tiistai 28. kesäkuuta 2016

Possutkin tietävät että Ruovedellä alkoi festivaali

Possut saivat ruokansa.
Terävien männiköiden, leveiden järvenselkien ja mehuisten niittujen keskellä soi Beethoven. Atrium-kvartetti oli Berliinistä täksi illaksi lentänyt Muroleen kirkon lämpimien hirsien suojaan konserttia soittamaan.

Siinähän alkoi sunnuntaihin asti jatkuva Musiikkia Ruovesi! -festivaali. Konsertteja on niin Ruoveden keskustassa kuin Tapiolan kylätalollakin.

Mutta tuskin oli väki avajaiskonsertista poistunut, kun jo kuului Ruhalan kartanolta possujen kirkuna. Ruoka-aika oli osunut Allegron ensitahdeille. Vaan ei hätää - kaurajauhoa kaukaloon, juomavettä päälle ja sitten pehkuihin.

Kyllä on possuilla tällä viikolla ihmettelemistä. Että emäntäkin unohtuu konserttia kuuntelemaan.

Atrium-kvartetti soitti muun muassa Beethovenia.

Muroleen kirkko valmistui vuonna 1933.
Muroleen kanavan kautta pääsee Tampereelle. Jos haluaa.
Ruhalan kartanon kahdeksan possua ovat kasvaneet kolmessa kuukaudessa nopeasti.

Aino Aminoff tarjosi possuilleen kaurajauhoa.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Tämä belgialaisorkesteri täytyy kutsua uudestaan Suomeen

Jean-Pierre Dassonville ja Rozanne Descheemaeker, Les Agrémens -yhtyeen puhdasääniset kornistit.
Viime viikolla nautittiin Helsingissä ja Viaporissa jälleen Valistusajan kulttuurifestivaalin Les Lumières’n tarjonnasta. Musiikkivieraaksi oli taiteellinen johtaja Marja Rumpunen kutsunut belgialaisen vanhan musiikin yhtyeen Les Agrémens’n, jota vuodesta 2001 on johtanut leppoisa klarinetisti-urkuri Guy Van Waas.

Yhtye ei ole Suomessa lainkaan niin tunnettu kuin ansaitsisi. Itse löysin sen aikanaan Brandenburgin radion aamuohjelmasta, minkä jälkeen tilasin Yleisradioon heidän levytyksiään François-Joseph Gossecin sinfonioista. Levytysten perusteella ei voi vielä ennakoida orkesterin iskuvoimaa elävässä esitystilanteessa, mutta kun ensimmäistä kertaa lauantaina Viaporissa (Suomenlinnassa) kuulin Agrémensia livenä, lunasti se kaikki odotukset. Kun se sunnuntaina täysikokoisena antoi toisen konserttinsa Ritarihuoneella, jo ylittyivät odotukset ja yleisössä roihusi kipinöivien musiikkikokemusten sytyttämä riemu.

Soitettavaksi oli Guy Van Waas yhdessä Marja Rumpusen kanssa valinnut otteita pääosin André Grétryn näyttämöteoksista. Niiden lomassa kuultiin muutama numero Gluckilta ja Antonio Sacchinilta. Jälleen musiikkia, joka totta vieköön ansaitsisi suurempaa näkyvyyttä!

Kapellimestari Guy Van Waas istahti väliajalla alas.
Les Agrémens tekee tuikitärkeää työtä. Sehän on levyttänyt esimerkiksi Gossecin Théséen ja Rodolpho Kreutzerin (1766-1831) oopperan La Mort d’Abel, jonka vaikutukset kuuluvat Faurén Requiemissä saakka. Kun väliajalla menin Waasia tervehtimään, hän ylisti Uudessakaupungissa 1775 syntyneen Bernhard Crusellin klarinettikvartettoja.

