maanantai 1. joulukuuta 2014

Bonnin ooppera tarjosi erinomaisen barokki-illan


Jälleen yksi saksalainen oopperatalo: Theater Bonn.

Saksassa on väkilukuun suhteutettuna enemmän oopperataloja kuin missään muualla maailmassa. Tihein keskittymä on Kölnin ympäristössä, josta tunnin matkan sisällä toimii vakituisesti tusinan verran oopperoita, joilla on oma solistikunta. Tässä aarioiden ja alkusoittojen ruuhkassa pistäydyin lauantaina 29.11.2014 tutustumassa Bonnin teatteritaloon (Theater Bonn), joka viikonloppuna esitti kaupungin entisen asukkaan Ludwig van Beethovenin Fideliota ja Georg Friedrich Händelin Rinaldoa.

Oletin parinkymmenen minuutin junamatkan jälkeen saapuvani suureen keskukseen, joka sentään aikanaan palveli Länsi-Saksan pääkaupunkina. Pittoreski kävelykeskusta joulumarkkinoineen lupasi hyvää – samoin se, että kävelymatkan varrella kohosi Pyhän Remigiuksen kirkko, jossa Beethoven lapsena soitti urkuja aamupalveluksissa.

Jakob Huppmann (Eustazio), Susanne Blattert (Rinaldo) sekä tanssijoita. Kuva: Thilo Beu / Theater Bonn.

Sisällä oopperatalossa tunnelma oli kuitenkin lähinnä provinsiaalinen. 1960-luvulla valmistunut teatteri vetää 1037 katsojaa ruskeasävyiseen saliin, jossa on pimeää silloinkin kun valot ovat päällä. Kun kapellimestari Stefan Blunier käynnisti Fidelion alkusoiton, kävi selväksi, että soolocornistilla ei ollut lainkaan hyvä ilta. Akustiikka oli mitä oli.

Taitavien laulajien aloitettua osuutensa muut vitsaukset vähitellen unohtuivat. Jakob Peters-Messerin ohjaus oli vähäeleinen mutta toimiva tämänkaltaisella pienellä näyttämöllä.

Katsottuani väliajalla juna-aikatauluja totesin, että minun oli poistuttava takaisin Kölniin, sillä oopperan päätyttyä saattaisin joutua värjöttelemään kylmässä talvi-illassa tunnin seuraavaa junaa odotellessa.

Sunnuntaina 30.11.2014 palasin paikalle seuraamaan Händelin Rinaldon ensi-iltaa. Tyhjiä paikkoja oli katsomossa enää muutama kymmenen. Rinaldosta nähtiin Jens-Daniel Herzogin ohjaus Zürichin oopperalle 2008, joka sijoittuu 1950-luvun tyyliselle lentoasemalle. Pyörivä näyttämörakennelma sisälsi kolme erilaista muunneltavaa tilaa hisseineen ja liukuportaineen ja solistit oli puettu business-kuvastoa noudattaviin kostyymeihin. Raikasta, toimivaa ja hauskaa!

Sumi Hwang (Almirena) ja Giorgos Kanaris (Argante). Kuva: Thilo Beu / Theater Bonn.
Solisteista korkeimmalle nousi Almirenan roolin laulanut Sumi Hwang, jolle lankeaa myös hittiaarian Lascia ch’io pianga esittäminen. Kaiken Hwang lauloi uskomattoman kauniilla äänellä, legatolla ja fraseerauksella.

Musiikinjohdosta vastasi Wolfgang Katschner, vanhan musiikin spesialisti ja Lautten Compagneyn perustaja, joka Pohjois-Euroopassa tunnetaan turhan huonosti. Hän sai Bonnin Beethoven-orkesterin pienennetyn kokoonpanon kuulostamaan erinomaiselta. Alkupuolella kuultiin myös taiturimaisia nokkahuilisteja ja lopussa etevää trumpettiryhmää. Clemens Flick soitti continuo-cembaloa loisteliaasti.

Kolmetuntisen barokkikokemuksen jälkeen yleisö oli innoissaan. Hwangin lisäksi se tuntui erityisesti pitäneen Arganten roolin laulaneesta baritoni Giorgos Kanariksesta. Katschner sai osakseen myös muutamia buuauksia.

Oopperan päätyttyä Münsterplatzilla suljettiin jo myyntikojuja. Bonnin ooppera osoittautui sittenkin kiinnostavaksi näyttämöksi. Mitähän niissä yhdessätoista muussa lähistön talossa tapahtuu?

Beethovenin syntymätalo Bonngassella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti