keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Turku taipui viimein Kalevala-oopperansa kantaesitykseen - siihen meni 127 vuotta

Sopraano Johanna Rusanen-Kartano oli yksi Kalewaisen parhaista esiintyjistä.

Kalevalan päivän iltana (28.2.2017) sai Turussa kantaesityksensä yli sadaksi vuodeksi unhoon jäänyt Kalevala-aiheinen ooppera Die Kalewainen in Pochjola. Kuten nimen kirjoitusasusta voi nähdä, sen sävelsi saksankieliseen librettoon saksalainen Karl Müller-Berghaus toimiessaan 1886-1895 Turun Soitannollisen Seuran kapellimestarina.

Jotkut väittävät, ettei teos ole jäänyt unhoon. Tämän sanojilla on perin myönteinen käsitys suomalaisen musiikkielämän kyvystä pitää mielessä asioita. No, kadonnut se ainakaan ei ollut, sillä materiaali on maannut hyvässä säilössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa Helsingissä.

Jos Kalewaisen olemassaolosta on tähän saakka tiennyt kourallinen tutkijoita, on erityisen hienoa, että tällainen teos viimein saatiin suuren musiikkiyleisön ulottuville. Tiistain kantaesitys antoi vahvistuksen siitä, että Müller-Berghaus oli erittäin taitava orkesterille kirjoittaja ja Richard Wagnerin musiikin tuntija.

Suitsutusta taustavoimille

Kolme Suomen musiikkiperintö -hankkeen tutkijaa teki oopperan toimitus- ja puhtaaksikirjoitustyön. Monia uutteria ihmisiä tästä on ilo kiittää. Mainitaan ainakin Elke AlbrechtTimo VirtanenJani KyllönenJari Eskola ja rahoitusta myöntäneiden tahojen päätöksentekijät. Listaa voi jatkaa kommenttikenttään.

Teos syntyi aikana, jolloin Kalevala-aiheisen oopperan tarve oli suuri. Lisäksi Kalevala oli hyvin tunnettu saksankielisessä Euroopassa. Ensimmäinen saksannos oli ilmestynyt niinkin varhain kuin 1852, pääosin suoraan suomenkielisestä teoksesta, vaikka ruotsinkielistä versiota oli käytetty apuna. Seuraava saksannos tuli 1885-1886, silloin suoraan ruotsista. Myös yksittäisiä Kalevalan runoja oli käännetty irrallaan kokonaisteoksesta.

Miksi Müller-Berghaus sitten ryhtyi suurtyöhön? Valmista musiikkia on kolmatta tuntia, orkesteri jättimäinen ja lauluosat vaativia. Säveltäjän motiiveihin ei ole saatu tarkempaa valaistusta. Helpoin selitys on, että hän yksinkertaisesti halusi säveltää Wagnerin Ringin kalevalaisen vastineen. Niin, mutta miksi? Ehkä hän suunnitteli uransa laajennusta mannermaalla. Ehkä hän halusi toden teolla vastata turkulaisen kirjailijan ja kulttuurivaikuttajan Betty Elfvingin toiveeseen. Joka tapauksessa oopperan toinen näytös esitettiin Turussa säveltäjän 50-vuotistaiteilijajuhlassa 17.2.1890.

Musiikki kuulostaa alusta loppuun saakka varhaiselta ja keskikauden Wagnerilta, jota Müller-Berghaus läpikotaisin tunsi, koska oli sitä kapellimestarina johtanut. Vaikutetta on myös Giacomo Meyerbeerilta. Turussa ei ollut sävellysaikaan 21-henkistä orkesteria kummempaa kokoonpanoa, mutta pienet esiintyjävoimat eivät haitanneet edes ajan Wagner-esityksiä. Lisäsoittajia saatiin harrastelijoista ja sotilassoittajista.

Roolihenkilöiden esikuvat tulevat Wagnerilta. Pohjolan tyttärellä on miehen nimi Ismo, koska libretisti oli valinnut sen Julius Krohnin lähettämältä suomalaisten etunimien listalta. Partituurissa on kuusi helposti löydettävää johtoaihetta. Toisessa näytöksessä soivat matalat kellot ja sävelet Parsifal-oopperasta.

