torstai 26. marraskuuta 2015

Joulutorit sytyttivät valonsa

Jouluvalot häikäisevät Alexanderplatzin takana.
Terveiset jouluasuun kietoutuneesta Berliinistä! Täällä on niin monta joulutoria, etten ole blogia ehtinyt kirjoittaakaan. Sanovat, että toreja on melkein sata, mutta en ole kaikissa vielä vieraillut, sillä osa aukeaa vasta joulukuussa ja silloinkin vain muutamaksi päiväksi.

Näyttävin tähän mennessä on ollut Alexanderplatzin ja Jannowitzbrücken väliin noussut huvipuisto, jossa voi ajella kaivoksessa, värjötellä maailmanpyörässä ja hankkia huimauksen pyörivässä vekottimessa. Itse osallistuin lyhyeen kauhunäytökseen, jossa meidät lukittiin pimeään huoneeseen tekosavun, mölytehosteiden ja välkkyvalojen keskelle. Siellähän "karkasi" yleisön joukkoon suurta hämähäkkiä muistuttanut hirviö, joka sitten tuhisi ja puhalteli korviemme vieressä.

Joku otuksen kai takaisin lasipurkkiin sai, sillä pääsin hyvissä voimin ulos tasaamaan pulssia uuden glögimukillisen ääreen.

Glögiä saa jos jonkinlaista, se maksaa muutaman euron lisämausteista riippuen. Tähän mennessä rommilla vahvistettu on tuntunut parhaalta. Toreilla kannattaa myös nautiskella vohveleita ja ampua jousipyssyllä.

Muuten tapahtuu kaupungin pimeillä kujilla tavalliseen tapaan kauheuksia. Eräs autoilija ajoi tahallaan polkupyöräilijän jalan päältä. Omalta asuinkadultani löydettiin muovipussiin kätketty kuollut vauva. Sen seurauksena katu on vilissyt murharyhmä nelosen miehistöä koirineen.

Seuraava terrori-isku kohdistuu Berliinin sijaan kuulemma todennäköisemmin johonkin "turistikohteeseen", millä ymmärrän jotain lämpimämpää paikkakuntaa. Siksi jatkan rauhallisin mielin eloani täällä hiekka- ja soimaiden keskellä, jota aurinko näinä aikoina harvoin katselee.

Hyvää joulunodotusta!

Jacopino del Conte (1510-1598): Maria, Jeesuslapsi ja Johannes Kastaja pilvessä. Berlin: Gemäldegalerie.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Yli kaksisataa vuotta Figaron häitä - juhlat jatkuvat tänä iltana


"Ah no, Susanna, io ti vo' far felice." Anna Prohaska laulaa Susannan roolin. Kuva: Staatsoper / HCB.

Maistan aprikoosin. Kypsän, makean aprikoosin. Se on outoa, sillä en kuitenkaan syö aprikoosia. Olen paikassa, jossa aprikoosin syöminen olisi miltei mahdotonta, tai epäsopivaa, ellei kiellettyä.

Ei, en syö aprikoosia, eikä sellainen tulisi nyt kuulonkaan, sillä istun Berliinin Valtionoopperassa ja kuuntelen sopraano Anna Prohaskan ääntä. Oikeastaan myös katselen häntä, mutta sen mainitseminen tässä kohtaa on epäoleellista. ”Deh, vieni, non tardar”, hän laulaa, ja tunnen kelluvani hänen legatojensa varassa.

Kun Prohaska yhtyy Figaronsa kanssa duettoon ”Pace, pace, mio dolce tesoro”, nousee jo jonkinlainen liikutus hipiääni. Laulajapolvi toisensa jälkeen on tämän sovinnon lavalla tehnyt: tänä iltana he ovat Anna Prohaska ja virolainen Lauri Vasar, kömpelyyksineen ja suloineen, kukkaisketjussa, joka yltää toukokuun 1786 kantaesitykseen Wienin Burgtheaterissa.

Vain kolme tuntia aiemmin olin ihmetellyt, miksi minä ja kaikki nämä muut ihmiset taas tulevat kokemaan saman hölmöilyn. Figaron häät on kuin katsoisi neljä Kauniita ja rohkeaa peräkkäin. Kaksimielisyyksiä, valeasuja, kirjelappunen, kuurupiiloa, pöh!

Mutta kun musiikki alkaa, muistaa miksi tänne jälleen tuli. Soiton ja laulun mukana pääsee ensin Eedeniin. Sitten vieläkin syvemmälle, salaisimpaan puutarhaan jossa kypsät hedelmät, auringonnousu ja Susanna ihmistä odottavat.

Magdalena Gut lavasti yökohtauksiin nurmikumpareen. Kuva: Staatsoper / HCB.

Schiller-teatterissa nähdään tänä syksynä Jürgen Flimmin uusi ohjaus, joka on oikein viihdyttävä ja taitavasti tehty, joskaan ei sensaatiota tai järistystä rakentava. Kehyskertomuksena on kreivin ja hänen seurueensa kesäreissu – hieman kuin Mannheimin hovin jokavuotinen matka Schwetzingeniin – paikkaan jossa arki unohtuu ja Cherubino suutelee Barbarinaa.

Sopraano Anna Prohaska nousi solisteista vokaalisesti ihanimmaksi. Hänen ohellaan saattoi ihailla Dorothea Röschmannia kreivittärenä ja Katharina Kammerloheria Marcellinana. Viimeksi mainittu esitti toisinaan pois jätettävän aarian ”Il capro e la capretta” taitavasti humaltunutta esittäen ja sai kuviointeihin uhkarohkeaa kaltevuutta.

Marianne Crebassan esittämälle Cherubinolle oli totta kai sommiteltu valloittavia lavajekkuja, jotka yleisö lopuksi palkitsi raikuvin aplodein.

Miessolistien vokaalinen anti oli keskiviikon 11.11.2015 esityksessä tasaisen korkea, vaikka he jonkin verran jäivät naisten varjoon. Lauri Vasar kärsi alkukuulutuksen mukaan vilustumisesta, mutta ei antanut sen suuremmin haitata juhlavalmisteluja.

Ildebrando D’Arcangelo teki kreivistä todellisen konnan. Uuden Star Wars -elokuvan ensi-iltasyksynä sanoisin, että se virnettä myöten muistutti Harrison Fordia Millennium Falcon -aluksen kapteenina. ”Hai già vinta la causa!” oli ailahtelevuudessaan yksi huippukohdista. Ihmettelin kuitenkin, miksei D’Arcangelo lopun korkeissa äänissä antanut äänensä tulla täyteen sointiin, vaan jätti ne melko takaisiksi.

Ildebrando D'Arcangelo teki kreivistä todellisen konnan. Kuva: Staatsoper / HCB.

Illan kapellimestarina toimi supertähti Gustavo Dudamel, jonka tempo- ja muut valinnat tekivät illasta nautittavan, joskaan en osaa sanoa, hakiko Dorothea Röschmann kerran pistävällä katseellaan oikeaa tempoa tahtipuikosta vai yrittikö hän saada sitä kiilaamalla nopeammaksi. Yleisö oli Dudamelille taputtaessaan viileähkö.

Staatskapelle soitti Mozartinsa täydellisesti. Minun on vaikea ymmärtää, miten Schiller-teatterin tunkkaisessa montussa voi aariasta toiseen pysyä niin hyvin yhdessä ja koristaa kerrontaa toinen toistaan ilmeikkäämmillä sooloilla. Mielijaksoni, marssin, nuottiarvot, voimakkuus ja painotukset olivat instrumentaalisen osaamisen mestarinäyte.

Kenellä näkyy tv-kanava Arte, voivat katsoa tämän esityksen illalla klo 21.15 Suomen aikaa. Sitä ennen ehtii sopivasti kuunnella radiosta klarinetisti Olli Leppäniemen konsertin Helsingin Temppeliaukion kirkosta.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Berliinin Sibelius-orkesteri soittaa loppuunmyydylle salille



Sibelius-orkesterin klarinetisti Claudia Hein kysyy neuvoa kapellimestari Simon Rössleriltä.

Tänä syksynä saatiin kuulla, että Suomessa ei ole rahaa Jean Sibeliuksen nimeä kantavan orkesterin ylläpitoon. Nordean rahoittama opiskelijaorkesteri soitti ilmeisesti viimeisen konserttinsa lokakuussa.

Maailmassa on kuitenkin myös toinen Sibelius-orkesteri, jolle kuuluu hyvää. Se toimii Berliinissä.

Täyden sinfoniaorkesterin kokoinen Berliner Sibelius Orchester, Berliinin Sibelius-orkesteri, koostuu yhdeksästäkymmenestä aikuisesta harrastajasoittajasta. Se valmistaa kolme konserttiohjelmaa vuodessa, jotka esittää yleensä helmikuussa, marraskuussa ja heinäkuussa. Ylikapellimestarina toimii Berliinin filharmonikkojen viulisti Stanley Dodds.

”Meillä on opiskelijoita, lakimiehiä, lääkäreitä, insinöörejä, opettajia, tutkijoita”, luettelee fagotisti Stephanie Landgraf, Sibelius-orkesterin hallituksen jäsen, varsinaiselta ammatiltaan juristi. ”Jäsenmaksua ei ole. Rahoitamme toimintamme lipunmyynnillä ja tilauskonserteilla.”

Harjoitukset pidetään tiistai-iltaisin ja joskus viikonloppuisin. Useimmin käytetty esiintymissali on Gendarmenmarktilla sijaitseva Konzerthaus, jonka kuuden tuhannen euron suuruinen vuokra kuitataan lipputuloilla. Orkesteri on esiintynyt myös Philharmonien suuressa salissa, mutta sen 12 000 euron vuokran eteen pitäisi myydä ainakin 2000 lippua.

Simon Rössler johti harjoituksissa Sibeliuksen Valse tristeä.

Berliinin Sibelius-orkesteri aloitti toimintansa opiskelijaorkesterina vuonna 1980. Se sai nimensä perustajansa, Andreas Peer Kählerin rakkaudesta Skandinaavista musiikkia kohtaan. Kähler oli opiskellut orkesterinjohtoa Ruotsissa ja Suomessa muun muassa Jorma Panulan oppilaana.

Landgraf kertoo, että skandinaavinen musiikki oli alkuaikoina enemmän esillä, mutta sittemmin ohjelmisto on monipuolistunut. ”Sibelius on edelleen säännöllisesti konserttiemme kohokohta, kuten viulukonsertto ja viides sinfonia.”

Tässä kuussa pidettävien konserttien ohjelma olisi ammattiorkesterillekin vaativa: Beethovenin seitsemäs sinfonia, Shostakovitshin sellokonsertto nro 1 sekä Sibeliuksen Valse triste ja Kurkikohtaus. Kapellimestarina on Berliinin filharmonikkojen lyömäsoittaja Simon Rössler, solistina saman orkesterin soolosellisti Bruno Delepelaire.

Stephanie Landgraf valitsi harrastajasoittajan uran. "Kouluaikana tajusin, että ammattimuusikoiden taso oli erittäin korkea."

Miltä orkesteri sitten kuulostaa? Sitä pääsin kuuntelemaan sisältäpäin, kun sain soittaa harjoituksista poissaolleiden klarinetistien sijaisena. Heti ensimmäisestä kerrasta lähtien oli selvää, että kyseessä on kovatasoinen soittajisto. Ilmaisuun liittyviä säätöjä päästiin tekemään heti, sillä perustekniikka ja hyvät korvat tuntuivat löytyvän jokaiselta. Kauhistuin, kun kapellimestari alkoi heti puhdistaa meidän klarinettien kolmiviivaisessa rekisterissä kiljahtelevia välikommentteja. Ajattelin, että olisi mahdotonta saada niitä soimaan, mutta ei: tulosta syntyi.

Eräässä harjoituksessa paikalla oli peräti kahdeksan alttoviulua, mitä voi harrastajaorkesterissa pitää poikkeuksellisen suurena määränä. Kontrabassojakin oli viisi, mikä sekin on paljon, joskaan ei vielä ammattiorkesterin veroista. Niinpä uusia kontrabasisteja otetaan milloin tahansa lisää. Puhallinsektiot ovat kokonaan miehitettyjä, joten vakituiseksi soittajaksi pääsemisestä voi vain haaveilla.

Erikseen on mainittava vieressäni istuva Stephanie Landgraf, jonka ilmeikäs fagotinsointi ylittää monen ammattilaisen kyvyt.

Muutaman harjoituksen aikana tuli esiin toki myös harrastajille tyypillisiä ongelmia: soittoon oli saattanut tulla muiden kiireiden takia pitempi tauko, mistä seurasi huolimattomuusvirheitä tai ongelmia intonaatiossa. Sairastuneiden tilalle ei aina ehditty saada sijaista.

Viimeisessä harjoituksessa hämmästyin, kun kapellimestari pyysi minua Shostakovitshin sellokonserton miehitykseen tulevaan konserttiin, vaikka alun perin olin sopinut vain harjoituksissa avustamisesta. Olin hänen mielestään ollut niin usein harjoituksissa.

Jännitys kohoaa. Orkesterin seuraava konsertti marraskuun 22. päivä on jo loppuunmyyty, mutta sunnuntaina 15.11.2015 pidettävään hyväntekeväisyyskonserttiin mahtuu mukaan, jos saapuu paikalle riittävän aikaisin. Konsertti pidetään Schillergymnasiumissa klo 16.00. Bongaatte sieltä ainakin yhden jännityksestä kalpean klarinetistin.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Onko teillä siellä Wienissä jääkarhuja?

Tristan ja Isolde? Ei vaan wieniläinen jääkarhu.

Wienistä palatessani kamerassani oli monta kuvaa sukeltavasta jääkarhusta. Kaupungissa sijaitsee nimittäin maailman parhaaksikin valittu eläintarha, Tiergarten Schönbrunn, jonka perustamishetkenä pidetään vuotta 1752.

Jos viettää arkipäivät tietokoneen ääressä, tarjoaa virtahevon päiväuinnin seuraaminen mitä rentouttavimman vapaahetken. Vaikka fauna on täällä vankeudessa, se vaikutti hyvinvoivalta makuupaikkoineen ja leikkikaluineen. Ihmisapinoita viihdytti omahoitaja.

Lisäpureksittavaa suosittelen tästä, Kalle Haatasen radio-ohjelmasta, jossa vieraana on Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi valittu Helena Telkänranta.

Wienin-matkalla tehkää kaikki voitavanne, että pääsette Schönbrunnin eläintarhaan.