perjantai 31. lokakuuta 2014

Kymi Sinfonietta teki ensivierailun Porvoon Taidetehtaaseen


Kymi Sinfonietta soitti perjantaina Porvoon Taidetehtaassa.

Siitä on jonkin aikaa kun olen viimeksi kirjoittanut tänne mitään konserteista tai oopperoista. En ole sellaisiin ehtinyt, kun lähinnä olen soittanut itse - tai poiminut suppilovahveroita. Takana ovat sellaiset teokset kuin Mozartin Gran Partita, Mendelssohnin Hebridit ja Beethovenin kolmas pianokonsertto. Monta pastakastiketta. Kiitos ja ylistys Kirkkonummen kamariorkesterille, jossa sain 19 vuoden tauon jälkeen vierailla. Toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene niin kauan.

Pyhäinpäivän aattona oli pitkästä aikaa sopiva hetki istua yleisön joukkoon: Kotkassa kotipaikkaansa pitävä Kymi Sinfonietta vieraili ensimmäistä kertaa Porvoon uusitussa Taidetehtaassa. Ralf Gothóni johti ja toimi pianosolistina. Väsyneenä sinne saavuin, mutta virkistyneenä poistuin.

Mukava oli todistaa sellaista konserttia, jossa ylipäätään oli punainen lanka ja toisekseen sen esittelemiseen vaivautuva kapellimestari. Gothóni piti alkujuonnon, jossa hän hauskasti - muutamalla anekdootilla höystettynä - kävi läpi ajatuksensa illan kolmesta teoksesta. Ranskan vallankumousta, yhteiskuntaluokkia ja ihmisten välisiä suhteita heijasteli illan Haydn-Mozart-ohjelma. Jonkun verran yläpilveä ja liioittelua, mutta mitäs siitä, musiikin nälkä oli viritetty.

Voih ja ah, kun Mozartin Figaron häiden alkusoitto käynnistyi, ymmärsin istuvani aivan liian kaukana lavasta! Taidetehtaan akustiikka on siitä erikoinen, että kelvolliset paikat ulottuvat suurin piirtein salin puoliväliin asti. Kuuloa terästämällä sain kuitenkin käsityksen siitä, että Kymi Sinfonietta oli hyvässä iskussa. Gothóni teki vaikuttavia dynamiikan vaihteluita. Sforzatot olivat soivia ja leveitä, yhteissoiton tarkkuus pääosin hyvää. Erääseen selloaihelmaan olisin kaivannut enemmän crescendoa, mutta tiedä sitten tyssäsikö sekin kuuluvuuteen.

Mozartin pianokonserton nro 14 Es-duuri Gothóni soitti selin yleisöön orkesterin keskellä, mikä ajan tapa oli. Herkesin miettimään, olisiko sellainen orkesterin plaseeraus tuottanut vieläkin enemmän kamarimusisoinnin tuntua, jossa ykkös- ja kakkosviulut olisivat olleet vastakkain ja kontrabassot takana vasemmalla. Nytkin reagointia kyllä oli, erityisesti viimeisen osan akateemisessa teemassa, jossa sellot päästelivät hienoja tremoloita.

Väliajan jälkeen kuultiin Joseph Haydnin sinfonia nro 100 G-duuri, jossa on veikeitä militaaritehoja. Pystyin paussilla vaihtamaan paikkani edemmäksi, minkä seurauksena sain paremman käsityksen orkesterin vahvuuksista. Etenkin jouset ovat erinomaiset; ne kilpailevat Mozart-soitossa Tapiola Sinfoniettan kanssa. Konserttimestari Raymond Cox liidaa aktiivisesti, ja mikä ilahduttavinta, myös alttoviulussa on kolme taitavaa muusikkoa. Puupuhaltimista pisimmän korren vetävät huilut (vaikka ”korsi” sopisikin paremmin röörisoittimiin) – tosin ykkösklarinetisti Csaba Rajnai ei tällä kertaa ollut mukana. Patarumpali Vladimir Belov sovitti kosketuksensa taitavasti salin kumisevaan akustiikkaan ja turvautui melko koviin kapuloihin.

Sinfoniassa Gothóni ei kuitenkaan tuntunut saavan orkesterista kaikkea irti. Klassismille tyypillinen toisteisuus ja paikoin hidas harmoniavaihtelu huutavat kapellimestarilta työkaluja kerronnan ylläpitoon. Vailla suuntia olevia kohtia oli turhan paljon. Niissä Kymi Sinfoniettan soitto maistui taikinalta, vaikka sillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet täyteen paahtoon.

Joka tapauksessa ilta Kymi Sinfoniettan ja Ralf Gothónin seurassa oli antoisa ja herätti halun käydä heidän konserteissaan useammin.

Porvoon Taidetehdas on mainio kulttuurikeidas, jossa on myös valtakunnan hauskimmat väliaikatarjoilut, sillä elokuvateatterin puolelta voi käydä ostamassa popcornia tai karkkipussin. Eivätkös tällaiset pikkuseikat houkuttelisi enemmän nuoria (ja kaltaisiani sokerihiiriä) klassisen musiikin konsertteihin?

Yläkerran taidehalli oli avoinna väliajalla.

torstai 30. lokakuuta 2014

Stockmann, palkkaa Amanda!



Näistä astioista voi lukea, mitä ne sisältävät, ja samalla oppii englantia ja italiaa.

Olen ostamassa frakkia, joten kyselin sellaisista viime viikolla sähköpostitse sekä Tukholman NK:n tavaratalosta että Helsingin Stockmannilta. Kysymykseni oli helppo ja pelkistetty: minkä merkkisiä frakkeja teillä on ja mitä ne maksavat.

NK:n vastaus saapui alle kahdessa tunnissa. Asiakaspalvelun Amanda kertoi kohteliain sanakääntein frakin merkin, materiaalin sekä hinnan. Sain viestissä myös herrainosaston puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen lisäkysymyksiä varten.

Stockmannin kanssa kävi toisin.

Stockmannin tavaratalo on ollut niin kiinteä osa elämääni lapsesta saakka, että tuntuu vaikealta uskoa uutisia, jotka kertovat sen olevan taloudellisissa vaikeuksissa. Kaikkihan Stockalla käyvät. Kun tarvitsee imurin pölypusseja, on kivempaa ostaa ne Stockan alakerrasta kuin jostain rumasta automarketista. Samalla voi katsoa englantilaisia teemukeja ja hypistellä villakaulaliinoja.

Eikä se olisi tavaratalo, ellei joukossa olisi krääsää ja huonoa makua. Stockmann mainostaa rinta rottingilla kahvimukeja, joihin on isolla kirjoitettu COFFEE tai ESPRESSO. Ovatko ne dementikoille? Vai kielikoululaisille? Kanta-asiakasvihkosessa on aina useampikin ”miesten neule”, ilman sen kummempia tietoja valmistusmateriaalista.

Eilen tavaratalo kertoi, että uudeksi toimitusjohtajaksi tulee Per Thelin Ruotsista. Saa nähdä riittääkö se. Stockmannin asiakaspalvelu ei nimittäin vieläkään ole vastannut kysymykseeni frakista.

Ehkä heidän pitäisi palkata Amanda.

torstai 23. lokakuuta 2014

Osta minkä maalaista ruokaa tahansa, kunhan se on laadukasta

Ilmoitus Hufvudstadsbladetissa 23.10.2014

Päivän Hufvudstadsbladetissa silmiini osui koko sivun ilmoitus, jossa kehotetaan valitsemaan kotimaista ruokaa, "Nyt jos koskaan". Tarkempi syynäys kuvan ostoskassiin paljastaa huvittavan yksityiskohdan. Mehupurkissa näyttää olevan niinkin kotimaista janonsammuttajaa kuin mango-appelsiini-mandariini-rypäle-täysmehua.

Kotimaista, tottakai!

Ehkä mainostoimistossa on ymmärretty koko kotimaisuus-touhotuksen typeryys. Kotimaisen ostamista perustellaan työpaikkojen säilyttämisellä. Mutta eikö varsinkin nykyajan maailma koostu erikoisalojen ammattilaisista, jotka voivat myydä osaamistaan kansallisten rajojen yli? Jos kaikki Suomessa ostaisivat kotimaista ruokaa, minunkin pitäisi luultavasti alkaa maanviljelijäksi. Sen voin sanoa, ettette tulisi pitämään lopputuloksesta.

Naulan kantaan asiassa osuu dosentti Kalle Mikkola tiistain (21.10.2014) Helsingin Sanomissa. Jos kotimaisuus-höpinä vihdoin unohdettaisiin, ihmiset voisivat alkaa valita tuotteet pelkän hinta-laatu-suhteen perusteella, jolloin yritykset oppivat tekemään mahdollisimman hyödyllisiä tuotteita minimaalisin resurssein. "Se maksimoisi kilpailukykymme ja elintasomme", Mikkola kirjoittaa. Haluan lisätä, että tehokkuus olisi myös ekologista - kyllä, myös ruoantuotannossa. Ruoan kuljettamisessa viimeinen kilometri merkitsee eniten; siis se, millä välineellä kaupassa käydään. (Eräs tuttavani haki kaksi litraa tilamaitoa henkilöautolla Sipoosta ja kuuluttaa elävänsä ekologisesti.)

Kotimaista ruoantuotantoa perustellaan myös "huoltovarmuudella". Eli jos tulisi sota, kansallisvaltioiden sisällä pidettäisiin oma väki hengissä oman maan viljalla. Tässä kohtaa on ehkä muistutettava Suomenkin tapahtumista alle sata vuotta sitten. Mitä sitten käy, kun sota käydäänkin maan rajojen sisällä, kuten monessa paikassa nykyäänkin? Kuka omistaa viljat silloin?

maanantai 20. lokakuuta 2014

Erämaa, kaupunkilaisen hengähdyspaikka


"Jos raitiovaunussa istuessasi olet joutunut vaihtamaan jonkun sanan oudon vierustoverin kanssa, on sinun vaunusta lähtiessäsi tervehdittävä häntä (keveästi) jäähyväisiksi. (Tällaisen tapauksen jälkeen ei tietysti uudelleen kohdatessa tervehditä.)"


"Kaikki ihmiset tietävät, että liikuttaessa kaduilla ja toreilla on noudatettava poliisijärjestyksen liikennesääntöjä, samoin kuin senkin, että vastaantulevain aina on väistyttävä oikealle."




"Älä väkivalloin tunkeudu ylikuormitettuun vaunuun, vaan muista, että seuraavan saapumiseen ei kulu kuin muutama minuutti."



"Purjehdusseuran pukua ei saa käyttää - ei edes lakkiakaan - muulloin kuin todellakin purjehdusasioissa liikuttaessa."



"Muista, että käyttäytymistäsi kaduilla ja julkisilla paikoilla tarkkaavat tuhannet silmät ja että ihmiset siitä tekevät johtopäätöksiään."

Bagheera: Seurustelun taito (1925). Helsinki: Otava.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Suomessa on meneillään Beethoven-buumi

Beethovenin toista sinfoniaa soitetaan Suomessa vuonna 2014 kahdeksan kertaa.

Viime viikon torstaina olin jälleen juontamassa Radion sinfoniaorkesterin televisioitua konserttia Musiikkitalolla. Erityistä sähköä ilmapiiriin syntyi, kun konserttivieraaksi saapui Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson. Hänelle tällainen konserttikokemus Musiikkitalossa oli uusi, mikä osoittaa että kantaohjelmistoon lukeutuvan Beethovenin toisen sinfonian soittaminen aina vain uudelleen on perusteltua. Ja itsehän kuuntelen sitä mielelläni vaikka joka viikko.

Kaivoin hieman tietoja siitä, miten usein Beethovenin sinfonioita oikeastaan pelataan. Arvaattekin jo, että ne ovat suuntaa antavia, sillä edes pelkästään Suomeen rajaamalla lopullisia määriä ei saa selville. Tietoni on käsin poimittu Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n jäsenorkesterien konserttikalenterista. Yhdistykseen kuulumattomien orkesterien ohjelmistovalinnoista saattaisi saada tietoa niiden lainaamien nuottimateriaalien perusteella, mutta Beethovenin sinfonioiden kaltaisen kantaohjelmiston nuotit saattaa monella orkesterilla olla jo omasta takaa.

Ulkomailta otin mukaan maailman suurimman klassisen musiikin tapahtuman, BBC Proms -festivaalin teostilastot. Heillä kaikkien aikojen soitetuin Beethovenin sinfonia on ysi (170 kertaa). Hopeaa saa vitonen (145 kertaa) ja pronssia kolmonen (118). Yleisösuosikiksi joskus kutsuttu kutonen jää jopa kahdeksannen taakse (108 ja 101 kertaa). Kahdeksas ei olekaan niin outo niin kuin joskus väitetään.

Suomessa on meneillään jonkinmoinen Beethoven-buumi. Jokin Beethovenin sinfonioista kuullaan tänä vuonna 54 kertaa, eli enemmän kuin kerran viikossa. Vuoden 2010 luvusta (34) on tultu hurjasti ylöspäin: 2011 (41), 2012 (43), 2013 (48).

Beethovenin sinfonioiden esityskerrat Suomessa.


Sinfonia nro 2 D-duuri on yksi tämän vuoden suosikeista kahdeksalla esityksellään. Samaan määrään yltävät ykkönen, kolmonen ja vitonen. Yllättäjä on yleensä suosikiksi nimetty seiska, joka saa tänä vuonna vain yhden esityksen.

Sinfonia nro 7 A-duuri. Vain yksi esitys vuonna 2014.


Jos haluatte kuulla ja katsoa tämän vuoden suosikki-Beethovenin, klikatkaa tästä Areenaan Esa-Pekka Salosen ja Radion sinfoniaorkesterin viime viikon konserttiin.

Otetaanpas taas! Esa-Pekka Salonen harjoitti RSO:ta Musiikkitalossa viime viikolla.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Tiistain Helsinki-huutokauppa tarjoaa perinteitä ja yllätyksiä


Albert Edelfelt: Musiikin Genius (yksityiskohta). Kuva: Hagelstam.

Huomenna tiistaina (7.10.2014) koittaa Helsingin Bulevardilla mielenkiintoinen huutokauppa, kun Hagelstamin kamari myy pääosin tänä vuonna edesmenneen keräilijä Kalevi Tuorilan Helsinki-aiheista esineistöä sekä muuta kaupunkiin liittyvää vanhaa tavaraa. Myytävänä on niin perinteisiä tauluja kuin pääsylippuja vuoden 1952 olympialaisiin.

Lukuisista Helsinki-maalauksista puhuttelevin on mielestäni Oskari Paatelan upea yökuva lyhtyjen valaisemasta Etelärannasta, joka on lähtöhinnaltaan myös varsin kohtuullinen, 1500 euroa.


Kiehtova erikoisuus on pääsylippu Aleksanteri II:n patsaanpaljastukseen Senaatintorille 1894.

Ja mikäs tuo on? Tuttu talo, mutta pompöösin kokoinen! Se on Theodor Höijerin piirrustus Esplanadilla sijaitsevasta 91 metriä pitkästä uusrenessanssikivitalosta, joka 1880-luvulla oli Pohjoismaiden suurin yksityistalo.

Theodor Höijer: Grönqvistin talo (1882). Kuva: Hagelstam.
Liikemies Fredrik Wilhelm Grönqvist toimi suurrakennuttajana kasvavassa pääkaupungissa, ja tilasi rakennuksen arkkitehti Theodor Höijeriltä. Julkisivun koristeet laati kuvanveistäjä Karl Magnus von Wright. Huutokauppaluettelon mukaan akvarelli talosta oli Höijerin henkilökohtainen joululahja Grönqvistille 1882.

Vielä on nostettava esiin yksi huutokaupan helmistä, joka tosin ei ole Helsinki-aiheinen: Albert Edelfeltin musiikin genius, joka on ollut seinäkoristeena pianon yläpuolella taiteilijan Haikon huvilan salongissa. Genius kirjoittaa taululle vakuuttavan listan säveltäjänimiä: Wagner, Schumann, Berlioz ja Grieg. Lähtöhinta tälle erikoisuudelle on 8000 euroa.