sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Taideopiskelijoiden kyvyt ällistyttävät



Docpointissa esitettiin myös Tinja Ruusuvuoren koskettava Viikonloppulapsi. Kuva: Docpoint.


Viime päiviksi on helsinkiläisyleisölle osunut monta mahdollisuutta saada makupaloja siitä, mitä eri taiteenalojen ammattiopiskelijat osaavat. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi on jäänyt hämmästys, ällistys ja ilo siitä, millaisia kykyjä laitoksissa opiskelee. Näyttämöillä ei ainakaan vallitse tylsyys tai harmaus, vaan monipuolisuus ja kirjavuus – ilmaisun pakko, jonka terävin kärki monella on vasta hioutumassa.

Kansallisoopperan Balettioppilaitoksen workshopissa nähtiin perjantaina ja lauantaina (30.-31.1.2015) kaksitoista oppilaiden itsensä tekemää koreografiaa. Tyylit ulottuivat veikeästä steppinumerosta symbolistisiin mielenmaisemiin. Erityisvaikutuksen tekivät Oskari Nyyssölä ja Erika Vilander sekä duossaan että omissa sooloissaan. Eliisa Nenosen Eläinten karnevaali -tulkinnassa nähtiin huumoria ja aitoa liikkeen riemua. Väkirikkaammissa numeroissa lavaa oli käytetty monipuolisesti hyväksi. Musiikkivalinnat ulottuivat Tom Waitsista Sibeliuksen kautta Kimmo Pohjoseen.

Tuomo Ala-Kojola teki dokumentin pöytälätkästä. Kuva: Docpoint.

Uuden sukupolven visuaalinen ja kerronnallinen taito näkyy myös dokumenttielokuvissa. Helsingin Docpoint-festivaalilla esitettiin lauantaina ja sunnuntaina (31.1.-1.2.2015) seitsemän toinen toistaan kiehtovampaa kotimaista opiskelijatyötä. Heti ensimmäinen, Sanna Liljanderin Onni, vangitsi yleisön silmät seitsemäksi minuutiksi yhteen, paikallaan pysyvään mustavalkokuvaan. Henkilöitä on neljä, mutta heistä vain kaksi näkyy kuvassa. Onni-poika itkee hermojaraastavasti toisessa huoneessa. Vastapäätä pöytää, näkymättömissä on lapsi, joka ei suostu syömään. Kamera näyttää yhdellä otolla väsyneen oloisen äidin ja hänen kolmannen lapsensa, joka syö ruokaansa niin hyvällä halulla, että parsakaali ei ole mahtua suuhun. Maaginen filmi huvittaa ja liikuttaa. Pienestä hetkestä kasvaa suuri kertomus.

Sarjasta esiin nousi myös Tuomo Ala-Kojolan Lätkässä, joka kertoo pöytälätkään intohimoisesti suhtautuvista miehistä ja yhdestä naisesta. Kuvakulmat ovat yhtä moninaisia kuin hienoissa urheilulähetyksissä. Ulkomaita kiertänyt ammattivalmentaja puhuu lajistaan yhtä vakavasti kuin ”oikeat” jääkiekkoilijat, mutta hallitsee myös itseironian ja huumorin, niin kuin nähtävästi muutkin alan harrastajat.

Upeiden lapsikuvausten sarjaan voi liittää Kaisa El Ramlyn runollisen filmin Kyydissä, joka seuraa kolmea polkupyörän turvaistuimessa matkaavaa lasta. Kypäräpäiset veitikat kommentoivat ohi kulkevia maisemia, äidin ajotapaa ja vähän dinosauruksiakin. Helsingin katu- ja puistomaiset näyttävät lasten vinkkelistä uudenlaisilta. Käsikirjoituksessa on myös kaksi taitavaa temponvaihdosta: nopea, äänimaisemaltaan rikas taite sekä liikuttava hidastus, kun 5-vuotias Lumi sanoo: ”Ollaan hetki hiljaa”.

Oona on yksi Kaisa El Ramlyn dokumentin kyytiläisistä. Kuva: Docpoint.
Tanssin ja dokumenttielokuvien lisäksi on mainittava taiturilliset Sibelius-Akatemian opiskelijat. He esiintyvät säännöllisesti oppilaitoksen konserteissa, jotka tahtovat jäädä pääkaupunkiseudun megaorkestereiden varjoon. Torstaina 15.1.2015, samaan aikaan kun Musiikkitalon suuressa salissa esiintyi Helsingin kaupunginorkesteri, olisi kannattanut laskeutua portaat alas Camerata-saliin, jossa konsertoivat Asko Heiskasen valmentamat puupuhallinyhtyeet. Mozartin ja Beethovenin artikulointi oli huoliteltua, musikaalinen fraseeraus mukaansa tempaavaa, ja intonaatio - no sitähän voi aina parantaa. Ettekö olleet paikalla? Eipä haittaa, sillä siitä löytyy video Sibelius-Akatemian nettisivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti