maanantai 15. kesäkuuta 2015

Yleisö juhli Pietari Inkisen jäähyväisiä Wellingtonissa



Wellington.

Kun kuninkaallisen laivaston komentaja James Cook vuonna 1774 matkusti Uuteen-Seelantiin, oli hänellä Resolution-aluksellaan mukanaan 112 miestä, 16 tykkiä, hevosia, karjaa, lampaita, vuohia, varapurjeita, juomavettä ja ruumassa ylimääräinen osiin purettu varakutteri.

Nykyään matkustaminen on hankalampaa, kun kaukomatkoillakin kaikki tavara pitää saada mahdutetuksi parin-kolmenkymmenen kilon vetoiseen matkalaukkuun. Onneksi makeaa vettä on nykyään tarjolla erikoisemmissakin etapeissa – kuten Hong Kongin Victoria-kukkulalla tai lentokoneessa Vanuatun yläpuolella.

Michael Fowler Centre, Wellingtonin sinfoniakonserttien pitopaikka.

Nauhuri, kamera, läptoppi ja talvivaatteet mukanani olen matkustanut Uuden-Seelannin kaukaisille saarille seuraamaan maan ykkösorkesterin, Uuden-Seelannin sinfoniaorkesterin konsertteja, joissa se hyvästelee suomalaisen ylikapellimestarinsa Pietari Inkisen.

Inkisen kausi on kestänyt kahdeksan vuotta, minkä aikana orkesteri on kiertänyt Eurooppaa Wienin Musikvereinia myöten, soittanut Beethovenin sinfoniasarjan, esittänyt ja levyttänyt kaikki Sibeliuksen sinfoniat ja äänittänyt yhä enevässä määrin elokuvamusiikkia. Orkesterin eniten yleisöä kerännyt soitto kaikuu kahdessa Hobitti-elokuvassa, joiden lopputeksteissä näkyy myös suomalaisen konserttimestarin Vesa-Matti Leppäsen nimi.

Inkisen jäähyväiskiertue käynnistyi maan pääkaupungista Wellingtonista perjantaina ja lauantaina 12. ja 13.6.2015. Inkisen nimeä kantavan festivaalin konsertit pidettiin orkesterin kotisalissa, vuonna 1983 valmistuneessa ruskeasävyisessä Michael Fowler Centressä, joka on nimetty merkittävän arkkitehdin mukaan ja joka sinfoniakonserttikäytössä vetää 2209 kuulijaa viinitarhanomaiseen saliinsa.

Festivaalin kaksi konserttia esitteli Inkisen kaudelle olennaisimmat säveltäjät ja paljasti orkesterin soinnista yhä vain huumaavampia puolia. Kaikki huipentui lauantaina kuultuun Jean Sibeliuksen Lemminkäis-sarjaan.


Michael Fowler Centren konserttisali sisältä.

Perjantain konsertti oli omistettu musiikille Richard Wagnerin oopperoista Siegfried ja Götterdämmerung, joiden solisteina lauloivat tenori Simon O’Neill ja sopraano Christine Goerke. O’Neill on Suomessakin vieraillut uusiseelantilainen tenori, jonka Inkisen kanssa tekemä levy Wagnerin musiikista valittiin BBC Music Magazinen kuukauden levyksi 2010. Hänen tulkintansa olivat jälleen vangitsevia ja uljas tenoriääni kellui vapautuneesti paksun orkesterikudoksen päällä.

Orkesterin osalta vavahduttavinta kuultavaa oli Götterdämmerung, jonka sointikerroksista Inkinen nosti aina olennaisimman esiin ja piti näin taitavasti yllä musiikillista jännitystä. Eniten ihailin jousistoa – esimerkiksi ykkösviulujen soli-paikat virtasivat vapautuneesti. Jousiston kanssa taitavana viulistina tunnettu Inkinen on tehnyt paljon työtä, jonka tulokset olivat kuultavissa vieläkin selkeämmin lauantaina Beethovenissa.

Beethovenin viulukonserton solistiksi oli alun perin kiinnitetty Inkisen kanssa Euroopan-kiertueen 2010 tehnyt Hilary Hahn, mutta koska lääkärit olivat kieltäneet häneltä matkanteon pitkälle ehtineen raskauden takia, oli sijaiseksi saatu vähintään yhtä loistelias Karen Gomyo.

Pietari Inkinen orkesterinsa edessä.

Väliajan jälkeen konserttimestari Vesa-Matti Leppänen piti puheen, jossa hän tiivisti Inkisen kauden kohokohdat viihdyttävien anekdoottien höystämänä. Sen päätyttyä astui hymyilevä Inkinen vielä kerran ylikapellimestarin ominaisuudessa kotisalinsa lavalle, kumarsi, kääntyi orkesteriinsa päin ja käynnisti Sibeliuksen Lemminkäisen.

Kalevalan sankarista innoittunut teos sai Inkisen käsissä väkevän, wagneriaanisen tulkinnan, jossa oli liikkumatilaa dramaattisille vaski-impulsseille, jousiensemblelle, eri sävyisille crescendoille ja diminuendoille sekä ennen kaikkea englannintorvensoittaja Michael Austinille, jonka piirtämästä Tuonelan joutsenesta sukeutui paras koskaan kuulemani esitys. Sointivärit välkehtivät näinkin vaatimattomassa akustiikassa, eikä Austin aina viivytellyt samalla tavalla muiden muusikoiden kanssa, vaan veti tarinaa solistisesti eteenpäin.

Viimeisten akordien päätyttyä yleisö puhkesi hurjiin suosionosoituksiin, nousi seisomaan, ja lavalla nähtiin värikkäiden paukkuserpentiinien lentonäytös.

Amanda ja Stefanie kehuivat illan solistia Karen Gomyota.

Yleisöä konsertin jälkeen jututtaessani kommentit olivat ylistäviä. Eräs vanhempi rouva kertoi matkanneensa Australiaan saakka kuuntelemaan Inkisen johtamaa Wagnerin Ringiä. Ja Sibelius oli kaikkiin kolahtanut - niin kuin se on täällä tehnyt jo vuosikymmenten ajan. Sibban musiikissa on paljon samaa kuin Uuden-Seelannin kansallissäveltäjässä Douglas Lilburnissa.

 
Johtokunnan jäsen Dame Bronwen Holdsworth on Uuden-Seelannin vaikutusvaltaisimpia liikenaisia ja taitava pianisti.

Sam, Daniel ja Dwaine halusivat tulla katsomaan Pietari Inkisen jäähyväisiä.

Juhlat jatkuivat cocktail-tilaisuudella yleisöaulassa, sen jälkeen meluisammissa merkeissä muusikoiden kerroksessa.

Kaikesta näki, että näillä vehmailla saarilla on viimeisten kahdeksan vuoden aikana kypsynyt uusi suomalainen kapellimestaritähti. Seuraavaksi Inkinen on kiinnitetty Prahan sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi ja vuoden kuluttua hän aloittaa samassa tehtävässä Japanin filharmonikoiden edessä Tokiossa.

Ennen uusia haasteita Inkistä juhlitaan tällä viikolla vielä jäähyväiskiertueen muissa kaupungeissa Christchurchissa, Dunedinissa ja Aucklandissa.

Hyvin meni! Soolopasunisti David Bremner.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti