 |
Björn Wahlroos kartanonsa sisäänkäynnillä. |
Björn
Wahlroos astuu esiin salongin ovesta, toivottaa tervetulleeksi ja luo minuun
terävän mutta ystävällisen katseen. Hän on pukeutunut rentoon
villakangastakkiin ja vihreisiin vakosamettihousuihin.
Nautimme
aluksi kakkukahvit. "Enemmän maitoa", hän neuvoo taloudenhoitajaa. Ihmettelemme,
miksi niin usein Suomen historiasta puhuttaessa sivuutetaan yhteinen menneisyys
Ruotsin ja Venäjän kanssa. Ja miksi Suomessa vähätellään omaa kulttuurihistoriaa?
Väitetään jopa että olisimme puusta pudonneita!
Alkurupattelun
jälkeen Wahlroos avaa oven altaanille ja johdattaa minut katsomaan siltä
avautuvaa englantilaista puistoa. Halikonjoen toisen puolen rotundassa lepää
kauniina kopio Johan Tobias Sergelin kuuluisasta Amor ja Psyke -patsaasta,
jonka Carolus Rosenlew 2001 löysi firenzeläisestä antiikkiliikkeestä. "Se
on todella kaunis varhaisaamun valossa", Wahlroos kertoo. "Tuolla voit
nähdä kaksi Douglas-kuusta", hän osoittaa oikealle.
Laskemme
kahvikupit Georg Hauptin mahonkilipastolle ja aloitamme kierroksen kartanon
seitsemässä edustussalissa, joita englantilaisessa ympäristössä voisi kutsua nimellä
State Rooms.
Heti
sinisestä förmaakista (1) oikealle on kreivi Gustaf Mauritz Armfeltin makuuhuone (2),
joka pian hänen kuolemansa jälkeen muutettiin salongiksi. Seinien väri on
roosa. Turun maakuntamuseossa on Armfeltin aamutakki, joka on seinien kanssa
samanvärinen. "Olen miettinyt että täytyy ompeluttaa siitä toisinto
itselleni", Wahlroos vitsailee.
Kun
Wahlroosit ottivat talon 2001 vastaan, arvokkaita huonekaluja ei Åminnessa
paljon ollut jäljellä. Vuosien mittaan uusi isäntäpari on kuitenkin hankkinut
niitä eri puolilta maailmaa ja luonut saleihin vaikuttavia myöhäiskustavilaisia
interiöörejä. Wahlroosille kreivin makuuhuoneen mieluisimmat huonekalut ovat Nils-Petter
Stenströmin lipasto ja sekretääri. Wahlroosin mukaan Stenströmiä pidetään
nykyään Georg Hauptin jälkeen arvostetuimpana myöhäiskustavilaisen ajan
ebenistinä Ruotsissa. Ihailemme huonekalujen rikasta intarsia-koristelua, kullattua
ruutuornamenttia ja korkeiden jalkojen helminauhoja.
Vaikka
valtaosa muotokuvakokoelmasta oli kartanossa säilynyt, ovat sitäkin Wahlroosit
täydentäneet. Kreivin makuuhuoneeseen on kerätty kuninkaallisia, kuten Kustaa
III:n vanhemmat, Adolf Fredrik ja Lovisa Ulrika, sekä Katariina Suuri, jonka
Wahlroos löysi huutokaupasta New Yorkista, "usko tai älä". Näyttävin
muotokuva on ruokapöydän kokoinen Lorenz Paschin maalaus seitsenvuotiaasta kruununprinssi
Gustaf Adolfista, jonka kotiopettajana Armfelt toimi. Wahlroos osti maalauksen
Badenin suurherttualta. "Badenin suurherttualla on kuulemma taloudellisia
vaikeuksia." Maalaus päätyi Badeniin, kun Kustaa IV Adolf pakeni vaimonsa
Frederika Dorotean kotimaahan jouluaattona 1809. Siellä maalaus oli ollut
kellarissa ja siinä oli "tylsä kellariraami".
Uuden mahtavan kehyksen
riikinvaakuinoineen ja tammenlehväkoristeineen ovat 2005 tehneet
kultaajamestari Harri Virtanen ja hienopuuseppä Tero Hulkkonen, joka saa
Wahlroosin puhkeamaan ylistykseen. "Mies on aivan omaa luokkaansa. Hän on
tehnyt erinäisiä hyvin vaativia dekooritöitä sekä täällä että meidän
kustavilaisessa paviljongissamme."
Pikkukirjaston
(3) läpi kävelemme kartanon kuuluisimpaan huoneeseen, Armfeltin kirjastoon (4),
jonka kalustus on säilynyt kokonaan alkuperäisenä. Kahdelta seinältä tulviva
auringonvalo saa miljöön näyttämään jollakin tapaa hengelliseltä. Onko tämä
viisauden temppeli?
Kun istuu Joseph Höckertin suunnitteleman valtavan empire-kirjoituspöydän
ääressä, voi vastapäisestä trymoopeilistä nähdä sekä itsensä että selkänsä
takana kohoavan Kustaa III:n muotokuvan. Oikeanpuolisen ikkunan edessä on
Kustaa III rintakuva, ja lyyrakoristeisia kirjakaappeja rytmittävät filosofien
päät. Wahlroos kertoo, että hänen varsinainen työhuoneensa sijaitsee muualla, mutta
hän kirjoittaa täällä aina metsästyspäiväkirjaansa. Teoksensa Markkinat
ja demokratia esipuheen Wahlroos myös siirtyi kirjoittamaan tänne.
Pöydällä näkyy olevan valokuva Ruotsin nykyisestä hallitsijaparista.

Palaamme
siniseen förmaakiin, josta vasemmalla puolella sijaitsevat kreivittären salit.
Ensimmäinen niistä on sävyltään rauhallisempi, kermanvalkoinen salonki (5),
tapaamishuone. Sinne Wahlroos on hankkinut pari ruotsalaisen ebenistin Foltjernin
tekemää byroota, jotka eivät alun perin olleet pari. "Kun tarpeeksi kauan
jahtaa mööpeleitä, niin silmä tottuu, ja pystyy hissukseen jopa löytämään
pareja vanhoille mööpeleilleen." Nurkissa ovat Fredric Iwerssonin tekemät
byroot, "harvinaisen hyvälaatuiset".
Salonkiin
on koottu Armfeltin suvun merkittävimmät muotokuvat. Tunnetuin lienee Gustaf
Mauritz Armfelt venäläisen kenraalin univormussa, joka on maalattu hänen
kuolemansa jälkeen. "Ei hän koskaan tuota pukua ole päällään
pitänyt", Wahlroos huomauttaa ja alkaa selostaa maalauksen kunniamerkkejä.
Armfeltilla on muun muassa Tanskan Elefanttiritarikunnan suurristi, jota ei
myönnetä muuta kuin suvereeneille hallitsijoille. "Kustaa III halusi sen suosikilleen
ja painosti Tanskan kuningashuonetta Värälän rauhan jälkeen." Hänellä on
myös Serafiimiritarikunnan suurristi, joka Ruotsissa myönnetään vain
kuningasperheen jäsenille. Gustaf Mauritz katsoo maalauksessa Kustaa III:n
muotokuvaa. "Taulusta on myös sellainen kopio, jossa Armfeltin katseen
kohteena onkin Aleksanteri I. Tämä versio sijaitsee Helsingin yliopistossa kanslerin
työhuoneessa."
Huoneen
arvokkain portretti on isännän mukaan Royal Academyn ensimmäisen naispuolisen
jäsenen, Angelica Kauffmannin muotokuva Sarah Cuthbert-Brookesta vuodelta 1795.
Hän oli Gustaf Mauritzin pojan Gustaf Magnus Armfeltin anoppi, sittemmin
paronitar Klinckowström, Suomen varakkain nainen. Gustaf Mauritzin kuoltua hän
muutti Åminneen ja teki siitä sääntöperintötilan 1836. Tarinan mukaan hän kuoli
vaatiessaan palvelijatarta kiristämään korsettiaan liikaa. "Tämä on
fantastinen portretti. Sitä voi katsoa todella pitkään", Wahlroos sanoo.
Nainen on maalauksessa kuin jumalatar lyyransa kanssa, sillä oli ajalle
tyypillistä kuvata aristokraatteja joko roomalaisessa tai kreikkalaisessa
asussa.

Siirrymme
vanhaan kreivittären makuuhuoneen förmaakiin (6). "Vaimoni mielestä tämä
ei ollut erityisen kaunis", Wahlroos sanoo. Siksi se on nykyisin
rokokoo-huone, jossa on kiinalaista esineistöä, muun muassa runsaasti
koristeltu kabinettikaappi. Lipaston päältä löydän valokuvan, jossa Wahlroosit poseeraavat
Kiinan muurilla. "No se on vähän huumoria."
Huoneessa
on myös kauniita kiinalaisia puutarhaistuimia, joita Wahlroos käyttää muidenkin
kotiensa sisustuksissa. "Ei tarvitse kuin laittaa yksi kynttilä sisään
niin se lämpenee oikein kunnolla, jos on kylmä ilta ulkona. Mutta me käytämme
niitä näin sisällä."
Viimeinen
seitsemästä salongista on kreivittären makuuhuone (7). Se on palautettu
alkuperäiseen, vaaleansiniseen väriinsä. "Huoneessa oli tullessamme
kokolattiamatto. Onneksi arkkitehtimme löysivät alkuperäisen lattian vintiltä
lankkuina."
Huonetta
dominoi alkovi, jossa on rikkaasti koristeltu italialainen pylvässänky noin
vuodelta 1770. "Sehän on vähän pompöösi, mutta kokonsa puolesta sopii
alkoviin aivan fantastisesti. Olen ostanut sen Sothebyn huutokaupasta. Se oli
suuren brittiläisen linnan päämakuuhuoneen sänkynä." Sängyn alaosaa
koristaa hopeoitu vaakunakilpien rivistö, pylväitä kasvikierteet ja katosta
kullattu ja hopeoitu uurna- ja kukkaisasetelmien sekä lentoon lähtevien
aarnikotkien muodostama veistosryhmä.
Huoneen
maalauksista kiinnostavin on pieni kuva naisesta, joka tanssahtelee pilvien
päällä. Hän on Kuurinmaan herttuan tytär, Saganin prinsessa Wilhelmine, yksi Gustaf
Mauritz Armfeltin monista rakastajattarista. "Oikeastaan Armfelt seurusteli
ensin hänen äitinsä, herttuatar Dorothean kanssa, mutta Dorothean ikääntyessä
Gustaf Mauritz vaihtoi tyttäreen, joka tietenkin tämän päivän moraalisääntöjen
mukaan olisi syvästi tuomittavaa", Wahlroos kertoo. "Heille syntyi
tytär Gustava, joka meni naimisiin puoliserkkunsa kanssa ja alkoi emännöidä
naapurikartano Viurilaa."
Wahlroos
jatkaa kertomuksella Wilhelminestä Klemens von Metternichin rakastajattarena.
"Hän lopetti suhteen juuri ennen Wienin kongressia. Tarinan mukaan
Metternich oli niin murtunut että oli täpärällä ettei Wienin kongressia
pystytty järjestämään."
Jätämme
kreivittären makuuhuoneen ja tulemme kapealle käytävälle. Seinällä ovat muiden
muassa Gustaf Mauritzin isä, äiti ja sedät sekä Kustaa II Adolf sekä päädyssä
myös Andy Warholin Kuningatar Elisabeth, yksi talon harvoista moderneista
tauluista. Näen myös ruotsalaisen Patrik Grahamin maalaaman muotokuvan
Wahlroosista itsestään (huomautettakoon että se on isompi kuin Armfeltin
muotokuva). "Sain sen 60-vuotislahjaksi tässä hiljattain."
Knorringin
suvun muotokuvia ei ole, sillä Wahlroosin mukaan ne eivät olleet järin
korkealaatuisia ja suku vei ne kaupan yhteydessä mukanaan. "Åminnen eräs
suuruuden aika päättyi 1925, ja ehkä tämä on oikein näin. Sitten Suomelle ja
Åminnelle seurasivat paljon vaikemmat vuodet kun tuli sotaa ja sotakorvauksia
ja vaikeuksia", Wahlroos toteaa.
 |
Armfeltin suvun jäseniä on haudattu Halikon kirkolle. |
Pysähdymme
eteisessä, jossa tulijaa tervehtii massiivinen pysti. Aleksanteri I:n kolossaalirintakuva
painaa Wahlroosin mukaan 400-500 kiloa. "Olen ostanut tämän Roomasta. Tämä
on se kappale, jonka Aleksanteri I antoi rakastajattarelleen prinsessa
[ruhtinatar] Volkonskille. Se on ollut Palazzo Polissa Roomassa vuodesta 1829
vuoteen 2002." Hän jatkaa kertomalla, miten kuvan mallina oli elävä
Aleksanteri, kun hän Napoleonin kukistuttua vuonna 1814 ratsasti Pariisiin.
"Se on 1800-luvun ensimmäisten vuosikymmenten suurimman kuvanveistäjän,
tanskalaisen Bertel Thorvaldsenin veistämä."
Sitten
tapahtuu kummia: ensimmäistä kertaa kierroksen aikana, kymmenten vuosilukujen ja
sivulauseiden sivulauseiden jälkeen Wahlroosin muisti pettää. "Tämän
toisinnon on hakannut hänen parhaimpiin oppilaisiinsa kuulunut kuvanveistäjä
Boris Orlovski, joka muun muassa on veistänyt Pietarin... sen toisen suuren
palatsin... ulkopuolella olevat... Nyt unohdan mitkä hallitsijat ne on. Mutta
joka tapauksessa, eräs Venäjän suurimmista kuvanveistäjistä, joka tämän on
tehnyt."
