sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Sarasteen Bruckner-tulkinta ravisutti Kölnissä


Peter Busmannin ja Godfrid Habererin suunnittelema Kölnin Filharmonia valmistui 1986.


Terveiset Reinin rannalta Kölnistä, jonka maailmankuulu katedraali jättää suotta varjoonsa toisen tuiki merkittävän kulttuurikohteen: vuonna 1986 valmistuneen Filharmoniarakennuksen, jonka suojissa toimii kaksi huippuorkesteria. Toinen on Gürzenich-orkesteri ja toinen Kölnin WDR Sinfoniaorkesteri, jonka ylikapellimestarina on kaudesta 2010-2011 lähtien toiminut Jukka-Pekka Saraste.

Sarasteen ja orkesterin yhteistyöstä olin kuullut paljon hyvää ja jotakin heidän levyistäänkin nautiskellen kuunnellut. Siksi lähdin Sarasteen perjantaina (28.11.2014) johtamaan konserttiin  suurella mielenkiinnolla, varsinkin kun ohjelmassa oli eräs mieliteoksistani, Anton Brucknerin seitsemäs sinfonia.

Olin ennalta nähnyt kuvia Kölnin filharmoniasta, ja ajatellut, että jaaha tuollainen ruma sali ja omituiset penkit. Kun sali sitten oikeasti avautui eteeni, silmäni laajenivat hämmästyksestä ja ihastuksesta. Tasapainoinen pyöreä muoto, lämmin valaistus, kauniit mittasuhteet ja kotoisa vastaanottavuus ovat sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät välity valokuvista. Päästyäni penkilleni oli myös todettava, että WDR oli plaseerannut minut hirvittävän hyvälle paikalle riville 11, johon näkyvyys ja kuuluvuus olivat moitteettomat. Eikä penkki ollut omituinen, vaan mukava.

Kun Jukka-Pekka Saraste ja käyrätorvisolisti Paul van Zelm saapuivat orkesterin eteen, välittyi orkesterin, Sarasteen ja yleisön tervehdyksistä vahva molemminpuolisen tuttavallisuuden ja arvostuksen tunne. Tärkeintä oli tietysti se, että tämä lämpöä huokuva tunnelma jatkui musiikissa ja yleisön keskittyneessä kuuntelussa.

Richard Straussin käyrätorvikonserton nro 2 Es-duuri solisti Paul van Zelm, orkesterin oma soolokornisti, selvitti konserton vaikeudet suurella ammattitaidolla. Orkesterin huippuhetki oli Andanten teemassa, jossa ajauduin taas ihailemaan Sarasteen lyöntitekniikkaa: ykkönen alas todella pienesti, kun se osuu fraasin keskelle ja niin edespäin – finaalin accelerandossa puolestaan nähtiin, miten hyvin bändi hänen puikkoaan seuraa.

Ylimääräisenä Paul van Zelm ja orkesteri esittivät hupinumeron: katkelman jostakin Leopold Mozartin konsertosta, jonka Zelm soitti punaisesta suppilosta, keltaisesta vesiletkusta ja käyrätorven suukappaleesta kasatulla yhdistelmällä. Juonnossaan Zelm piikitteli läheistä metrotyömaata, mikä erityisesti huvitti yleisöä, mutta harmillisesti jäi ulkopaikkakuntalaiselta ymmärtämättä. Itse esitys kohotti tunnelman kattoon, kun Zelm osoitti suppilollaan välillä orkesteria, välillä lattiaa ja huipennuksessa pyöritti sitä ilmassa.

Yskää vastaan on tarjolla makeisia.
Paussin jälkeen tunnelma kääntyi vakavaksi, kun tultiin Anton Brucknerin sielunnäkyjen toista tuntia kestävälle valtamerimatkalle. Saraste johti sinfonian nro 7 E-duuri ilman partituuria, eikä yksikään aihelma eikä kenraalipaussi vilahtanut ohi ilman ajatusta sen paikassa koko sinfoniarakennelmassa. Ensimmäisen osan tempomerkinnän Allegro moderato Saraste toteutti moderato-ohjetta korostaen, maltillisesti, kohtuullisesti, niin että muutos sitä seuraavaan Adagioon loiveni. Aikaa pitkien teemakierteiden luonnosteluun oli runsaasti, huipennusten balansointi huokui malttia ja kypsyyttä.

WDR sinfoniaorkesterin soitinryhmistä ihailin erityisesti matalia jousia ja vaskia. Kaikissa jousissa oli kutkuttavaa vibratoa pianissimoissa. Adagion Wagner-tuubissa nautittiin upottavasta soinnista, johon tietty nokisuus toi tarttumapintaa. Orkesterin ainoana puutteena voisi mainita jousisektioiden ajoittaisen epäyhtenäisyyden. Näitä tilanteita oli konsertin aikana vain muutama, mutta se voi kertoa suuremmasta ongelmasta. Äänenjohtajat konserttimestari mukaan lukien eivät mielestäni joka käänteessä näyttäneet sisääntuloja selvästi.

Viimeisten sointujen kajahdettua yleisö palkitsi Sarasteen ja orkesterin pitkillä ja meluisilla aplodeilla. Kakkoshuilistille annettiin eläköitymiskukat ja vietiin huilu symbolisesti pois. Saraste antoi myös oman kimppunsa hänelle, mikä liikutti muusikkoa entisestään.

Kun sitten Filharmonia-rakennuksesta tällaisen Bruckner-kokemuksen jälkeen poistui ja näki mustaa yötaivasta vasten katedraalin tornit, mietti, olivatko ne siinä äsken.

Saraste sai konsertin jälkeen pitkät ja meluisat aplodit.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Miten näyttää mahdollisimman samalta?


"Missäs se Majken on? Ei kun tuo on Moa. Vai Frida?"

Koko aukeaman ilmoitus Hufvudstadsbladetissa herättää huomion. Noin monta nuorta naista puolilähikuvassa! Vai hetkinen, onko siinä yksi ja sama nainen? Näin hiuksesi pysyvät kauniina kymmenen päivän ajan?

Men nej! Vuoden Lucia-neitoahan siinä haetaan. Keskiviikkoon 26.11.2014 asti ehtii vielä äänestää. Selväksi tulee, minkä mittaista frisyyriä ja ihonväriä Lucian täytyy edustaa. Sen on esiraati jo päättänyt, eikä sen jälkeen enää ole niin väliä, äänestääkö Emilia Nygårdia Sjundeåsta vai Majken Stenbergiä Helsingistä. Rohkein ehdokas, pigmentiltään ruskeahko, on helsinkiläinen Amanda Stenius. Maahanmuuttajataustaisten, lyhyttukkaisten tai rumien on turha tähän kisaan hakea. Valon tuojan pitää olla vaalea ja kaunis ja pukeutua mielellään valkoiseen kauluspaitaan.

Lucia-juhla kuulostaa periaatteessa kannatettavalta: kerrankin pääroolissa on nuori nainen, jonka ympärille koko kaupunki joulukuun 13. päivänä seisahtuu. Nainen, joka tuo valoa, iloa ja toivoa. Nainen, joka ilahduttaa sairaita ja kerää rahaa hyvään tarkoitukseen.

Olin ilahtunut kun feministinen taidefestivaali Pop Up Art House järjesti torstaina Lucia-performanssin Diana-näyttämöllä. Ida-Lina Nyholm, Kajsa Heselius, Catariina Salo, Yasmine Harkimo-Lagerström ja Ida Henrikson kritisoivat Lucia-perinteen ahtaita normeja ja sitä, että se muistuttaa kauneuskilpailua.

Folkhälsanin viestintäpäällikön Camilla Westerlundin vastaus perjantain Hufvudstadsbladetissa oli tunteisiin vetoava. ”Folkhälsan yrittää myös työskennellä ahdasta Lucia-normia vastaan”, hän kirjoittaa, ja kuvailee kuinka tehtävään valittavalla naisella on oltava voimaa kohdata heikkoja, sairaita ja kuolevia. Hän ei kuitenkaan perustele, miksi mustaihoiset, tatuoidut, nenärenkaiset, vammaiset tai lyhyttukkaiset eivät pääse ehdokkaaksi.

Lucia-perinteen uudistumista odotellessa voi käydä kuuntelemassa, miten ehdokkailta sujuu laulu.
Ylen sivuilla jokainen kandidaatti laulaa napolilaisen venelaulun, joka 1900-luvulla yhdistettiin sisilialaisen marttyyrin nimeä kantavaan juhlaan.

Kivasti se sujuu kaikilla, mutta kaksi nousee muiden yli: espoolainen lukiolainen Sara Lindholm (9) ja opiskelija Frida Hasselblatt Vaasasta (5). Äänestäkää heitä. Ovat nättejäkin.

Näytä niille!

Sormitusohje Sibeliuksen neljännen sinfonian klarinettistemmassa.

Huh, nyt ne on ohi, kaksi soittajaelämäni vaikeinta konserttia. Ihan hyvin meni. Kiitos kaikille tuesta, paikalle tulemisesta ja ennen kaikkea tilitysteni kuuntelemisesta. Mahtaa olla kiinnostavaa istua kanssani lounaalla ja kuunnella seikkaperäisiä selostuksia apusormituksista.

Sibeliuksen neljännessä sinfoniassa on kaksi kohtaa, jossa voi nostaa keskisormea (kolmiviivaisen g:n aikaansaamiseksi). Kyllä se kiljaisi.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Omat konsertit vetävät tällä viikolla vakavaksi

Ylempänä Es-klarinetti: liian pieni ja liian kovaääninen.

Soittaminen on kiva harrastus, sen ovat säätyläiset jo vuosisatojen ajan tienneet. Muusikon ammatti on herroille liian rasittava, eikä sävelten hurmaa olisi soveliastakaan muuttaa rahaksi. Mutta voi harrastuskin mennä liian pitkälle.

Tällä viikolla on oma kyntöni klarinetinsoiton saralla saavuttamassa sellaiset mittasuhteet, että kivuus muuttuu kivuliaisuudeksi. Tehtäväni on soittaa ykkösklarinettia sekä Sibeliuksen neljännessä sinfoniassa että Stravinskyn Petrushkan johdannossa. Sen lisäksi joudun tarttumaan Es-klarinettiin Webernin Viidessä kappaleessa. Es-klarinetti on klarinettiperheen pikkuveijari, sellainen joka mahtuu povitaskuun. Jos soittaisin sitä kadulla, mummot huutaisivat: "Iso mies, ettet häpeä!"

Juu, hankalia teoksia, sanovat ammattilaisetkin. Mikä sitten on vaikeinta, kysyisin haastateltavalta. Neljännen sinfonian finaalin huippunopeat luraukset? Webernin alun legatohyppy oktaavi+nooni pianissimossa? Stravinskyn välike 3+4+5+3+4+2+5?

Ajattelen, että se on sittenkin eräs pitkä ääni. Se tulee Sibeliuksen neljännen sinfonian ensiosassa kaksi kertaa, ja on oikeastaan mahdoton soittaa, koska ilma loppuu. Asia voidaan ratkaista niin, että soittajat hengittävät sen aikana huomaamattomasti vuorotellen. Yritän itse käyttää kiertoilmahengitystä, mutta se puolestaan hankaloittaa sävelen virettä. Samassa kohtaa soittavat nimittäin huilut, ja puupuhallinsektiossa on se viehättävä luonnonlaki, että hiljaa soitettaessa huilut laskevat ja klarinetit nousevat.

Se se on. Koetinkivi. Muu on helppoa.

Konsertin vaikein kohta.

Helsinginkadun filharmonikot torstaina 20.11.2014 klo 19 Opistotalon juhlasalissa (Helsinginkatu 26) ja lauantaina 22.11.2014 klo 19 Temppeliaukion kirkossa. Kapellimestarina Veli-Antti Koivuranta, pianosolistina Juhani Lagerspetz.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Klami-sävellyskilpailun voitto meni Italiaan


Axel Ruoff (vas.), Sauli Zinovjev, Luca Vago, Teodor Nicolau ja Alexander Muno.

Terveiset taas Kotkasta, jossa meri on rauhallinen, mutta konserttitalolla kuohuu. Juuri äsken saatiin salissa kuulla, että kolmannen kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun ja 11 000 euroa voitti italialainen Luca Vago.

Toisen palkinnon, 9000 euroa, sai Saksan Axel Ruoff, ja kolmannen palkinnon 7000 euroa Suomen Sauli Zinovjev.

Tuomaristo, johon kuuluivat säveltäjät Kalevi Aho, Magnus Lindberg ja Erkki-Sven Tüür sekä kapellimestari Yasuo Shinozaki, valitsi finaaliin viisi hyvin erilaista teosta, joista muodostui kiinnostava konserttikokonaisuus.
 
”Klami-kilpailu on nyt vakiinnuttanut asemansa yhtenä kaikkein tärkeimmistä sävellyskilpailuista Euroopassa”, sanoi tuomariston puheenjohtaja Kalevi Aho päätössanoissaan. Hän myös muistutti uuden musiikin vaikeasta asemasta monessa Euroopan maassa, jossa orkestereita on lakkautettu ja määrärahat tiukilla. Ahon mukaan Klami-kilpailun harjoitusviikko kaksine konsertteineen paljastaa, miten hyvin sävellykset kestävät ”kulutusta”.

Italian Luca Vago oli illan toisen lauluteoksen Suite de los Espejos säveltäjä. Piia Komsi taituroi Lorca-teksteissä hämmästyttävästi, kauniilla äänellä ja tyylitajun säilyttäen. Vago sävelitti Peilien sarjaa tekstille uskollisesti, näyttämömusiikkia kumartaen. Värit säihkyivät erityisesti laulussa Sinto, Berceuse oli hieno päivitys kehtolauluperinteeseen. Taitavaa kerrontaa, oivallinen tekstivalinta, ja voitto tuli!

Axel Ruoff oli säveltänyt vahvasti uusklassisen Sinfoniettan, josta kuultava Dmitri Šostakovitš ei estänyt tuomaristoa nostamasta teosta toiselle sijalle. Merkityksiä Ruoff loi toistoilla ja voimakkailla dynamiikan vaihteluilla. Kymi Sinfoniettan jousisto näytti yhtenäisyytensä, puhaltajien insatsitkin vaikuttivat osuvan pääosin kohdilleen.

Finaalin kuopus ja kolmanneksi tullut Sauli Zinovjev oli saanut teoksestaan Gryf aikaan voimakkaan kokonaisuuden, kuten teoksen kymrinkielinen nimi lupaakin. Zinovjevin sävellys oli finaalista ainoa, jossa en heti alkanut miettiä, ketä 1900-luvun säveltäjää tässä nyt mukaillaan. Omaa sanottavaa siis oli – 2000-luvun sinfonietta-tyyliä? Teemat soivat kauniisti, huipennukset vaikuttivat motivoiduilta ja soinnissa oli jatkuvasti yhteys johonkin synnynnäiseen tajuun sävelten luonnollisesta logiikasta. Zinovjevilla on kyky kirjoittaa musiikkiinsa tarttumapintoja. Hänen uraansa tulee olemaan kiinnostava seurata.

Yleisöäänestyksen voittanut romanialaissyntyinen, jo aikaa sitten suomalaistunut Teodor Nicolau oli kirjoittanut Mioritic Roots -teoksen synnyinmaansa innoittamana. Alussa musiikki kuulosti verrattomalta Kodaly-pastissilta, mutta materiaalin hajottua huipentui yllättäviin korkeuksiin. Pienellä sovittamisella teos voisi sopia vaikka harrastajaorkesterien soitettavaksi.

Kotkan kaupunki muisti tunnustuspalkinnollaan Saksan Alexander Munoa, jonka laulusarjassa Martialis Epigrammata baritoni Gabriel Suovanen näytti kykynsä ja väritti taidokkaasti keisariajan roomalaisia tekstejä. Musiikki oli kuitenkin niin täyteen pakattua, että kuulijalle jäi vähemmän mahdollisuuksia hengittämiseen. Modernismista ponkaisevassa ilmaisussa sävelkimput tiivistyivät ja purkautuivat harmoniakentiksi. Jos menee Manner-Euroopassa uuden oopperan kantaesitykseen, tältä se yleensä kuulostaa.

Muut palkinnot:

Kouvolan kaupungin tunnustuspalkinto 2000 euroa: Teodor Nicolau.
Kotkan kaupungin tunnustuspalkinto 3000 euroa: Alexander Muno.
Virolahden kunnan tunnustuspalkinto 500 euroa: Teodor Nicolau, yleisöäänetyksen voittaja.


Uuno Klami vieraili nimikkokilpailussaan. Säveltäjän hahmon on ottanut Thomas Pryke.


torstai 13. marraskuuta 2014

Klami-kilpailun kuopusta jännittää

Säveltäjä Sauli Zinovjev, 25, hengähti harjoitustauolla Kotkan konserttisalissa.

Vierailin keskiviikkona Kotkassa, jossa paikallinen orkesteri Kymi Sinfonietta valmistautuu viiden vuoden välein järjestettävän Uuno Klami -sävellyskilpailun finaalikonsertteihin. Kilpailu järjestetään nyt kolmatta kertaa ja on saavuttanut maailmalla suuren huomioarvon. Teoksia kamariorkesterille lähetettiin määräaikaan mennessä 265 kappaletta 37 eri maasta. Edelliseen kilpailuun tuli 186 ehdotusta ja ensimmäiseen 117.

Tuomaristo valitsi ehdokkaiden joukosta viisi teosta finaaliin, mikä tarkoittaa niiden eläviä konserttiesityksiä torstaina Kouvolassa ja perjantaina Kotkassa. Konsertteja edeltää harjoitukset, joissa tuomaristo arvioi säveltäjän tapaa työskennellä kapellimestarin ja orkesterin kanssa.

Finaalin kuopus on suomalainen Sauli Zinovjev, 25, joka opiskelee Sibelius-Akatemiassa säveltämistä Tapio Nevanlinnan oppilaana. Tuoreessa muistissa on Karlsruhessa vietetty lukuvuosi 2013-2014 professori Wolfgang Rihmin johdolla. 

Klami-kilpailuun osallistuminen tapahtui nimettömästi, eli tuomaristo sai tietää voittajateosten tekijät vasta niiden valitsemisen jälkeen. Tuomaristoa kiinnosti myös 260 pudonneen teoksen säveltäjät, joten se avasi myös niiden tekijöiden nimikuoret. Joukossa oli kuulemma "tunnettuja kansainvälisiä nimiä". Tätä taustaa vasten verraten kokemattoman Zinovjevin pääsyä finaaliin voi pitää pienenä sensaationa.

Zinovjev valitteli Kotkassa olevansa hermostunut. Hyvin kaikki näytti kuitenkin sujuvan - myös TV1:n Stradalle tehty haastattelu, joka tulee ulos perjantaina klo 21.30.

Vaikka kilpailun lopputulos jännittää, niin kannattaa muistaa tuomariston jäsenen Magnus Lindbergin sanat. Että kaikki finalistit ovat jo voittaneet.

Klami-kilpailu suorana lähetyksenä Kotkasta Radio 1:ssä perjantaina 14.11.2014 klo 19.03 alkaen.

torstai 6. marraskuuta 2014

Malmöstä löytyi Crusellin oopperakäännös

Riddarhuset i Stockholm.

Säveltäjä-klarinetisti Bernhard Crusell (1775-1838) alkoi kypsällä iällä kääntää oopperalibrettoja ruotsin kielelle. Sellaisia syntyi yhteensä kymmenen, joista tärkeimpänä voidaan pitää Mozartin Figaron häiden ruotsinnosta. "Figaros bröllop" sai Ruotsin ensi-iltansa Crusellin käännöksenä 23.6.1821 ja oli sen jälkeen käytössä niin kauan, että siitä löytyy jopa kuudes painos vuodelta 1927. Sain sen pari viikkoa sitten käsiini Malmön kaupunginkirjastosta.

Kuten aihetta tutkinut kirjailija ja kirjallisuustieteilijä Axel Strindberg kirjoittaa, Crusell on käännöksessä kaunistellut aateliston kritiikkiä ja droit du seigneur -aihetta. Muokkaus kuvastaa sitä, miten riippuvaisia Crusell ja koko Tukholman musiikkielämä aateliston rahasta oli.

Yksi käännöksen helmistä on Cherubinon aaria "Voi che sapete", jonka tähän iloksi ja hyödyksi julkaisen. Sen voi tulla kuulemaan ylihuomiseen Suomen solistiyhdistyksen konserttiin, jossa sopraano Päivi Kantola laulaa. Crusell-ilta alkaa lauantaina 8.11.2014 klo 18 Helsingin konservatorion salissa Ruoholahdessa.


Väsen, som lyden ur Figaros bröllop (övers. B. Crusell)



Väsen, som lyden
ömma begär,
tyden mig, tyden!
vad kärlek är?

Jag den ej känner,
jag den ej ser;
därför, go vänner,
frågar jag er.

I min berusning,
har jag blott val
mellan förtjusning,
ängslan och kval.

Bast då jag brinner,
köld som betar;
kölden försvinner,
elden blir kvar!

Fåfängt jag söker
sällhetens lott,
därmed jag öker
lidandet blott.

Ofta jag bävar,
likt aspens blad,
och eftersträvar-
jag vet ej vad!

Mitt arma hjärta
upplöser sig;
men denna smärta
ljuv är för mig.

Väsen, som lyden
ömma begär,
tyden mig, tyden
vad kärlek är!



maanantai 3. marraskuuta 2014

Syksyn parhaat punaviinit nautitaan merellä


Helsingin paras viinibaari on niin hyvä, että kun menet illalla sinne, heräät seuraavana aamuna Tukholmassa. Mutta ei hätää, seuraavana yönä se tuo sinut takaisin kotisatamaan.

Kyseessä on Silja Symphony -risteilijäaluksen viinibaari "Bon vivant", jonka suurenmoisesta palvelusta sain viikonloppuna nauttia. Mistä kummasta kaikki baarin ammattitaitoiset, mukavat, kohteliaat ja hauskat sommelierit ovat löytyneet? He puhuvat viineistä sujuvasti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Itse sain tavata ainakin Caroline Gullströmin, Jarin, Kaapon ja Mariannen. Aiemmin olen tavannut Peterin. Toivottavasti heille maksetaan hyvin.

Baarin tarjonnasta ihastuin esimerkiksi Lansonin Blanc de blancs "Extra age" -samppanjaan, jota laivalle oli tullut vain 15 pulloa. No, yksi niistä on nyt kotonani odottamassa syntymäpäivävieraita. Sommelierien ammattitaitoa kuvastaa se, että he oikeastaan suosittelivat samppanjan ostamista vasta myöhemmin, sillä se ei heidän mielestään ollut vielä valmista. Minusta se kyllä on jo taivaallista, kuin paratiisin omenaa haukkaisi.


Ei vääriä ääniä.

Symphony-aluksen nimi sopii musiikin ystävälle, ja punaviinilistalta löytyy lisäksi amerikkalainen Pinot noir nimeltään "Etude". On ilo suositella sitäkin - se sopii myös tottumattomalle viininjuojalle. Vanhoille ketuille vinkkaan Volnayta, jonka toffee-aromit viipyilevät suussa syntisen kauan.

Oheisesta listasta olen nuolella merkinnyt muitakin suosituksia - tällä kertaa punaviinejä syksyn ja talven merimatkoille. Ei sitten muuta kuin hyvää matkaa!

Bon vivant -baarin punaviinejä. Vasemmalla on hinta euroissa, oikealla hinta Ruotsin kruunuissa.