lauantai 28. toukokuuta 2016

Laukon kartano avasi ovensa yleisölle

Aapo Häkkinen soitti päärakennuksessa cembaloa.
Nyt se on sitten avattu. Laukon kartano nimittäin, kaikille kiinnostuneille, 600-vuotisjuhlansa kunniaksi. Tampereelta 45 minuutin ajomatkan päässä Vesilahdella sijaitseva Laukko on yksi Suomen tunnetuimmista kartanoista. Siellä sinisenä kiekuvien järvenselkien keskellä ovat täyteen mittaansa kasvaneet niin Kalevala, Elinan surma, Kurjet, peurat kuin uljaat hevoiset.

Perjantai-iltana (27.5.2016) kokoontui avajaisten kutsuvierasväki juhlatalliin kuulemaan kartanonrouva, kulttuurihistorioitsija Liisa Lagerstamin tervetuliaissanoja. Sen jälkeen pitivät puheen professori Marjo Kaartinen ja valokuvaaja Erja Lempinen, joka eräänäkin talviyönä sai kameralleen tallennetuksi kuutamon ja jäältä nousevan usvan.

Tarjoiluksi oli oma keittiö valmistanut rilletteleipäsiä Hauholan hanhesta, hauki-kuha-Wallenbergiä ohrarieskalla, juustokeksejä, tryffeleitä, salmiakkivaahtokarkkeja ja mustikkapiirasia.

Juhlatallilta noustiin ylös päärakennukselle, jonka kulmasalista kantautui pääportaille saakka taidokas cembalonsoitto. Siellä musisoi Helsingin barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen juhlaan valitsemansa renessanssi- ja barokkiohjelmiston parissa.

Päärakennuksen yläkerran asuintiloissa oli esillä Liisa Lagerstamin edesmenneen Juhani-isän keräämää taidetta. Modernit teokset, kuten Kauko Lehtisen rehevät piirrokset, virkistivät katsetta alakerran barokkikokonaisuuksien jälkeen.

Jos Laukossa käytte, älkää kulkeko pikkuisen verstasrakennuksen ohi. Siellä ikkunoita vasten kuultavat Laukon kartanokylään ensimmäisenä muuttaneen Raija Kolehmaisen luontokuvat. Hämmentävää, että ne kaikki on otettu kännykkäkameralla.

Kaikki näytti avajaisissa valmiilta ja valoisalta. Mainittava on sekin, että juhlatallista löytyvät ylellisimmät missään näkemäni yleisö-wc-tilat.

Pirunkellariin oli rakennettu lattia. Mutta salakäytävää Rooman Pietarinkirkkoon ei vieläkään ole löydetty.

Kartanonrouva, kulttuurihistorioitsija Liisa Lagerstam toivotti väen tervetulleeksi.

Raija Kolehmainen otti kännykkäkuvia uudesta kotipaikastaan.

Vieraat kuljetettiin Tampereen asemalta bussilla, jonka luvattiin olevan "helposti tunnistettava".

Uusklassinen viljamakasiini muistuttaa entisestä kartanonherrasta Rafael Haarlasta.

Juhlatallissa on kahvilan, ravintolan ja kaupan lisäksi valokuvanäyttely.


Liisa Lagerstam kehotti vieraita tutustumaan myös päärakennuksen yläkertaan.


Laukon nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1931.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Joensuulainen balettistudio toi lavalle niin kärpässienet kuin Juhannusneidot


Sunnuntaina järjesti joensuulainen balettistudio Relevé jälleen kevätnäytöksensä Joensuun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. "Ei jännitä yhtään", kertoi kanssani ovella lippuja tarkastamassa ollut tanssinopiskelija Iiri-Olivia Väkeväinen.

Väkeväinen esiintyi sekä Juhannusyön neitona että Maija Poppasena. Kun Väkeväiseltä kysyttiin osaako hän Maija Poppasen roolin takia lentää, hän vastasi että "sitä täytyy vielä vähän harjoitella".

Kiitos kaikille upeista esityksistä!

Iiri-Olivia Väkeväinen suhtautui rauhallisesti pian alkavaan esiintymiseensä.

Balettikoulun johtaja Hanna Renvall jakoi harjoituksissa päivänvarjoja.

Taiteilijat harjaantuvat jo nuorena oman vuoron odottamiseen.
Kärpässienet - tietenkin - saapuvat harjoituksiin.
Satubalettilaiset löysivät helposti paikkansa.

Juhannusyön neitoja.

Salintäysi yleisö odotti esityksen alkua.

Aikuisbaletti esitti sunnuntai-iltapäivää puistossa.

Pauliina Martikainen ja Helmi Saikkonen odottivat vuoroaan kulisseissa.
Can-can!

Sakura.
Dixieland-musiikki säesti 1920-luvun numeroa.

Loppukiitokset.

Eliel Saarinen suunnitteli Joensuun kaupunginteatterin talon.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Kevät tuli Kuninkaanportista Helsinkiin


Kevät saapui Helsinkiin tänä vuonna ajallaan, toukokuun ensimmäisenä päivänä, kaupungin pääportista Kustaanmiekan salmen Kuninkaanportista. Portti on rakennettu samalle paikalle, johon kuningas Adolf Fredrik 1752 ankkuroitui.

Kevät kiisi kepeästi ylös 1770-luvulla rakennetut monumentaaliportaat, eikä soikionmuotoisten ampuma-aukkojen takana ollut kiväärimiehiä, vaan vain valosta typertyneitä kalalokkeja.

Kustaanmiekasta Susisaareen Kevät eteni maakannasta pitkin, ja puhalsi tervehdyksensä jokaisen bastionin, kasematin ja karsserin syvimpiin tiiliholveihin. Isosta Mustasaaresta se humisi hirmuisella vauhdilla meren yli Helsinkiin ja houkutteli ihmiset ulos kuin raatokärpäset.

Tässä paistinlämmössä ne nyt surisevat. Kevät itse on kutonut itselleen vaaleanvihreän naamioverkon, jonka suojissa se kiekuu naurusta. Ihmiset kyykkivät väreiksi muuntuvan sonnan ja hiekan äärellä vuoroin hikoillen, vuoroin palellen. Naura siinä kevät vaan, suututat väen!

Tuleehan sekin päivä. Kaupungin rotevimmat tarttuvat naurusta piehtaroivaa kevättä kaikista nivelistä ja survovat sen mustaan jätesäkkiin. Ruosteiselle siirtolavalle pannaan sen päälle kiviä painoksi ja laivataan piiput savuten Ison Mustasaaren laituriin. Siellä kevättä odottaa vaaleanpunainen venäläisten Rantakasarmi käsivarret levällään, valmiina viimeiseen syleilyyn.

Tornin majakkalyhty välkähtää. Asukkaat ajattelevat taas, että eihän täällä mitään ole. Paitsi talvi.


Helsinkiin johtava pääväylä oli jo 1600-luvulla varustettu. Kustaanmiekan linnoitukset nousivat 1748-1756 vanhojen varustusten paikalle.


Polhemin bastionin päältä näkee kauas Suomenlahdelle.



Paikallismajurin talo (1753-1756) edustaa Suomenlinnan arvokkainta rakennuskantaa.