Mutta
miksi pysti on juuri Åminnessa? "Aleksanteri I oli Gustaf Mauritz
Armfeltin viimeinen ja ehkä suurin hyväntekijä. Hänen kanssaan Gustaf Mauritz
viime kädessä loi sekä Åminnen että neuvoi Aleksanteri I:stä, kun hän Turussa
1812 sopi tulevan Ruotsin kuninkaan Jean-Baptiste Bernadotten, sittemmin Kaarle
Juhana XIV, kanssa siitä että sotaa ei enää täällä Ahvenanmeren rajalla käytäisi,
eli Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla. Ja se sopimushan sitten piti. Matkallaan
Turkuun Aleksanteri I tuli Åminnen kautta ja haki Armfeltin neuvoja
neuvotteluun Bernadotten kanssa."
"Vilkaisemmeko
vielä ruokasalia, kun se nyt on katettu illallista varten", Wahlroos
kysyy.
Näen
uskomattoman kauniin vaaleansinisen ruokasalin (8). Pöydällä ja sivulipastoilla on kandelaabereita
ja keskellä katossa roikkuu puolitoistametrinen myöhäiskustavilainen kynttiläkruunu.
Ruokasalin vastakkaiselta puolelta on käynti pieneen ruokasaliin, jonka oviaukossa
vilahtaa kartanonrouva Saara Wahlroos.
Pöydälle
on katettu näyttävä astiasto 24:lle hengelle. "Siinä on vaimoni ja minun
monogramma tuossa päällä. Se on teetetty tänne Åminnen moderniksi
illallisastiastoksi. Meillä on myös Åminnen nimikkoastiasto, joka tuli talon
myötä, mutta siitä on mennyt porsliininpalasia ajan saatossa sen verran, että
siitä ei oikein tälle seurueelle riitä."
Röyhkeän
suuri hopeahökötys pöydän keskellä on kuulajaloilla seisova, yli kolmimetrinen
peilipintainen bordsplateau, 1800-luvun alun kattaukseen oleellisesti kuuluva
koristus. "Tuossa on tuollaiset pienet pronssiset maljakot, niihin voi
panna kukkiakin jos haluaa. Se heijastaa myös tuon kattokruunun valoa ja tällä
lailla valaisee huonetta." Ruokasalissa on vain kaksi pientä valopistettä,
sillä illalliset syödään kynttilänvalossa.
Wahlroosin
mukaan ruokasali on kartanon ainoa huone, josta ei ollut "syvällistä
historiallista evidenssiä, minkälaiseksi Gustaf Mauritz tämän olisi halunnut."
Lähtökohtana kunnostusarkkitehdeillä oli viisi suurta neoklassista seinäpaneelia,
joiden lomaan uusia paneeleja on maalannut Silja Selonen, "erittäin taitava
suomalainen dekoorimaalaaja", Wahlroos kertoo.
Kierros
Åminnen kartanossa on ohi ja saan omistuskirjoituksen Wahlroosin kustantamaan
kirjaan Åminne - Kartanon historia ja päärakennuksen restaurointi.
Mahtavan tietoteoksen ovat toimittaneet Merja Nieminen ja Irma Lounatvuori. Kirjaa
saa vain Wahlroosilta itseltään, mutta kuka tahansa voi tietysti selata
Kansalliskirjastoon luovutettua vapaakappaletta. Teoksessa on myös kaksi
Wahlroosin itsensä kirjoittamaa artikkelia kartanon kalusteista ja
taidekokoelmasta.
Mutta
mitä kuuluu Armfeltin suvulle nykyään? Wahlroos kertoo, että suorat perilliset
mieslinjassa asuvat kaikki Ruotsissa, ja suvun päämies Björn Gustaf-Mauritz
Armfelt on hänen tuttavansa. "Hän on apteekkarien eläkekassan
toimitusjohtaja Tukholmassa. Varsin mukava mies. Naapurikartanossa Viurilassa
elää edelleen naislinjaa pitkin nuoremman haaran, vapaaherrallisen haaran
perillinen, joka on lähtöisin Gustaf Mauritzin nuoremmasta veljestä August
Philipistä."
 |
Halikon kirjaston pihalla on Matti Peltokankaan veistos Gustaf Mauritz Armfeltista. |
 |
Koivukujanne ulottuu Halikon kirkolle saakka. Sen katkaisevat Valtatie 110 ja Vanha Turuntie. |
Musiikit:
Händel:
La rejouissance Ilotulitusmusiikista. The English
Concert, joht. Trevor Pinnock.
Geminiani:
Allemanda concerto grossosta nro 8 e-molli. Maurice Steger ja The English Concert, joht. Laurence Cummings.
Gossec: Gigue pour les enfants balettisarjasta Sabinus.
Les Agremens, joht. Guy
van Waas.
Svendsen:
Romanssi G-duuri. Terje Tönnesen ja Norjan kamariorkesteri.
Noel Coward: Could you please oblige me with a bren
gun? Noël
Coward ja Carroll Gibbonsin johtama orkesteri.
Crusell: Finaali klarinettikvartetosta D-duuri. Kari Kriikku ja Avanti!-trio.