torstai 7. huhtikuuta 2016

Ranskan kansalliskirjastossa riittää kulmia

Ranskan kansalliskirjasto, tervetuloa!
Miten tästä tulee sellainen olo kun joutuisi teuraalle? Ensin jonotetaan. Kuljetaan kaikkinäkevän portin läpi, nostetaan kädet ristiasentoon ja pengotaan maallinen omaisuus. Sitten jonotetaan naulakolle, luovutetaan päällysvaatteet ja pakataan erikseen sallitut esineet läpinäkyvään muovilaukkuun.

Muovilaukun kanssa jonotetaan porteille, jotka avautuvat kulkukortilla. Avataan kaksi painavaa teräsovea (ensimmäinen työnnetään, jälkimmäinen vedetään) ja laskeudutaan harmaata metallikuilua alas kaksia liukuportaita pitkin.

Ollaan temppelin eteishallissa, jossa vielä saa käydä vessassa ja juoda automaattikahvin. Käsienpesu. (Ei näemmä jalkojenpesumahdollisuutta.) Viimeisen portin ja vielä kerran työnnettävän ja vedettävän teräsoven jälkeen kulkija ei enää ole lihaa ja verta.




Ihminen on saapunut Ranskan kansalliskirjaston tutkijakerrokseen, kirjaimilla nimettyjen lukusalien suorakulmaiselle käytävälle, jonka valtaisten lasiseinien takana häämöttää vehmas sisäpuisto, kuin lupauksena pian saavutettavasta paratiisista.

Käsittämättömät numero-, kirjain- ja tavukoodit muuttuvat selkä kyyryssä istuvien tutkijoiden mielissä yhä paremmaksi ymmärrykseksi siitä, miksi olemme sellaisia kuin olemme, ja miten voisimme olla sitä yhä paremmin.





Tämä on se vuonna 1996 Pariisiin valmistunut Dominique Perraultin suunnittelema kirjastokolossi, joka sai presidentin mukaan nimen François-Mitterrand-kirjasto. Valtaisen porrasrakennelman päällä seisoo neljä tornirakennusta kuin avoimet kirjat. On vaikea ymmärtää, miksi kirjastorakennuksen pitää näyttää kirjalta. Ei konserttisalienkaan tarvitse muistuttaa nuottiavainta tai leipomoiden viipurinrinkeliä.

Suorilla kulmillaan viiltävän monumentin sisällä on kuitenkin jotain lämmintä ja pehmeää: henkilökunta. Se on ollut minulle loputtoman kohteliasta ja ymmärtäväistä, kysellyt missä juuri tänään haluaisin istua, sallinut minun viedä käsikirjan salista P saliin N ja kertonut soman tarinan pienestä junasta jonka kyydissä kirjat kulkevat.

Henkilökuntansa ansiosta tämä ei ole pelkkä kylmä monumentti. Saapumisrituaalit jaksaa, kun perillä odottaa oma lukupesä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti