tiistai 6. lokakuuta 2015

Sodat ja hävitykset muuttuvat Berliinin illassa kauneudeksi


Akademie für alte Musik esiintyi sunnuntaina pitkästä aikaa kotikaupungissaan.

 
Berliinissä ovat illat pimenneet, mutta päivisin on vielä saatu nauttia syysauringon paisteesta. Eilen se urheasti lämmitti sumu- ja pölypilven lävitse kanaalien rannoilla viihtyviä kaupunkilaisia, vaikka kolea tuuli säännöllisesti teki vierailujaan Pommerin suunnasta. Silloin leikkivät kellastuneet tammenlehvät jalkojen juuressa, ja lukemastani kirjasta halusivat sivut kääntyä itsekseen eteenpäin.

Viikonloppuna alkoi valofestivaali Berlin leuchtet, jonka aikana kaupungin tunnetuimpia rakennuksia valaistaan mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Gendarmenmarktin aukio tarjosi sunnuntaina (4.10.2015) huikeita näkymiä Akademie für alte Musikin konserttiin saapuvalle yleisölle. Schinkelin sunnitteleman Konzerthausin julkisivuun heijastettiin videoita rakennuksen historiasta. Tulenliekit muistuttivat paikalla sijainneen Langhansin teatteritalon palosta vuonna 1817.


Berliinin Konzerthaus saa iltavalaistuksessa uuden värityksen.
Maailman tunnetuimpiin vanhan musiikin yhtyeisiin lukeutuva Akademie für alte Musik Berlin esiintyi Konzerthausin suuressa salissa ensimmäistä kertaa puolalaisen kapellimestarin Lukasz Borowiczin johdolla. Ohjelmasta oli koostettu toimiva yhdistelmä sotaan, uskontoon ja Euroopan kohtalonvuosiin liittyneitä teoksia.

Ilta alkoi Joseph Haydnin lyhyellä Te Deumilla, joka RIAS-kamarikuoroineen ja laulusolisteineen kohotti odotuksia väliajan jälkeen kuultavaa Haydnin messua Missa in tempore belli kohti.

Päänumeroksi kohosi määriläissyntyisen Paul Wranitzkyn (1756-1808) hilpeä sinfonia, jonka hän sävelsi Campo Formion rauhan kunniaksi. Rauhassa päätettiin Napoleonin sota ensimmäistä liittokuntaa vastaan 1797. Wranitzkyn ura kulki Määristä kreivi Esterházyn hovin kautta keisarikunnan pääkaupunkiin Wieniin vanhan Burgtheaterin musiikinjohtajaksi. Hän oli aikalaistensa Mozartin, Haydnin ja Beethovenin suuresti arvostama muusikko ja liikkui samoissa vapaamuuraripiireissä.

Tätä taustaa vasten ei ollut kummallista, että kuulin finaalissa selvän lainauksen Mozartin sinfonian nro 36, ”linziläisen” finaalista – ehkä Wranitzkyn kunnianosoituksena, ehkä Itävallan rauhaneleen vahvistuksena lyömällä kättä yhteen edesmenneen kollegan kanssa.

Ja kun kuvailin teosta hilpeäksi, se ei ollut tahatonta, vaan yltää määrittelemään jopa surumarssiosan mestatun kuningas Ludwig XVI:n muistoksi. Se yhdessä finaalin kanssa olivat rakennukseltaan perinteisimpiä, kun taas ensiosa oli hillitön potpuri erilaisia teemakerroksia ja sotilasjoukkojen marsseja. Kolmannessa osassa kaikuivat sodan äänet niin hauskasti, että yleisö sen jälkeen repesi pitkiin väliaplodeihin.

Ernst Schlader soittaa Akademie für alte Musikissa puksipuista kopiota 1700-luvun klarinetista.
Yleisö palkitsi esiintyjät pitkillä suosionosoituksilla.

Kun vielä väliajan jälkeen kuultu Haydnin messu sujui mitä kauneimman soiton ja laulun merkeissä, ei voi kuin todeta kapellimestari Borowizcin onnistuneen hermostuttavassa debyytissään. Upeita sooloja kuultiin muun muassa sellisti Jan Freiheitilta ja klarinetisti Ernst Schladerilta.

Verevällä, yhtenäisellä ja ilmeikkäällä soitollaan todisti Akademie für alte Musik jälleen olevan alansa huippua. Sen soittaessa muuttuu kärsimyskin kattoon asti kohoavaksi luonnonsävelsarjaksi.

Konsertin jälkeen Schiller-monumentin äärellä kaikui Mendelssohnin viulukonserton hidas osa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti