maanantai 26. tammikuuta 2015

Tätä huippuelokuvaa EI suositella treffeille!


Antropologi Helen Fisher työssään. Kuva: Docpoint.

Ensi viikonloppuna Helsingissä näytetään Christian Frein dokumenttielokuvaa Sleepless in New York, joka on kertakaikkisen loistava – mutta – katastrofivalinta treffielokuvaksi. Filmin nähtyä treffikumppanille tekisi mieli sanoa, että ei, ei edes yritetä, edessämme on joka tapauksessa perikato.

Dokumentin aiheena on nimittäin jätetyksi tuleminen, ja se kertoo kolmen jätetyksi tulleen ihmisen tarinat niin taitavasti, että usein tekee mieli itkeä mukana. Käsikirjoitus sitoo kohtalot yhteen seuraamalla antropologi Helen Fisherin tutkimuksia. Fisher epäilee, että luonto on tehnyt jätetyksi tulemisen tunnekokemuksesta liian voimakkaan.

Itse filmi on vangitseva, suorastaan hypnoottinen. Erikoista on, että se kuulostaa erilaiselta kuin miltä näyttää. Unenomaisuus syntyy suggeroivasta musiikista, visuaalisesti hälyisistä paikoista ja runsaista lähikuvista. New York muodostaa tapahtumien taustalle jylhän kaupunkiviidakon.

Docpoint-festivaali on järjestänyt elokuvalle lisänäytöksen. Näytökset ovat Andorrassa lauantaina 31.1.2015 klo 19.45 (loppuunmyyty) ja sunnuntaina 1.2.2015 klo 17.15.

Polkupyöräilijät saivat kaadettua Rijksmuseumin suunnitelmat uudeksi sisäänkäynniksi. Kuva: Docpoint.
Treffielokuvaksi suosittelen mieluummin elävää eurooppalaista lähihistoriaa. Sitä saa nähdäkseen Oeke Hoogendijkin potpurimaisessa dokumentissa The New Rijksmuseum, joka seuraa Amsterdamissa sijaitsevan Alankomaiden kansallismuseon kymmenen vuotta kestänyttä remonttia. Filmin teon aikana korjausurakka viivästyi viivästymistään, johtaja vaihtui ja kustannukset kohosivat 375 miljoonaan euroon.

Kamera poimii kansallisen suurhankkeen tuoksinasta työntekijöiden paljon puhuvia ilmeitä. Herkullisinta on seurata, miten uudeksi johtajaksi valittu Wim Pijbes muuttuu leikittelevästä vitsiniekasta kyyneleitä pidättäväksi hermoraunioksi. Kuvat varastossa lepäävistä vanhoista taideaarteista kommentoivat tapahtumia hiljaisesti.

Museon uuden sisäänkäynnin suurimmaksi vastustajaksi nousevat kaupungin pyöräilijät, mikä tekee asetelmasta kiehtovan, sillä yhteiskunnalliseen asenneilmastoon ei ole valmiiksi kirjoitettua strategiaa siitä, kumman puolelle olisi hyveellisempää kääntyä.

Erikseen mainitsen ilmaisuvoimaisen ääniraidan sekä Maurice Horsthuisin säveltämän musiikin. Sen esittämiseenkin on panostettu.

The New Rijksmuseum lauantaina 31.1.2015 klo 11.00 Kinopalatsi 7:ssä ja sunnuntaina 1.2.2015 klo 20.30 Savoy-teatterissa.

Tässä dokumentissa kaikilla on mukavaa. Kuva: Docpoint.
Vielä esimerkki siitä, miten elokuvan esittelyteksti voi synnyttää vääränlaisia odotuksia. Meksikolais-unkarilaista dokumenttia Once upon a time in Hungary (2014) kehuttiin siten, että siinä esiintyvän perheen elämä muistuttaisi jollakin tapaa 1700-lukua. Odotin sen perusteella näkeväni biribirin pelaamista ja Telemannin soittoa traversolla.

Mutta ei, Unkarin vuoristossa asuvan viisilapsisen perheen elämäntapa on pikemmin erikoinen sekoitus nykyaikaa ja entisaikain satutunnelmia. Vanhemmat Istvan ja Reka näyttäytyvät tarkoin ohjatuissa kohtauksissa pyhimyksinä, jotka antautuvat täydellä tarmolla lastensa kanssa leikkiseen. Kiukunpuuska päättyy halauksiin.

Dokumentin kuvaus, valaisu ja leikkaus ovat täydellisen kauniita, mutta kääntöpuolena on keinotekoisuuden vaikutelma. Odotin käsikirjoitukselta pitkään yllättävää käännettä, mutta sellaista ei katsojalle suotu. Älkää siis pettykö: välikuvassa näkyvä hämäkki on vain suloinen yksityiskohta.

Dokumentti sopinee niille, jotka unelmoivat ”paluusta luontoon” tai ”perinteiseen elämäntapaan”.

Once upon a time in Hungary Kinopalatsi 7:ssä sunnuntaina 1.2.2015 klo 17.15.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti