perjantai 29. huhtikuuta 2016

Pariisin parhaat elokuvateatterit hiljentävät jopa ranskalaisyleisön

Le Champo esitti Peter Sellers -komediaa Party.
Valittelin edellisissä postauksissa, miten yleisö ei Pariisissa malta hiljentyä aloilleen edes Olivier Messiaenin rakkauslaulujen ajaksi. Pälätettävää tuntuu riittävän vuorokauden jokaiselle valveillaolominuutille. Metrossa he toki istuvat tuppisuina, mutta silloin hiljaisuuden syynä lienee hyvän seuran puute. Löysin kuitenkin miljöön, jossa kaikki istuvat rakastajattarenkin kanssa vaiti: elokuvateatteri.

Kun toisena pääsiäispäivänä istuin Cinéma du Panthéonissa katsomassa kolmituntista Barry Lyndonia, yleisön liikahtamattomuus sai sen muistuttamaan riviä suolapatsaita. Tunsin jopa pientä häpeää korjatessani istuma-asentoa kahden tunnin kohdalla selän kipeytymisen takia.

Elokuvataide paistattelee ranskalaisen kulttuurin keskipisteessä, ja siitä nauttimiseen löytää Pariisista monta kuuluisaa teatteria. Kiitän rakasta ystävääni, cinefiili Elizabeth Marschania erinomaisista neuvoista kaupungin parhaisiin paikkoihin.

Satuin asumaan latinalaiskorttelissa, jonka lähistöllä on ilmeisesti yliopiston takia monta vanhaa ja hyvää teatteria. Parhaaksi niistä nostaisin jo mainitun Cinéma du Panthéonin (13 Rue Victor Cousin), jossa järjestettiin Stanley Kubrick -festivaali keskusteluineen. Siellä pyöri myös Léa Fehnerin rosoisen hauska Les Ogres. Yläkerran uudistettu salonki tarjoaa kodikkaan miljöön ystävien tapaamiselle.

Toinen mainio on Le Champo (51 Rue des Ecoles), jossa näin Peter Sellersin huikean komedian Party (Blake Edwards 1968). Sisäänpääsyä saliin on harmillisesti jonotettava kadulla, mutta teatteri tarjoaa lainaksi sateenvarjoja. Aulatilathan ovat pariisilaisteattereissa usein ahtaat.

Perinteikäs elokuva-alue on tietenkin Montmartre, josta löytyy arvostettu Cinéma des cinéastes (7 Avenue de Clichy), elokuva-ammattilaisten killan teatteri. Paikassa järjestetään ennakkonäytöksiä ja taiteilijatapaamisia. Näin siellä uuden flaamilaisen veljestarinan Belgican (Felix van Groeningen, 2016), jossa kamera heilui ja ihmisiä lyötiin.

Ylempää Montmartren kukkulan rinteeltä löytyy Studio 28 (10 Rue Tholozé), jonka kauniissa teatterisalissa ovat istuneet niin Jean Cocteau kuin Luis Buñuel. Itsenäinen teatteri tarjosi eräänä perjantai-iltapäivänä erikoisen dokumenttielokuvan Le Vrai Faussaire.

Yllä mainittujen arvoteattereiden lisäksi voin suositella UGC- tai Mk2-ketjujen saleja (pelkästään Odéonin kulmilla neljät!), joiden mukavilla istuimilla näkee paljon uutta ranskalaista elokuvaa. Tämän kevään katsomisen arvoisia uutuuksia olivat mm. Good Luck Algeria, Rosalie Blum ja Saint Amour.

Shhh! Elokuva alkaa!


Cinéma du Panthéon, Stanley Kubrick -festivaalin pitopaikka.

Cinéma des cinéastes'n saliin kävellään vanhojen elokuvakojeiden viereltä.

Studio 28, Jean Cocteaun mielipaikka.

Myös Jean Marais kävi Studio 28:ssa. Jalka vaikutti keskikokoiselta.


Vanha elokuvaprojektori Cinéma des cinéastes'n aulassa.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Pariisin Philharmonie: valmista tuli!


Vuosi sitten Herrasmiehen päiväkirja ihmetteli keskeneräisenä avattua Pariisin Philharmonieta. Silloin rakennustelineet vielä kohosivat salin vierustoilla, istumarivien kirjaimet oli sutaistu tussilla maalarinteipille ja parven rappaus irvisti kuin sodan jäljiltä.

Nyt Philharmonie näyttää valmiilta, suorastaan kypsältä. Se on kuin astuisi keitettyyn munaan, kuumuudesta vääntyneen teräskattilan sisään. Edes Paavo Järven johtama Olivier Messiaenin Turangalîla-sinfonia ei onnistunut sekoittamaan kivettynyttä valkuaista keltuaiseen.

Yleisö näyttää löytäneen suuren salin, jonka konsertteihin kannattaa varata liput hyvissä ajoin. Se myös viihtyy siellä niin hyvin, ettei malta lopettaa kahvilassa aloittamaansa hyvää keskustelua Turangalîla-sinfonian rakkauslaulujen aikana.

Messiaenin mestariteoksen ohella kuulin siellä Philip Glassin umpi-ikävystyttävän konserton kahdelle pianolle Katia ja Marielle Labèquen soittamana. Silloin vieressä istuneet eivät tietenkään tarjonneet minkäänlaista keskusteluviihdykettä, istuivat vaan hiljaa ja seurasivat kun junavaunullinen terssejä toisensa perään kulki silmien edestä.

Philharmonien tarkistus on tehty, minä olen palannut Helsinkiin. Tosin pari blogijuttua on Pariisista vielä luvassa.

Merci, et à bientôt!






keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Apina toivotti kumarruksellaan tervetulleeksi Pariisin eläintarhaan


Eläimiä lupasin, ja tässä niitä tulee. Pariisissa Jardin des Plantesin yhteydessä sijaitsee vuonna 1794 perustettu La Ménagerie, maailman toiseksi vanhimmaksi väitetty eläintarha. Eräs matkalainen raportoi villakoiran kanssa eläneestä leijonasta kesällä 1803, mutta viime sunnuntaina ei kummastakaan näkynyt jälkeäkään. Oli tyydyttävä 180:en muuhun lajiin, jotka juuri olivat heränneet aurinkoisen pyhäpäivän viettoon.

Eläimet toivottivat minut tervetulleeksi heille ominaisella suoruudellaan. Mustakarvainen apina ryntäsi eteeni ja kääntyi sen jälkeen irvokkaaseen pyllistykseen. Se oli tekevinään housut alas laskevan eleen, mutta eihän sillä hyvänen aika edes ollut housuja!

Jatkoin matkaani suurten kissaeläinten saliin, jossa pelästyin minulle sähähtävää ja hampaansa näyttävää leopardia. Kun saavuin Ara-papukaijojen luo, ne aloittivat kammottavan kirkunan, jonka ne luultavimmin olivat oppineet eläintarhaa arkipäivisin riivaavilta koululaislaumoilta.

Tympeimmän vaikutelman itsestään loi yack-härkä, joka ei millään tavalla huomioinut saapumistani, jatkoi vain häkkinsä ulkopuolella kasvavien pensaiden tylsämielistä hamuamista.

Kaikkien niiden koristeellisten eläinsuojien ja kukkaistutusten lomassa kulkiessani kiusaannuin, sillä ymmärsin jälleen, miten kummallisesti vinossa ihmisten ja eläinten välinen suhde on.










maanantai 11. huhtikuuta 2016

Vielä kerran: Pariisin kevätkukkia


Joku voisi jo sanoa, että on pöpi tuo kukkavalokuvaaja. Mutta eipä sille mitään voi, kun niin kauniita huhtikuun auringossa ovat. Tämä silti olkoon viimeinen Pariisi-kukka-päivitys tällä erää. (Eläimiä on vielä tulossa.)

Kukkapuketin ainekset ovat Parc Monceausta ja Jardin des Plantesista. Kyllä, sunnuntaina oli lämmin päivä. Mutta ei enää maanantaina.

Toivottavasti pidätte.
















torstai 7. huhtikuuta 2016

Ranskan kansalliskirjastossa riittää kulmia

Ranskan kansalliskirjasto, tervetuloa!
Miten tästä tulee sellainen olo kun joutuisi teuraalle? Ensin jonotetaan. Kuljetaan kaikkinäkevän portin läpi, nostetaan kädet ristiasentoon ja pengotaan maallinen omaisuus. Sitten jonotetaan naulakolle, luovutetaan päällysvaatteet ja pakataan erikseen sallitut esineet läpinäkyvään muovilaukkuun.

Muovilaukun kanssa jonotetaan porteille, jotka avautuvat kulkukortilla. Avataan kaksi painavaa teräsovea (ensimmäinen työnnetään, jälkimmäinen vedetään) ja laskeudutaan harmaata metallikuilua alas kaksia liukuportaita pitkin.

Ollaan temppelin eteishallissa, jossa vielä saa käydä vessassa ja juoda automaattikahvin. Käsienpesu. (Ei näemmä jalkojenpesumahdollisuutta.) Viimeisen portin ja vielä kerran työnnettävän ja vedettävän teräsoven jälkeen kulkija ei enää ole lihaa ja verta.




Ihminen on saapunut Ranskan kansalliskirjaston tutkijakerrokseen, kirjaimilla nimettyjen lukusalien suorakulmaiselle käytävälle, jonka valtaisten lasiseinien takana häämöttää vehmas sisäpuisto, kuin lupauksena pian saavutettavasta paratiisista.

Käsittämättömät numero-, kirjain- ja tavukoodit muuttuvat selkä kyyryssä istuvien tutkijoiden mielissä yhä paremmaksi ymmärrykseksi siitä, miksi olemme sellaisia kuin olemme, ja miten voisimme olla sitä yhä paremmin.





Tämä on se vuonna 1996 Pariisiin valmistunut Dominique Perraultin suunnittelema kirjastokolossi, joka sai presidentin mukaan nimen François-Mitterrand-kirjasto. Valtaisen porrasrakennelman päällä seisoo neljä tornirakennusta kuin avoimet kirjat. On vaikea ymmärtää, miksi kirjastorakennuksen pitää näyttää kirjalta. Ei konserttisalienkaan tarvitse muistuttaa nuottiavainta tai leipomoiden viipurinrinkeliä.

Suorilla kulmillaan viiltävän monumentin sisällä on kuitenkin jotain lämmintä ja pehmeää: henkilökunta. Se on ollut minulle loputtoman kohteliasta ja ymmärtäväistä, kysellyt missä juuri tänään haluaisin istua, sallinut minun viedä käsikirjan salista P saliin N ja kertonut soman tarinan pienestä junasta jonka kyydissä kirjat kulkevat.

Henkilökuntansa ansiosta tämä ei ole pelkkä kylmä monumentti. Saapumisrituaalit jaksaa, kun perillä odottaa oma lukupesä.





sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Viimeinkin lämmin päivä Alppien pohjoispuolella!


Tätä on odotettu: lämpöä Pariisiin. Tänään aurinko paistoi, ja koko kaupunki valui ulos kuin hunaja. Jos oli hetken hiljaa, saattoi kuulla siipien havinaa häkistä. Haudoissa oli kuitenkin loputtoman hiljaista.