lauantai 20. helmikuuta 2016

Mykät pakolaiset auttoivat voittoon Berliinin elokuvajuhlilla

Tältä näyttää, kun seisoo hyvin kaukana punaisesta matosta.
Terveiset Berliinin elokuvajuhlilta, Berlinalesta, joka on tänä iltana huipentunut suureen palkintogaalaan. Festivaalin suosituimpiin näytöksiin on joskus hyvin hankala saada lippuja - osa niistä menee loppuun kolmessa sekunnissa, enkä tiedä auttaako sekään, että jotkut tulevat jonoon edellisenä iltana makuupussin kanssa.

Elokuvia on kuitenkin niin paljon, että ohjelmistosta saa koottua itselleen helposti kolmen elokuvan päiväannoksen. Ehkä oli hyvää onnea, että pääsin katsomaan suositun kilpailusarjan dokumenttia, Lampedusan saarella kuvattua dokumenttia Fuocoammare, "Merenroihu", joka hämmästyksekseni hetki sitten voitti koko festivaalin pääpalkinnon eli parhaan elokuvan Kultaisen karhun.

Gianfranco Rosin ohjaamassa dokumentissa Välimereltä saapuvat pakolaisveneet ja saaren asukkaiden arkielämä lomittuvat, mutta eivät kohtaa. Päähenkilönä on 12-vuotias Samuele, joka rakentelee ritsoja ja ahmii mustekalapastaa isoäitinsä keittiössä. Usein hupaisienkin kohtausten kanssa vuorottelee Lampedusan toinen todellisuus, pakolaisveneiden synkkä virta, jonka vaikutusta saaren muuhun elämään ei käsitellä.

Pakolaiset kuvataan massana, jotka eivät saa puheenvuoroa, vaan ovat ainoastaan suojapukuisten työntekijöiden ohjailemia objekteja. Tämä oli seikka, jonka ajattelin aiheuttavan palkintoraadissa epäröintiä, mutta toki asetelman voi nähdä myös tietoisena jännitteen rakennuksena.

Saarelaisten ja pakolaisten välittäjähahmo on lääkäri, kaikkien oopperanystävien riemuksi nimeltään tohtori Bartolo (kuin Sevillan parturista), joka tutkii sekä Samuelea että työskentelee pakolaisten parissa. Hienoa dokumentissa on, että se jättää katsojan mielikuvitukselle tilaa. Nimittäin kaikkein kamalimmat tapaukset pakolaisveneestä saadaan tietää ainoastaan Bartolon kertomana, mutta siitä huolimatta järkyttävää kuvamateriaalia on päätynyt valmiiseen filmiin.

Dokumentin nähtyäni haluaisin itse vaikuttaa siihen, että kumivene- ja paattiliikenne Välimerellä pysäytettäisiin välittömästi, sillä yhtään enempää kammottavia kuolintapauksia ei Eurooppa enää voi vierestä katsella. Pakolaisleirejä rajoilla olisi tuettava ja turvapaikkahakemukset pitäisi kai tehdä ennen matkaanlähtöä. Luulen, että kun tämä dokumentti varsinkin nyt saadun palkinnon jälkeen lähtee leviämään, tulevat eurooppalaisten mielipiteet salakuljettajia vastaan kovenemaan.

Silk Road Ensemblestä kertovan dokumentin jälkeen nautittiin elävästä musiikista.

Suomi oli esillä Berlinalen muissa esityssarjoissa

Berliinin elokuvajuhlien valkokankailla puhuttiin muutamaan otteeseen myös suomen kieltä - tosin huomattavasti harvemmin kuin ruotsia. Näyttelijä Tommi Korpela teki erittäin taitavan roolisuorituksen Axel Koenzenin elokuvan Deadweight päähenkilönä. Korpela tutkii siinä yksinäisyyttä ja johtajuutta herkillä kasvonilmeillä ja pienillä äänensävyn muutoksilla. Rahtilaivaan sijoittuva dokumenttia ja fiktiota sekoittava elokuva on myös voimallinen kuvaus raskaan ruumiillisen työn tekemisestä.

Michael Mooren uutuus Where To Invade Next on pilke silmäkulmassa tehty kehukierros Euroopassa. Suomella on siinä iso osuus onnistuneen koulujärjestelmän mallimaana. Kaksituntinen dokumentti on kuin pitkä kuvallinen stand up -keikka, joka tietysti kärjistää ja värittää, mutta osuu usein hillittömän hauskasti maaliinsa niin että pamahtaa. Mooren tarkoituksena on eurooppalaisten esimerkkien avulla osoittaa, että Yhdysvaltojen kannattaisi käyttää rahansa sotimisen sijasta vaikkapa työntekijöiden lomapäiviin. Lopussa seisoo kuitenkin yllätys.

Ruotsalaiset elokuvantekijät näyttivät kyntensä esimerkiksi hienolla lastenelokuvalla Siv sover vilse (Catti Edfeldt ja Lena Hanno Clyne) sekä nuortensarjassa esitetyllä filmillä 6A (Peter Modestij), joka pitää jännitteen yllä vain yhdessä luokkahuoneessa taitavan käsikirjoituksen ja näyttelijätyön ansiosta.

Hauskaa oheisohjelmaa Berliinin elokuvajuhlilla ovat tekijöiden haastattelu- ja keskustelutuokiot monien näytösten päätteeksi. Silloin saadaan tietää sellainenkin seikka, että Deadweightissä menehtyvä filippiiniläinen merimies ei tee itsemurhaa, vaan kuolee päähän osuneen kontin aiheuttamaan aivoverenvuotoon. Maukas monitulkintaisuus uhkaakin joskus loppuselittelyissä laimentua.

2 kommenttia:

  1. Onpa hyvä kirjoitus. Herättää heti mielenkiinnon elokuviin, joista siinä kerrotaan.
    Saa myös ajattelemaan hiukan eri tavalla pakolaisongelmaa kuin tähän asti. Jo sitä käsittelevän dokumenttielokuvan esittelyn ansiosta koko asia tulee ikään kuin lähemmäksi, vaikka siitä on kuullut puhuttavan jossain määrin joka päivä.

    Mainittu suomalainen näyttelijä, Tommi Korpela, valittiin joku vuosi sitten parhaaksi suomalaiseksi miesnäyttelijäksi, enkä ihmettele, sillä olen nähnyt hänen livenä esiintyvän joissain näytelmissä, joissa hänen roolisuorituksensa on jäänyt mieleen elävyytensä ja uskottavuutensa takia parhaana kaikista muista esiintyjistä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Liisu. Nyt vaan odotellaan Suomen-ensi-iltoja: Mooren dokumentin pitäisi tulla 15.4.2016. T: Janne

    VastaaPoista