torstai 23. maaliskuuta 2017

Helsingissä alkoi uusi nukketeatterifestivaali, joka tarjoaa myös kauhua

Alma Rajala esittää Helsingissä kauhunukkemystikaalia.
Pääsin eilen tutustumaan minulle uuteen taiteenlajiin, nukketeatteriin, ja nimenomaan aikuisille suunnattuihin esityksiin. Kokemukset herättivät nälän kokea nukketaidetta lisää ja tutustua tekijöihin laajemmin. Suosittelen nukketeatteriin lähtemistä kaikille bloginlukijoille.

Joissakin muissa Euroopan maissa nukketeatterilla on vahvempi asema. Esimerkiksi Wienin Schönbrunnin Marionettiteatterissa voi säännöllisesti käydä katsomassa oopperoita nukkeversioina.

Suomessa toimii kolme valtionosuutta nauttivaa nukketeatteria, mutta niiden ohjelmisto painottuu lapsiin. 2000-luvulla nukketeatterin niin sanottu vapaa kenttä ja katsojamäärät ovat kasvaneet voimakkaasti.

Tervetuloa nukketeatterifestivaalille!

Uusi pieni nukenkäden ojennus aikuisille on torstaista lauantaihin Helsingissä järjestettävä festivaali Oh My Puppets, jonka takana ovat turkulainen Aura of Puppets -nukketeatteriammattilaisten verkosto ja helsinkiläinen uuden sirkuksen keskus Cirko.

Illan jälkimmäinen teos oli niin vahva, että näin sen jälkeen painajaisunia. Alma Rajala, Pekko Käppi ja Nadja Räikkä esittivät kauhukuvaelman Räähkän luku, jota he kutsuvat nimellä Kauhunukkemystikaali. Nuken katse näyttämöltä on kuulkaa kylmäävä!

Pekko Käpin musisoidessa muun muassa jouhikon kanssa nähtiin Alma Rajalan näyttelevän Heini Maarasen rakentaman nuken kanssa. Alussa joukko esineitä näkyi liikehtivän itsekseen eräänlaisen ison kaivonkannen päällä (luulenpa että niitä liikutteli Rajala piiloutuneena kaivoon - en tosin voi olla varma).

Kaivosta pisti sitten esiin tuo pelottava nukke, puoliksi mädäntynyt ja kuivettunut takkutukka, jonka kanssa Alma Rajala milloin tanssi, milloin taisteli, milloin esteli sen luisevaa kättä hamuamasta kieltään.

Käpin polttamista lastuista levisi Suvilahden kojehuoneeseen imelä haju. Salin kylmyys karmi selkäpiitä. Tästä kaikesta muodostui kaikki aistit täyttävä kalmakokemus.

Lopuksi Käppi nousi jakkaralle seisomaan ja asetti kaulaansa hirttoköyden. Hyppäsikö hän köyden varaan vai ei - sitä ei tarina enää kertonut. Ei kait se ollut tarkoituskaan, sillä melkoinen merkitysvyyhti koko kuvaelma oli.

Merja Pöyhönen esitti lentäjä Amelia Earhartin tarinan.

Ennen mystikaalia nähtiin Merja Pöyhösen esitys Amelia Earhartista, naisesta joka yritti lentää maapallon ympäri 1937, mutta joka lennollaan katosi jäljettömiin. Pöyhönen eläytyi taitavasti eri henkilöhahmojen äänenkäyttöön, vaikka nukkien persoonat näyttäytyivät lähinnä karikatyyrimäisinä lapsi-olentoina sammakonpäineen.

Pöyhönen käytti näyttämötilaa monipuolisesti hyväkseen. Välillä hän pujotti sormiinsa pienet sorminuket, välillä muotoili pöydälle levitetystä kineettisestä hiekasta pari vauvaa. Esityksen hurmuri oli pörröinen pingviini, joka hetken ajaksi oppi lentämään.

Nukketeatterifestivaali on tullut Helsinkiin Turusta, Suomen nukketeatteripääkaupungista. Sen tapahtumapaikkana on nukein koristeltu Suvilahden Kojehuone, Uuden sirkuksen keskus Cirko, joka taiteilijat on pääkaupunkiin kutsunut. Oluen ystävät iloitsevat vieressä sijaitsevan Stadin Panimon antimista.

Oh My Puppets, nykynukketeatterin minifestivaali Helsingissä 23.3.-25.3.2017. Katso ohjelma täältä.

Helsingin Suvilahti toimii viikonlopun ajan nukketeatterin näyttämönä.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Tynell-harvinaisuus myydään huutokaupalla torstaina

Paavo Tynellin Lumihiutale-valaisimen lähtöhinta on 60 000 euroa.
Kun kuulin, että Paavo Tynellin Lumihiutale-valaisin tulee myytäväksi Hagelstamin torstain moderniin huutokauppaan, poljin Tehtaankadulle ihmettä katsomaan.

Mutta mitä, Hagelstam olikin levittäytynyt myös Tehtaankadun toiselle puolen! Sisällä kertoivat, että Bulevardin toimipiste on muuttanut sinne jo elokuussa, vastapäätä edelleen toiminnassa olevaa kuukausihuutokaupan salia. Kaikki Helsingissä muuttuu, kun on vähän aikaa poissa.

Joka tapauksessa Lumihiutalevalaisimia tulee myyntiin aniharvoin, mistä kertoo jo suolainen lähtöhinta, 60 000 euroa. Komealtahan se näyttää, mutta täysin en niin suurta rahallista arvoa ymmärrä. Ehkä lamppu tulee oikeuksiinsa iltapimeällä, kun messinkikoristeista siiloutuva valo muodostaa kattoon lumisadetta muistuttavan effektin.

Tynellin pöytävalaisinten lähtöhinta on 500 euroa.

Tynelliä myös jalkalamppuna.


Baarikaappi pukee kotia kuin kotia.
Tynellin valaisinten lisäksi huutokauppaan on tulossa pieniä löytöjä. Silmiini osui heti Håkan Brunbergin herkkä Puutarha (lähtöhinta 800 euroa). Bongasin myös Eva Anttilan suloisen kuvakudoksen (lähtöhinta 400 euroa). Nyt voi olla hyvä hetki myydä tekstiilitaidetta, kun Suomen Pankin talvinäyttely herätti aihetta kohtaan laajempaa kiinnostusta.

Hagelstamin moderni huutokauppa järjestetään torstaina 23.3.2017 klo 15. Näyttö on avoinna Tehtaankatu 36:ssa klo 10-18 ja huutokauppapäivänä klo 12-16.

Håkan Brunberg: Puutarha.

Eva Anttila: Kuvakudos.


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Kevään lukuelämys on niinku tässä

Ulkonäkö hämää: Rakkaus niinku on loistava kirja.
Sain lahjaksi karmivan näköisen kirjan, jolla oli karmiva nimi. Rakkaus niinku, kirjoittanut Johannes Ekholm.

Eräänä iltana ajattelin, että luenpa lahjakirjaa edes vähäsen. Kirja alkaa kummallisella dialogilla kirkkonummelaisessa hirsihuvilassa. Miljöö kuvataan isoilla kirjaimilla neutraalina selostuksena:

"ISÄ ON RAKENTANUT TAKAPIHALLE PERGOLAN."

Ensimmäinen repliikki avaa 30-vuotiaan Joonan elämän. "Onko siulla kaikki hyvin?", kysyy Joonalta Sirpa, Joonan isän pohjoiskarjalainen vaimo.

Tuntuu ettei Joonalla ole kaikki hyvin. Hänellä ei ole työtä eikä asuntoa. Mutta se on lukijan riemu, sillä sen takia Joona nauhoittaa käymiään keskusteluja läheistensä kanssa, ja niistä tämä kirja on syntynyt.

Joonan isä, "Suomen Knausgård", on kirjoittanut omaelämäkerrallisen teoksen, jota Joona ensimmäisessä luvussa alkaa tylyttää.

Seuraavissa luvuissa (nimeltään esim. "MAR 21ST, 00:24") Joonalle ilmestyy muita keskustelukumppaneita; netin SAD91RL, Caritas ja Timo. "TIMO KAIVAA MUOVIKASSISTA TOISEN KALJAN, ANTAA SEN SUBUNISTILLE".

Ensisivuista alkaen Ekholmin kirjasta muodostuu kevään lukuelämys. Alan lukea sitä hitaammin jottei se loppuisi. Kerronnan kliimaksi tulee puolivälissä Joonan keskustellessa taas isänsä kanssa.

"Must tuntuu että 'minuus' on enemmän vaa sellanen 'asento' minkä mä voin ottaa suhteessa niihin kysymyksiin, tai se on todistaja, joka parhaansa mukaan yrittää käsittää jotain, mut se ymmärrys voi vaihdella, se ei oo fixattu... Se on niinku käyttöjärjestelmä johon tulee koko ajan päivityksii... Niin siks mun mielest ei oo oleellista kysyä 'kuka minä olen', [...] vaan ajattelen ite ainaki enemmän siihen suuntaan, että 'miten voisin olla' tai 'miten pitäisi olla'."

Ekholm kirjoittaa, miten työ toimii identiteettikoneena, "joka erottaa mut muista ihmisistä, tekee musta sotilaan, hävittää musta siviilin."

Sotilaan itsepetos on siinä, että se kuvittelee olevansa asetakkin puettu siviili. Joonasta tuntuu että nykyajan työntekijät haluavat kaikki olla sotilaita. "Kukaan ei haluu että niitä määritetään jonkun muun asian kautta ku sen mitä ne tekee työkseen, vaikka sit samaan aikaan kaikki vaan näpyttää tietokonetta ja juo luomumokkalattea värikkäistä KeepCupeista."

"Aina kuuluu vihailla kaikkii paitsi omaa firmaa, koska heittaaminen on sitä käyttövoimaa minkä varassa yrittää jaksaa, mut kun se 'oma' vaihtuu tasavälein, eli aina on petturi ja teeskentelijä."

Googlaan Johannes Ekholmin. Hän on syntynyt 1984, työskennellyt graafisena suunnittelijana ja käsikirjoittanut Q-teatterin Kaspar Hauser -näytelmän. Kirjastaan Rakkaus niinku hän onkin jo saanut Kalevi Jäntin palkinnon.

Jatkan lukemista.

"Kaikki on niin vitun 'luovia' vaik kukaan ei oikeesti keksi mitään. Kommunikaatio ei oo samaa kuin luominen. Koko ajan kommunikoidaan vitusti, ei mistään."

"2000-luvun alussa näytti viel jotenki aurinkoiselta. Nyt mä osaan photoshoppaa ja kirjoittaa mainoslauseita, ja asun jossain maaseudulla sukulaisten luona. Miksen mä saa asua omassa asunnossa ja syödä lämmintä ruokaa päivittäin ilman että mä huoraan jotain paskaa?"

Nyt kirja on luettu. Lupaan sen lainaksi kaverille. Mutta, ehkä niinku luen sen vielä uudestaan.


keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Turku taipui viimein Kalevala-oopperansa kantaesitykseen - siihen meni 127 vuotta

Sopraano Johanna Rusanen-Kartano oli yksi Kalewaisen parhaista esiintyjistä.

Kalevalan päivän iltana (28.2.2017) sai Turussa kantaesityksensä yli sadaksi vuodeksi unhoon jäänyt Kalevala-aiheinen ooppera Die Kalewainen in Pochjola. Kuten nimen kirjoitusasusta voi nähdä, sen sävelsi saksankieliseen librettoon saksalainen Karl Müller-Berghaus toimiessaan 1886-1895 Turun Soitannollisen Seuran kapellimestarina.

Jotkut väittävät, ettei teos ole jäänyt unhoon. Tämän sanojilla on perin myönteinen käsitys suomalaisen musiikkielämän kyvystä pitää mielessä asioita. No, kadonnut se ainakaan ei ollut, sillä materiaali on maannut hyvässä säilössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa Helsingissä.

Jos Kalewaisen olemassaolosta on tähän saakka tiennyt kourallinen tutkijoita, on erityisen hienoa, että tällainen teos viimein saatiin suuren musiikkiyleisön ulottuville. Tiistain kantaesitys antoi vahvistuksen siitä, että Müller-Berghaus oli erittäin taitava orkesterille kirjoittaja ja Richard Wagnerin musiikin tuntija.

Suitsutusta taustavoimille

Kolme Suomen musiikkiperintö -hankkeen tutkijaa teki oopperan toimitus- ja puhtaaksikirjoitustyön. Monia uutteria ihmisiä tästä on ilo kiittää. Mainitaan ainakin Elke AlbrechtTimo VirtanenJani KyllönenJari Eskola ja rahoitusta myöntäneiden tahojen päätöksentekijät. Listaa voi jatkaa kommenttikenttään.

Teos syntyi aikana, jolloin Kalevala-aiheisen oopperan tarve oli suuri. Lisäksi Kalevala oli hyvin tunnettu saksankielisessä Euroopassa. Ensimmäinen saksannos oli ilmestynyt niinkin varhain kuin 1852, pääosin suoraan suomenkielisestä teoksesta, vaikka ruotsinkielistä versiota oli käytetty apuna. Seuraava saksannos tuli 1885-1886, silloin suoraan ruotsista. Myös yksittäisiä Kalevalan runoja oli käännetty irrallaan kokonaisteoksesta.

