perjantai 13. marraskuuta 2015

Yli kaksisataa vuotta Figaron häitä - juhlat jatkuvat tänä iltana


"Ah no, Susanna, io ti vo' far felice." Anna Prohaska laulaa Susannan roolin. Kuva: Staatsoper / HCB.

Maistan aprikoosin. Kypsän, makean aprikoosin. Se on outoa, sillä en kuitenkaan syö aprikoosia. Olen paikassa, jossa aprikoosin syöminen olisi miltei mahdotonta, tai epäsopivaa, ellei kiellettyä.

Ei, en syö aprikoosia, eikä sellainen tulisi nyt kuulonkaan, sillä istun Berliinin Valtionoopperassa ja kuuntelen sopraano Anna Prohaskan ääntä. Oikeastaan myös katselen häntä, mutta sen mainitseminen tässä kohtaa on epäoleellista. ”Deh, vieni, non tardar”, hän laulaa, ja tunnen kelluvani hänen legatojensa varassa.

Kun Prohaska yhtyy Figaronsa kanssa duettoon ”Pace, pace, mio dolce tesoro”, nousee jo jonkinlainen liikutus hipiääni. Laulajapolvi toisensa jälkeen on tämän sovinnon lavalla tehnyt: tänä iltana he ovat Anna Prohaska ja virolainen Lauri Vasar, kömpelyyksineen ja suloineen, kukkaisketjussa, joka yltää toukokuun 1786 kantaesitykseen Wienin Burgtheaterissa.

Vain kolme tuntia aiemmin olin ihmetellyt, miksi minä ja kaikki nämä muut ihmiset taas tulevat kokemaan saman hölmöilyn. Figaron häät on kuin katsoisi neljä Kauniita ja rohkeaa peräkkäin. Kaksimielisyyksiä, valeasuja, kirjelappunen, kuurupiiloa, pöh!

Mutta kun musiikki alkaa, muistaa miksi tänne jälleen tuli. Soiton ja laulun mukana pääsee ensin Eedeniin. Sitten vieläkin syvemmälle, salaisimpaan puutarhaan jossa kypsät hedelmät, auringonnousu ja Susanna ihmistä odottavat.

Magdalena Gut lavasti yökohtauksiin nurmikumpareen. Kuva: Staatsoper / HCB.

Schiller-teatterissa nähdään tänä syksynä Jürgen Flimmin uusi ohjaus, joka on oikein viihdyttävä ja taitavasti tehty, joskaan ei sensaatiota tai järistystä rakentava. Kehyskertomuksena on kreivin ja hänen seurueensa kesäreissu – hieman kuin Mannheimin hovin jokavuotinen matka Schwetzingeniin – paikkaan jossa arki unohtuu ja Cherubino suutelee Barbarinaa.

Sopraano Anna Prohaska nousi solisteista vokaalisesti ihanimmaksi. Hänen ohellaan saattoi ihailla Dorothea Röschmannia kreivittärenä ja Katharina Kammerloheria Marcellinana. Viimeksi mainittu esitti toisinaan pois jätettävän aarian ”Il capro e la capretta” taitavasti humaltunutta esittäen ja sai kuviointeihin uhkarohkeaa kaltevuutta.

Marianne Crebassan esittämälle Cherubinolle oli totta kai sommiteltu valloittavia lavajekkuja, jotka yleisö lopuksi palkitsi raikuvin aplodein.

Miessolistien vokaalinen anti oli keskiviikon 11.11.2015 esityksessä tasaisen korkea, vaikka he jonkin verran jäivät naisten varjoon. Lauri Vasar kärsi alkukuulutuksen mukaan vilustumisesta, mutta ei antanut sen suuremmin haitata juhlavalmisteluja.

Ildebrando D’Arcangelo teki kreivistä todellisen konnan. Uuden Star Wars -elokuvan ensi-iltasyksynä sanoisin, että se virnettä myöten muistutti Harrison Fordia Millennium Falcon -aluksen kapteenina. ”Hai già vinta la causa!” oli ailahtelevuudessaan yksi huippukohdista. Ihmettelin kuitenkin, miksei D’Arcangelo lopun korkeissa äänissä antanut äänensä tulla täyteen sointiin, vaan jätti ne melko takaisiksi.

Ildebrando D'Arcangelo teki kreivistä todellisen konnan. Kuva: Staatsoper / HCB.

Illan kapellimestarina toimi supertähti Gustavo Dudamel, jonka tempo- ja muut valinnat tekivät illasta nautittavan, joskaan en osaa sanoa, hakiko Dorothea Röschmann kerran pistävällä katseellaan oikeaa tempoa tahtipuikosta vai yrittikö hän saada sitä kiilaamalla nopeammaksi. Yleisö oli Dudamelille taputtaessaan viileähkö.

Staatskapelle soitti Mozartinsa täydellisesti. Minun on vaikea ymmärtää, miten Schiller-teatterin tunkkaisessa montussa voi aariasta toiseen pysyä niin hyvin yhdessä ja koristaa kerrontaa toinen toistaan ilmeikkäämmillä sooloilla. Mielijaksoni, marssin, nuottiarvot, voimakkuus ja painotukset olivat instrumentaalisen osaamisen mestarinäyte.

Kenellä näkyy tv-kanava Arte, voivat katsoa tämän esityksen illalla klo 21.15 Suomen aikaa. Sitä ennen ehtii sopivasti kuunnella radiosta klarinetisti Olli Leppäniemen konsertin Helsingin Temppeliaukion kirkosta.

4 kommenttia:

  1. Minäkin pidan Figaron häistä ja kiitos kun kerroit käynnistäsi ja oli elämys lukea siitä.

    VastaaPoista
  2. Kuuntelen parastaikaa Olli Leppäniemen konserttia radiosta. Hienosti soi!
    Mielenkiintoista on lukea Figaron häistä Berliinissä, elävästi kerrottu!
    Terveisin Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Myös minä nautiskelen Leppäniemestä. Mikä sointi, mikä vire, ja Kozlovskyn pianismi!

      Poista