keskiviikko 25. helmikuuta 2015

C-klarinetti - klarinettiperheen klassismin lapsi


Tässä tarvitaan C-klarinettia.

Kiitos kysymästä, hyvin meni Filharmonikoiden konsertti pari viikkoa sitten – niin kutsuttu talviperiodi, jossa saimme tutustua klassisromanttisen soiton perushyveisiin. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni soittamaan Beethovenin kuuluisaa Kohtalosinfoniaa, eli sinfoniaa nro 5 c-molli, jonka ikonisiin aloitussäveliin klarinetit – orkesterin ainoina puhaltimina – saavat osallistua.

Sinfonian viimeisessä osassa vastaan tuli vanha vaiva: klarinettistemma on kirjoitettu C-vireeseen. Luvassa oli taas ärsyttävää transponointia. Beethovenin aikana klarinetisteilla oli yleisesti käytössä myös C-vireinen soitin, sillä kaikki sävellajit joissa oli enemmän kuin kaksi etumerkkiä, alkoivat olla hankalia soittaa. Myöhemmin, 1800-luvun loppupuolelle mennessä, soitintekniikka oli kehittynyt jo niin pitkälle että klarinetinsoittaja voi olla ketterä myös hankalammissa sävellajeissa. Kehityksen seurauksena kaltaisellani amatöörisoittajalla on yleensä käytössään vain A- ja B-vireiset soittimet, jolloin C:lle kirjoitettuja stemmoja täytyy transponoida, esimerkiksi B-soittimella jokainen C:lle kirjoitettu sävel suurta sekuntia ylemmäksi.

Harjoituskauden aikana minua kohtasi kuitenkin onnenpotku: sain lainaksi erinomaisen C-klarinetin. Sen sointi ja ulkoasu herätti muutamassa soittajakollegassa hellyydentuntemuksia. C-klarinetti on klarinettiperheen koululainen, ylärekisterissä kimakka, fanfaarimainen, alarekisterissä itseään isompien taakse vetäytyvä.

Beethovenin sinfonian finaaliin soittimen sävy sopi kuin nappi silmään. Sille on kirjoitettu paljon fanfaarinomaisia pätkiä ja nopeita strettoja. Soitin sillä myös alkusoiton Mozartin oopperaan Così fan tutte, jossa yhteiset teemat huilun kanssa tulivat kuin samasta puusta. Tuntui hämmentävältä olla viimeinkin samassa sävellajissa huilun kanssa.

Ammattiorkesterien soittajilla on yleisesti C-klarinetit käytössään, joten sellaisen voi helposti bongata konsertista, jossa soitetaan Beethovenia tai vaikka Schubertin C-duuri-sinfoniaa.

Nyt olen jättänyt haikeat jäähyväiset C-pillille ja alkanut harjoitella Debussytä. Siinä tarvitaankin sitten A-klarinettia. Mikäs sen melankolisempaa.

Vasemmalla C-klarinetti, oikealla B-klarinetti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti