torstai 14. tammikuuta 2016

Zubin Mehta piti syntymäpäiväkonsertin ja pelasti kaverinsa


Zubin Mehta on nyt Berliinin Staatskapellen ainoa elossa oleva kunniakapellimestari.


Konsertit merkitsevät tietysti muutakin kuin pelkkää musiikkiesitysten kuuntelemista. Niillä juhlistetaan valtiopäiviä, kansallispäiviä, syntymäpäiviä, vuoden vaihtumista ja vappua. Näyttäydytään, tavataan ystäviä ja tapetaan aikaa. Joku myös ansaitsee rahaa.

Kaikki tämä muu kuin itse musiikinkuuntelu tuntui olevan keskiössä kapellimestarilegenda Zubin Mehtan syntymäpäiväkonsertissa, jonka hän johti Berliinin Philharmonien suuressa salissa keskiviikkona 13.1.2016 orkesterinaan Berliinin Staatskapelle. Mehta on orkesterin kunniakapellimestari, ja sen solistina pianoa soitti musiikillinen johtaja Daniel Barenboim.

Bombayssa muusikkoperheeseen syntynyt Mehta nousi suuren yleisön tietoisuuteen toimimalla kolmen tenorin konserttien kapellimestarina. Huhtikuussa 80 vuotta täyttävä maestro on vieraillut Ankkalinnassakin nimellä Supi Mehtä.

Keskiviikkoisen konsertin ensimmäinen puolisko muodostui Barenboimin selviämistaisteluksi Robert Schumannin pianokonserton parissa. Taite taitteelta eteenpäin häntä auttoi rakas vanha ystävä Mehta, jonka hän on tuntenut vuoden 1956 Sienan kapellimestarikursseilta asti.

Barenboim soitti hirvittävän huonosti. Hän löi väärin, kompuroi tempossa, paukutti kengällään pedaaleja ja piti tarpeettomia hidastuksia ilmeisesti oikeat sormenkohdat löytääkseen. Flyygelinsointi oli vuoroin tahmea, vuoroin kivikova. Vasemmalla puolella seisoi tahtipuikko kädessään vanha kamu Zubin luotettavana kuin vuori, ja huolehti siitä että orkesteri pysyi räpiköivän pianistin kanssa samoilla tahtiviivoilla.

Tietynlainen levottomuus levisi loppuunmyytyyn saliin. Ihmiset katsoivat toisiaan, pudistelivat päitään, joku lähti kadenssin aikana pois. Odotin buuauksia, mutta loppuaploidessa yleisö oli Barenboimille yhtä kannustava kuin Mehtakin. Silti ylimääräisen soittaminen oli jo liikaa. Kuulimme Schumannin Traumes wirrenin täynnä hirvittäviä aksentteja. Valtavat aplodit peittivät jostain kumpuavan mölyhuudon.

Pelättävissä on, että Barenboimin voimat ovat ehtyneet. Pitäessään alkupuhetta Pierre Boulezin muistolle hän aluksi unohti nostaa langattoman mikrofonin suunsa eteen. Sekään ei auttanut, kun kaikista sanoista ei saanut selvää. Boulezin Notations III:n johtaessaan hän kuitenkin vaikutti suvereenilta maestrolta ja veteli pitkillä puikonvedoilla jättiorkesteristaan mehukkaita sointeja.

Viipyilevä kuolemanpelko väritti vanhojen herrojen konserttia. Boulez lähti Kurt Masurin ja Lorin Maazelin perään. Viimeksi on Nikolaus Harnoncourt vetäytynyt lavoilta, ja musiikkimaailma odottaa taas suru-uutista.

Illan pääteoksena Zubin Mehta johti Gustav Mahlerin sinfonian nro 1 D-duuri, johon hän palautti alkuperäisen toisen osan Bluminen. Hyvä ratkaisu! Feierlich und gemessen -osassa kontrabasisti Otto Tolonen tarjoili herkän soolon.

Ilahduin Mehtan taitavasta balansointityöstä – kaikki tuntui kuuluvan pakottomasti ja loogisesti. Mahlerin kirkasotsainen loppuhuipennus irrotti yleisön lopussa penkeistään. Mikäs siinä, olihan soitto mukaansatempaavaa ja tarpeellisissa kohdissa hartauteen kutsuvaa.

Philharmoniesta taputusten aikana poistuessani ajattelin, että tässä konsertissa oli kyse tunnekokemuksesta, jota musiikkiteokset ainoastaan säestivät. Mehtan ja Barenboimin pitkästä ystävyydestä tarjoiltiin illan aikana elokuvakohtaus, johon yleisö voi omia vanhuuden ja haavoittuvuuden kokemuksiaan heijastaa.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Rohkea ja hauska. Niin siinä vain käy, että vanhat mestaritkin vanhenevat vihdoin oikeasti vanhoiksi, jotkut dementoituvat täysin. Mutta esiintyminen vetää vielä puoleensa, onhan siihen tottunut. Silloin tarvitaan kuuntelijoilta tukea ja lempeää lämpöistä huumoria.

    Mahlerin ystävänä minua ilahdutti lause : "Mahlerin kirkasotsainen loppuhuipennus irrotti yleisön lopussa penkeistään." Voin kuvitella tilanteen.
    Sekin oli mukava tieto, että orkesterissa oli mukana suomalainen Otto Tolonen kontrabasistina.

    Ja onpa hyvin sanottu lopuksi: "Philharmoniesta taputusten aikana poistuessani ajattelin, että tässä konsertissa oli kyse tunnekokemuksesta, jota musiikkiteokset ainoastaan säestivät. Mehtan ja Barenboimin pitkästä ystävyydestä tarjoiltiin illan aikana elokuvakohtaus, johon yleisö voi omia vanhuuden ja haavoittuvuuden kokemuksiaan heijastaa."

    Minusta tämä on ollut mieleenpainuva konsertti. Kosketti lukijankin tunteita. Kiva kun sai olla mukana.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista viestistä! Oli mielenkiintoista lukea Berliinin vakikriitikoiden arviot. He tyrmäsivät Mahlerin kokonaan. Barenboimiin suhtaudutaan suojelevasti, koska yleinen mielipide tuntuu olevan, että eipä hän enää osaa pianoa soittaa. -janne

    VastaaPoista
  3. Barenboim on viimeksi osannut soittaa pianoa joskus 60-70-luvulla, eikä silloinkaan kummoisesti. Sama vika kaikkien kapuksi ryhtyneiden pianistien kanssa: Ashkenazy, Eschenbach ym. Kaikkia näitä yhdistää keskinkertainen pianistin ura jatkettuna loistavalla kapu-uralla. Anteeksi kyynisyyteni.

    VastaaPoista