Miten sitten sanallistaa kaikki se, mitä Les Agrémens viikonlopun konserteissa tarjosi? Hankalaahan se on, mutta riittäisivätkö vaikka ylimalkaiset määritelmät tarkkaa, henkevää ja harjoituksissa tasapainoon puntaroitua? Pelkkä diminuendojen ja crescendojen vaikutus ällistytti joka kerta. Helppo olisi ylistää puhaltajia – huilisti Jan Van den Borrea, oboisti Benoît Laurentia ja käyrätorvisteja Jean-Pierre Dassonvilleä ja Rozanne Descheemaekeria. Mutta kun jousistokin oli niin hyvä, konserttimestari Dirk Vandaelen pitäessä ohjaksia, sellisti Hervé Douchyn turvatessa alarekisteriä. Laulusolisteista puhumattakaan: Aurore Bureau, Julie Calbète ja Kamil Ben Hsain Lachiri tulkitsivat osuutensa pitelemättömästi. Konserttien ainokainen harmi oli, että lauantain pienennetyssä kokoonpanossa ei viulistien keskittyminen joka numerossa ollut kohdallaan, johtuiko siitä että heidät oli komennettu paikalle takapultin suojista.

Les Agrémens sai yleisöltä raikuvat aplodit.
Lumières-festivaalin ohjelma oli tänä vuonna rakennettu Anjalan kartanossa vuonna 1731 syntyneen kreivi Gustav Philip Creutzin ympärille. Creutz työskenteli Pariisissa Ruotsin-lähettiläänä ja käytti vapaa-aikansa taideharrastuksiin kirjoittamalla runoja ja rahoittamalla musiikkia. Merkittävimmän vaikutuksensa musiikinhistoriaan hän jätti tukemalla nuorta André Grétryä, josta sittemmin tuli yksi Ranskan tärkeimmistä säveltäjistä.

Creutzin tunnetuin runokokoelma on paimenrunoelma Atis ja Camilla, jonka kauniiksi ylistettyä ruotsinkieltä luettiin esimerkiksi Tölö Svenska samskolanissa vielä 1900-luvulla. Lauantain konsertissa sen karismaattisella otteella luki näyttelijä Marjorita Huldén. Tanssija Leena Gustavson oli mukana pyörehtimässä, ilvehtimässä, tömistelemässä ja hakkaamassa lämpöpattereita.

Jälkimmäisessä konsertissa sunnuntaina lukivat Creutzin runoja ja kirjeitä sekä Grétryn muistelmia näyttelijät Joachim Wigelius ja Carl-Kristian Rundman. Harmillisesti jäi suurin osa teksteistä Ritarihuoneen puheelle armottomassa akustiikassa kuulumatta.

Gustav Philip Creutz oli runoilija ja valtiomies.

Creutzin suku on voimissaan. Vasemmalta kolme sukupolvea kreivejä: Alexander (vas.), Henrik ja Johan.
Yleisön joukossa nähtiin paljon aatelisia. Tässä Wilhelm Brummer, Ritarihuoneen kansliatoimikunnan puheenjohtaja.

Wilhelm Brummer oli saanut sinettisormuksensa Pohjoismaisilta heraldikoilta 40-vuotislahjaksi.
Porvarissääty oli myös pukeutunut tilaisuuksiin tyylikkäästi. Kamarineuvos Kari-Paavo Kokin seurassa maisteri Lassi Patokorpi, joka harrastaa vanhoja herrainpukineita.
Klassisen musiikin konsertille epätyypillisesti oli näissä tilaisuuksissa uhrattu monta ajatusta ihmisen näköaistille. Muusikot olivat pukeneet päällensä 1700-lukuisia esiintymisvermeitä – iloa sellainen tuotti, vaikka toki monelta näkyi alta kokonaisuuteen sopimattomat mustat suorat housut sekä modernit juhlakengät. Komeat ohjelmapahviset muistuttavat kirjoitusvirheitä myöten 1700-luvun julkaisuja.

Antiikkikauppias, vapaaherra Arthur Aminoff Galerie Donnerista oli antanut Ritarihuoneen konserttiin lainaksi 29 aikakauden tuolia, kirjoituspöydän ja kreivi Gustav Philip Creutzia esittävän kuparipiirroksen. Yleisön joukossa oli ennätysmäärä kreivejä ja kreivittäriä, sillä niin monta jäsentä voimissaan olevasta Creutzien suvusta kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan.

Toivon Les Agrémens -yhtyeelle uusintakutsuja Suomeen, seuraavaksi vaikka Malmgårdin linnan Ritarisaliin. Mutta voisihan heidän perässään myös itse matkustaa, kokonaisia sinfonioita ja konserttoja kuulemaan.


Taiteellinen johtaja Marja Rumpunen sai konsertin jälkeen kimpuittain kiitoksia.

Muusikot saivat istua Galerie Donnerin lainaamilla aidoilla 1700-luvun tuoleilla.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Drottningholmissa esitetään pitkästä aikaa nykyoopperaa

Elisabeth Meyer ja Matilda Paulsson teoksessa Rokokomaskineriet. Kuva: Mats Bäcker.
1700-luvun oopperataloja on Euroopassa säilynyt vain harvoja. Elävällä tulella hoidetun valaistuksen ja lämmityksen takia niitä paloi maan tasalle harva se päivä. Yhden pelastukseksi koitui se, ettei sitä yli vuosisataan käytetty, vaan se sai palvella muun muassa varastona oopperaa ymmärtämättömien kuninkaiden hylkäämän linnan vierustalla.

Säilynyt arvorakennus on Drottningholmin linnateatteri, joka sijaitsee Tukholman kyljessä, Mälaren-järven rannalla Drottningholmin linnan vieressä. Talo täyttää tänä vuonna 250 vuotta ja sitä varten on tälle näytäntökaudelle valmistettu uusi oopperateos. Oikea nykyooppera, jollaisia Drottningholmissa on sitten 1700-luvun nähty vain kolme kertaa!

Kunnian on saanut Jan Sandström, joka on säveltänyt eräänlaisen barokkimusikaalin Tuvalisa Rangströmin kirjoittamaan tekstiin. Teoksen Rokokomaskineriet päähenkilönä esiintyy teatteritalo itse.

Johan Schinkler ja Elisabeth Meyer teoksessa Rokokomaskineriet. Kuva: Mats Bäcker.
Esityksen aluksi lavalla nähdään nykyistä taloa edeltävän teatterin pienoismalli, joka syttyy tuleen, aivan niin kuin vuonna 1762 tapahtui. Sitten lattialuukusta nousee nykyinen talo, nätti keltainen rakennus harjakattoineen vuodelta 1766, ja yleisö puhkeaa spontaaneihin suosionosoituksiin.

Tulee aika esitellä teoksen henkilöhahmot: päähenkilö Elisabeth Meyer on ”ljussnytaren”, eli työntekijä, joka piti kynttilöiden ja muiden valolähteiden sydänlangat lyhyinä. Häneen ihastuu lavastemaalari Martin Vanberg, erityisesti koska ljussnytaren luulee hänen maalaamaansa ovea oikeaksi. Meyeriä teatteritalossa opastaa libretisti, mezzosopraano Matilda Paulsson, joka myös ihastuu tyttöseen ja haluaa lämmittää hänessä kohmeiset kätensä.

Hauska twisti ja epookkiin sopiva juju on se, että ljussnytaren onkin valeasuinen kruununprinssi Gustav, myöhempi Kustaa III, vain tytöksi pukeutuneena, nuuskimassa tulevaa oopperateosta ja selvittämässä syytä edellisen rakennuksen tulipalolle.

Henkilögallerian tuuhea hauskuuttaja on Kertin Avemon esittämä ”Fru Frisör”, kampaaja tai peruukkimestari, jonka kuitenkin suomentaisin nimellä ”Rouva Frisyyri”. Hänelle Sandström on säveltänyt teoksen osuvimman aarian, jonka pulssi kuulosti saaneen vaikutteita amerikkalaisesta minimalismista. Koska se on niin hyvä, se tietenkin kannattaa toisessa näytöksessä kerrata ja lähettää rouva frisyyreineen kuumailmapallossa yläilmoihin.

Muuten musiikissa voi erottaa niin perinteistä musikaali-ilmaisua lemmenlauluineen kuin klassisen kerronnan päälle kiinnitettyjä moderneja harmoniapintoja. Lainauksia vilahtelee Taikahuilusta ja Pastoraalisinfoniasta. 26-jäseninen Drottningholmin teatteriorkesteri soittaa David Sternin johdolla vanhoilla soittimilla, kuten viisiläppäisellä klarinetilla, luonnontorvilla ja barokkifagoteilla.

Juhlateos kun kyseessä on, ottaa se kaiken irti vanhan barokkiteatterin mahdollisuuksista. Kulissit eivät ole alkuperäisiä, koska ne ovat liian arvokkaita käytettäviksi. Mutta ne ovat taitavasti valmistettuja kopioita lehtonäkymistä, valtamerestä, kumpupilvistä ja linnasta. Näemme myös lavan taakse kaareutuvan kiiltomatoluolan, joka yhtäkkiä muuttuukin punaiseksi ja sieltä kiemurtaa esiin lohikäärme.

Drottningholmin teatterisali soittajan näkökulmasta.
Sandströmin uutuusteoksen lisäksi Drottningholmissa nähdään tällä kaudella myös Mozartin Don Giovanni, joka tulee ensi-iltaan elokuussa. Sen johtaa ranskalainen vanhan musiikin spesialisti Marc Minkowski, Drottningholmin linnateatterin residenssitaiteilija 2015-2018.

Sandströmin teoksen tilasi Drottningholmin linnateatterin ystäväyhdistys, jonka jäseneksi pääsee 400 kruunun (43 euron) vuosimaksulla tai 10 000 kruunun (1066 euron) kertamaksulla. Yhdistyksen suojelijana toimii kuningas, kuningatar on kunniapuheenjohtaja ja kruununprinsessa kunniajäsen. Sijaitseehan teatteritalo heidän kotilinnansa pihamaalla. Tänä iltana eturivin kuninkaalliset nojatuolit olivat kuitenkin tyhjinä.

Tukholmassa sijaitsee myös toinen barokin ajan teatteritalo, joka ei paistattele samanlaisessa kuuluisuudessa kuin Drottningholm. Se on Ulriksdalin linnan Confidencen vuodelta 1753, jonne pääsee kahdeksassa minuutissa metrolla. Pitää vain jäädä pois Bergshamran lähiöasemalla ja kävellä rohkeasti tummanvihreän, hoitamattoman oloisen kaupunkipuiston läpi.

Nimi Confidencen, ”salassa” tai ”luottamuksella” tulee samassa rakennuksessa sijaitsevasta ruokasalista, jossa kuninkaalliset saattoivat syödä ilman palvelijoiden läsnäoloa, ”à confidence”, sillä valmiiksi katetut ruokapöydät vedettiin sinne hissillä kellarista. Maanantaina näin siellä O/Modernt-festivaalin esityksen Händelin Messiaasta, jota tulkitsi räppäri Baba Israel yhtyeineen. Varsin mielenkiintoinen kokemus.


Drottningholmin linnateatteri.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Orkesterinjohtajia koulittiin taas Piiparilassa

Jorma Panula (oik.) neuvoo viulusolisti Ann-Sofie Rautiota. Kapellimestarina Juha Rautio.
"Alottakaa, pulla haisoo jo!" komentaa Jorma Panula orkesterin edessä kuhnailevaa kapellimestarioppilasta. Pian alkaa kahvitauko, mutta ennen sitä vielä soitetaan. Beethovenin Egmont-alkusoiton jälkeen kuuluukin jo komento: "Nyt syörään, sitähän varten tänne on tultu!"

Kahdeksan Panula-akatemian opiskelijaa sai viikonloppuna taas johtaa Kirkkonummen kamariorkesteria Piiparilan hirsisalissa. Päätöskonsertista selvittiin tällä kertaa ilman Sibeliusta, mutta viulusolisteja oli kaksi. Toinen oli viulunsoiton professori ja toinen musiikkiopistolainen. Puolentoista tunnin veto huipentui Markus Luomalan verevästi johtamaan Beethovenin Egmont-alkusoittoon.

Kiitos kaikille maestroille hyvästä johtamisesta!

Kapellimestariopiskelijat Markus Luomala (vas.) ja Lauri Haapanen odottelivat päätöskonsertin alkua pihamaalla.
Ross Collins johti Schubertia.

Viulumusiikin professori Kaija Saarikettu johti Dvorakin Serenadia ja soitti itse Toivo Kuulan Pohjalaisen tanssin.

Konsertin virallinen ohjelmalehtinen.

Suoritusten videointi ja niiden ruotiminen jälkeenpäin on oleellinen osa opetusta. Helena Sinisalo johtaa.
Jorma Panula, 85, neuvoo Ross Collinsia, 15.
Ann-Sofie Rautio, 9, esitti Anatoli Komarovskin konserttoa. 
Piiparilan sisäänkäynti.

Egmont-alkusoitossa sforzatoja piisaa.

Jorma Panulan seurassa Sidrit Tushe (vas.), joka aikoo johtaa kaikki Mozartin Ponte-oopperat loppukesästä Prahassa.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Yllättävää hintakehitystä Hagelstamin kuukausihuutokaupassa

Anonyymin Cendrillon-maalauksen vasarahinta kohosi 2800 euroon.
Huutokauppakamari Hagelstam pitää tällä viikolla taas kaksi kuukausihuutokauppaansa. Eilen tiistaina myyntiin tuli poikkeuksellisen kiinnostavia maalauksia, joista tässä muutama poiminta.

Ensinnäkin: mikä oli valtavan Tuhkimo-aiheisen maalauksen salaisuus? Lähtöhinnaksi anonyymille isokokoiselle maalaukselle oli asetettu 200 euroa, mutta vasarahinnaksi muodostui lopulta 2800 euroa. Pelkästään kehykset olivat vaikuttavat, maalausjälki taidokasta.

Toinen ihmetyksen aihe olivat Håkan Brunbergin kaksi teosta, joille veikkasin voimakasta hintakehitystä, mutta toisin kävi. Kauppatori-akvarelli lähti hintaan 200 euroa (lähtöhinta 400 euroa) ja erikoinen Kulkue (pastelli) hintaan 200 euroa (lähtöhinta 300 euroa).


Håkan Brunbergit sai kahdella sadalla.
Tuhkimo-taulun ohella toinen anonyymi erikoisuus oli jumalatar-hahmoja esittävä taulupari. Edullinen lähtöhinta 100 euroa kasvoi lopulta 170 euroon. "Ei paha", sanoisi kitupiikki.

Jumalatar-hahmot lensivät uuteen kotiin 170 eurolla.

Sitten etulyöntiasema minulle, joka ehti käymään näytössä etukäteen. Nettihuutokaupan kuvat eivät nimittäin koskaan voi kunnolla toistaa aitoja värejä. Ei varsinkaan Armas Mikolan tunturi-kuvassa, jonka siveltimenvedot ovat syötävän herkullisia. Sain sen lohdutukseksi muista hävityistä huudoista hintaan 300 euroa, vaikka lähtöhinta oli 400 euroa. "Ei paha".

Tänään keskiviikkona Hagelstamilla myydään vielä mm. hopeaa ja huonekaluja. Torstaina vuorossa on MadPopArt-huutokauppa, joka käydään netissä, mutta jonka esineistö on näytteillä Bulevardilla.

Armas Mikola: Yllästunturi.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Pariisin moskeija tarjoaa tyylikkäästi koristellun rukousrauhan


Opaskirjassa sanotaan, että Pariisin moskeijaan astuessaan tuntee saapuneensa Välimeren eteläpuolelle. Ehkä niin, mutta samalla tuntuu yksinkertaisesti siltä, että ollaan suuressa eurooppalaisessa kaupungissa.

Sellaisessa, jonka Marais-nimisen kaupunginosan kujilla edessä kävelee kaksi hattupäistä ortodoksijuutalaista, jonka "marttyyrien kukkulalla" (Montmartrella) kristityt tuovat kulkueena uuden pyhimyksensä Johannes Paavali toisen pyhäinjäännöksen kotikirkkonsa suojiin. Ja kaupat ovat auki myös perjantaisin. Ja sunnuntaisin. Valtio ei pakota kansalaisiaan minkään uskonnon kannattajaksi, eikä kysele siitä.

Pariisin moskeija sijaitsee naapurissani. Matkailija voi käydä siellä kolmen euron hinnalla ihastelemassa mosaiikkeja ja seetripaneeleita. Halutessaan voi käydä saunassa ja syödä ravintolassa. Moskeija valmistui vuonna 1926 ja kätkee sisäänsä rukoussalit, juhlapihan, kirjaston ja sisäpuutarhan. Minareetti kohoaa kolmenkymmenen metrin korkeuteen.

Valoa, vettä ja kasveja käyttävä arkkitehtuuri tarjoaa rauhalliset puitteet rukoukselle.