tiistai 10. maaliskuuta 2015

Pariisin uusi konserttisali näyttää katastrofaaliselta

Philharmonie de Paris kaksi kuukautta avajaisten jälkeen.

Pariisiin tammikuussa avattu uusi konserttitalo, Jean Nouvelin suunnittelema Philharmonie de Paris, vaikuttaa kaksi kuukautta käyttöönottonsa jälkeen edelleen täysin keskeneräiseltä.

Koristelaatat ovat putoilleet, parvekkeen rappaus näyttää hengenvaaralliselta ja roskiksien virkaa hoitavat pahvilaatikot. Salissa soittaneet orkesterit eivät luultavasti ole noudattaneet pilalehti Le Canard Enchaînén ohjetta soittaa hiljaa ja kypärät päässä.

Varokaa myös, ettette tahri vaatteitanne kaikille pinnoille takertuneeseen rakennuspölyyn. Bienvenu!

Ruuvinreikien kohdalla pitäisi olla koristelaatta. Puuttuvia on useita kymmeniä.
Pidetään kuitenkin paikat siistinä.
Tuo tuossa lienee maalarinteippiä. Ja siellähän ovat rakennustelineetkin vielä pystyssä.
Istuinrivejä osoittavat kirjaimet on kirjoitettu tussilla maalarinteipille.

Mitä tästä katastrofista pitäisi ajatella? Kelpaako selitykseksi se, että tässä nyt ollaan taas Ranskassa. Yli 380 miljoonaa euroa on mennyt, mutta valmista ei tullut, eikä sillä niin väliäkään ole?

Onneksi on musiikki. Mitä salissa tällä viikolla soitettiin, se ei ollut keskeneräistä, ja siitä kerron lisää myöhemmin.

3 kommenttia:

  1. Miten harmillista. Unelmoin käydä siellä.Miten sitten äänentoisto toimii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin siellä pari viikkoa sitten.Todella hyvä äänentoisto, miellytti paljon enemmän kuin Musiikkitalon studioakustiikka. Varokaa suunnittelun kukkasia: Lattiassa penkkirivillämme jalan mentävä 59 cm syvä aukko seuraavaan penkkiriviin. Jalka aukkoon ja naps polvesta poikki. Onneksi huomasimme tämän ennen mitään accident. Voila!

      Poista
  2. Erinomainen akustiikka. Konserttitarjonta myös huikeaa, joten suositan matkan varaamista. Liput saa helposti netistä etukäteen.

    VastaaPoista