Miksi Müller-Berghaus sitten ryhtyi suurtyöhön? Valmista musiikkia on kolmatta tuntia, orkesteri jättimäinen ja lauluosat vaativia. Säveltäjän motiiveihin ei ole saatu tarkempaa valaistusta. Helpoin selitys on, että hän yksinkertaisesti halusi säveltää Wagnerin Ringin kalevalaisen vastineen. Niin, mutta miksi? Ehkä hän suunnitteli uransa laajennusta mannermaalla. Ehkä hän halusi toden teolla vastata turkulaisen kirjailijan ja kulttuurivaikuttajan Betty Elfvingin toiveeseen. Joka tapauksessa oopperan toinen näytös esitettiin Turussa säveltäjän 50-vuotistaiteilijajuhlassa 17.2.1890.

Musiikki kuulostaa alusta loppuun saakka varhaiselta ja keskikauden Wagnerilta, jota Müller-Berghaus läpikotaisin tunsi, koska oli sitä kapellimestarina johtanut. Vaikutetta on myös Giacomo Meyerbeerilta. Turussa ei ollut sävellysaikaan 21-henkistä orkesteria kummempaa kokoonpanoa, mutta pienet esiintyjävoimat eivät haitanneet edes ajan Wagner-esityksiä. Lisäsoittajia saatiin harrastelijoista ja sotilassoittajista.

Roolihenkilöiden esikuvat tulevat Wagnerilta. Pohjolan tyttärellä on miehen nimi Ismo, koska libretisti oli valinnut sen Julius Krohnin lähettämältä suomalaisten etunimien listalta. Partituurissa on kuusi helposti löydettävää johtoaihetta. Toisessa näytöksessä soivat matalat kellot ja sävelet Parsifal-oopperasta.

Partituuriin sisältyy viisi suomalaista kansansävelmää, jotka säveltäjä on erikseen merkinnyt. Erikoista, että mukana on myös hengellisiä kansansävelmiä, esimerkiksi vuoden 1986 virsikirjaan numerolla 337 päätynyt "Ei laulamasta lakkaa..." Lopussa soi "Kuin minun tuttuni tulisi..." Kirkkohan on pitänyt Kalevalaa pakanallisena teoksena.

Toteutus jäi epäselväksi

Musiikki oli loisteliasta, kantaesitys kevään oopperatapaus, mutta esityksestä jäi silti luonnosmainen maku. Syinä olivat Logomon äänenvahvistusta vaativa sijoitteluratkaisu ja vaisu näyttämötoteutus.

Orkesterin ja laulajien todellisesta soinnista tai tasapainosta ei sähköisen äänenvahvistuksen takia saanut käsitystä. Kun orkesterilta tuli isoja purkauksia, jäivätkö ne vaimeiksi miksauksen takia vai tarkoituksella?

Kapellimestari Leif Segerstam muotoili toki musiikin kerronnasta taas luontevaa, loogista ja hyvin soivaa. Märt Krellin valmentamat Kalewainen-kuoron harrastajalaulajat pärjäsivät stemmojensa kanssa suurimmaksi osaksi hyvin.

Tiina Puumalaisen ohjaus ei vaivannut esiintyjiä liialla liikkumisella, ja valkoiset lavastuselementit ovat varmasti niiden mieleen, jotka valittelevat näyttämötapahtumien häiritsevän musiikin kuuntelua. Pirjo Liiri-Majavan suunnittelemat puvut erottuivat taustasta edukseen.

Soolo-osuudet vaativat vahvoja ääniä, joten Johanna Rusanen-Kartano, Tommi Hakala ja Anna Danik olivat oikeaan osuneita kiinnityksiä. Kaisa Rannan kauniin äänen onneksi kuuli orkesterin yli äänenvahvistuksen ansiosta. Christian Juslin sinnitteli äänityypilleen melko raskaan Achdin roolin parissa. Petri Lindroos teki tuumiskelevalla bassoäänellään Wäinämöisestä sisäänpäin kääntyneen tulkinnan, Petter Andersson hoiti Zaubererin osan ammattitaitoisesti.

Kalewainen kestäisi useamman tulkinnan

Esityspaikkana on Turun Rautatieaseman vieressä sijaitseva Logomo, "kulttuurin ja luovan talouden keskus", joka tunnetaan huonoista kulkuopasteistaan, hitaasta naulakkopalvelustaan ja siitä, että aulasta ei löydy penkkejä kenkien vaihtoa varten.

Näyttämötoteutus jäi tällä kertaa vaimeaksi, mutta kuka väittää, että tämä olisi Müller-Berghausin teoksen ainoaksi jäävä tuotanto?

Tämän täytyy lähteä vaikka ulkomaille. Turkulaista vitsiä mukaillen: Aurajoen rannoilta katsottuna lähin ulkomaan-areena on Tampere-talo.

Oopperan päätyttyä viimeinen Helsingin-juna on jo ehtinyt lähteä.

Kalewainen-ooppera lähetetään Radio 1:llä lauantaina 4.3.2017 klo 19.03- 22.15.