Partituuriin sisältyy viisi suomalaista kansansävelmää, jotka säveltäjä on erikseen merkinnyt. Erikoista, että mukana on myös hengellisiä kansansävelmiä, esimerkiksi vuoden 1986 virsikirjaan numerolla 337 päätynyt "Ei laulamasta lakkaa..." Lopussa soi "Kuin minun tuttuni tulisi..." Kirkkohan on pitänyt Kalevalaa pakanallisena teoksena.

Toteutus jäi epäselväksi

Musiikki oli loisteliasta, kantaesitys kevään oopperatapaus, mutta esityksestä jäi silti luonnosmainen maku. Syinä olivat Logomon äänenvahvistusta vaativa sijoitteluratkaisu ja vaisu näyttämötoteutus.

Orkesterin ja laulajien todellisesta soinnista tai tasapainosta ei sähköisen äänenvahvistuksen takia saanut käsitystä. Kun orkesterilta tuli isoja purkauksia, jäivätkö ne vaimeiksi miksauksen takia vai tarkoituksella?

Kapellimestari Leif Segerstam muotoili toki musiikin kerronnasta taas luontevaa, loogista ja hyvin soivaa. Märt Krellin valmentamat Kalewainen-kuoron harrastajalaulajat pärjäsivät stemmojensa kanssa suurimmaksi osaksi hyvin.

Tiina Puumalaisen ohjaus ei vaivannut esiintyjiä liialla liikkumisella, ja valkoiset lavastuselementit ovat varmasti niiden mieleen, jotka valittelevat näyttämötapahtumien häiritsevän musiikin kuuntelua. Pirjo Liiri-Majavan suunnittelemat puvut erottuivat taustasta edukseen.

Soolo-osuudet vaativat vahvoja ääniä, joten Johanna Rusanen-Kartano, Tommi Hakala ja Anna Danik olivat oikeaan osuneita kiinnityksiä. Kaisa Rannan kauniin äänen onneksi kuuli orkesterin yli äänenvahvistuksen ansiosta. Christian Juslin sinnitteli äänityypilleen melko raskaan Achdin roolin parissa. Petri Lindroos teki tuumiskelevalla bassoäänellään Wäinämöisestä sisäänpäin kääntyneen tulkinnan, Petter Andersson hoiti Zaubererin osan ammattitaitoisesti.

Kalewainen kestäisi useamman tulkinnan

Esityspaikkana on Turun Rautatieaseman vieressä sijaitseva Logomo, "kulttuurin ja luovan talouden keskus", joka tunnetaan huonoista kulkuopasteistaan, hitaasta naulakkopalvelustaan ja siitä, että aulasta ei löydy penkkejä kenkien vaihtoa varten.

Näyttämötoteutus jäi tällä kertaa vaimeaksi, mutta kuka väittää, että tämä olisi Müller-Berghausin teoksen ainoaksi jäävä tuotanto?

Tämän täytyy lähteä vaikka ulkomaille. Turkulaista vitsiä mukaillen: Aurajoen rannoilta katsottuna lähin ulkomaan-areena on Tampere-talo.

Oopperan päätyttyä viimeinen Helsingin-juna on jo ehtinyt lähteä.

Kalewainen-ooppera lähetetään Radio 1:llä lauantaina 4.3.2017 klo 19.03- 22.15.

3 kommenttia:

  1. Herrasmies suostunee dialogiin? Harrastus kun on yhteinen:
    https://ketovuori.blogspot.fi/2017/02/die-kalewainen-in-pochjola.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kulttuurikasvatus ja sivistys ovat välttämättömiä yhteiskuntamme kannalta. Walter Pitman, Toronton yliopiston emeritus professori, kiteytti asian puheessaan taiteen merkityksestä seuraavasti: The Art is not just cream on the cake, it is the cake itself!

    VastaaPoista