keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Kolme ei-loppuunmyytyä ei-sensaatiota Arkiviikolta

Kerstin Avemo laulaa Tukholmassa Yönkuningattaren roolia. kuva: Hans Nilsson / Kungliga Operan.
Joko ne Juhlaviikot meni? Hyvin pärjäsi, ilman kaikkia tajunnanräjäyttäviä legandaarisia sensaatioita. Pakenin myös sinitukkaisia naisia. Hehän suunnittelevat Suomeen konserteista kirjoittamiskieltoa. Kielto tulee siirtymäajan jälkeen laajenemaan koko EU:hun.

Mutta ei hätää, päivitän tämän kirjoituksen Ahvenanmaan Pålsbölessä sijaitsevan palvelimen kautta, sillä saarimaakunta tulee saamaan EU-säädöksiin erivapauden. Musiikkikriitikot löytävät uuden kotinsa veronkiertäjien, punkkien ja nuuskaajien joukosta.

Mutta ne kolme ei-loppuunmyytyä ei-sensaatiota? Yksi on Suomesta, yksi Ruotsista ja yksi Saksasta.

1. Taikahuilu Tukholman kuninkaallisessa oopperassa. Tämä kannattaa käydä kokemassa. Eva Ollikainen johtaa etevästi, laulusolisteista suurimman vaikutuksen tekee Karl-Magnus Fredriksson, vaikkakin hänellä on vain pieni Kaitsijapapin (ruotsiksi Talaren) rooli. Jens Persson on mainio Papageno. Avausaariassaan hän kokeilee erilaisia houkutuspillejä, joista vasta viimeinen soittaa G-duurin. Dueton "Bei Männern, welche Liebe fühlen" repliikeissä Pamina ja Papageno laulavat tavanomaisesti  "Han" ja "Hon", mutta sitten vielä "Hen", mikä saa yleisön hirnumaan. Hen on ruotsin kielen uudehko sukupuolineutraali persoonapronomini.

2. Shakespearen Rikhard III. Berliinin Schaubühne vieraili Tukholman Bergmanfestivaalilla esittämässä Thomas Ostermeierin ohjausta Shakespearen näytelmästä. Musiikkivälikkeiden esittämiseen tarvittiin rumpusetti ja äänitettyä bassojytkettä. Onneksi aavistin nykyisten teatterintekijöiden halun vaurioittaa yleisön kuuloa, joten olin ottanut mukaani korvatulpat. Niitä totta vieköön tarvittiin. Lars Eidinger teki hienon roolityön nimihenkilönä. Muuten ilmaisu ja visuaalinen toteutus oli kaikkialle levinnyttä nykytyyliä: betonia, käsittelemätöntä puuta, värittömiä pukineita, piehtarointia lattialla, roikkumista ja melua. Se on "aitoa" teatteria, jota nyky-yleisö kaikkialla haluaa ja osoittaa sille seisten suosiotaan.

3. Kaartin soittokunta Temppeliaukion kirkossa. Eero Lehtimäki vieraili kapellimestarina ja loi luottamusta soittajakuntaan selkeillä eleillään ja näytöillään. Varèsesta Friedrich Guldaan ulottuva ohjelma hykerrytti. Jaani Helander soitti Guldan pähkähullun sellokonserton taitavasti ja otti jokaisesta tunnelmanvaihdoksesta ilon irti. Päätösnumerona kuullussa Richard Straussin puhallinsinfoniassa "Fröhliche Werkstatt" oltiin niin tiukasti kiinni partituurissa, että persoonallista ilmaisua oli tematiikasta hankala erottaa. Kaartin soittokunta soitti puhtaasti, mutta väläytteli pianissimoita turhan harvoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti