tiistai 23. joulukuuta 2014

Balettinäytösten jälkeen kaikki oli kevyempää



Iiri-Olivia Väkeväinen, 10, tanssi Kiinalaisessa tanssissa. Kuva: Jukka Riikonen.

Terveiset Helsingistä, jossa herkutellaan tonnikalapestolla ja odotellaan Ruotsin ja Englannin hallitsijoiden joulupuheita. (Ei, Elizabeth ei luovu kruunusta.)

Oma jouluun laskeutumiseni tapahtui viime viikolla lumisessa Pohjois-Karjalassa, jonka viihtyisässä Joensuun kaupungissa sain osallistua pienen balettistudio Relevén joulunäytöksiin. En sentään itse tehnyt lavalla relevétä (puolivarpaille tai kokovarpaille nousua), en kuperkeikkaa enkä edes kärrynpyörää. Kävin siellä vain napisemassa niitä näitä kahvinjuonnista ja pullansyönnistä, sillä itse esitykset sain seurata yleisön seasta - kaksi kertaa lauantaina ja toiset kaksi kertaa sunnuntaina. Voi kuulkaa, se oli ihanaa!

Näytöspaikkana toimi Joensuun taidemuseo, kaupungin ylväin rakennus, Theodor Deckerin suunnittelema uusrenessanssipalatsi vuodelta 1894. Lava ja sitä ympäröivä katsomo oli rakennettu toisen kerroksen juhlasaliin.

Laura Pajula ja Liisa Lahtela valmiina esitykseen. Kuva: Hanna Hirvikallio.

Balettikoulun joulunäytöksiä edelsi vuorokausien suunnittelu- ja valmistelutyö, josta kaltaisellani etelän kulttuurisnobilla ei ollut paljoakaan kokemusta, mutta johon asiantuntevan työnjohdon alaisuudessa kaikella tarmollani osallistuin, lihasten ja nivelten pronaatiota, ekstensiota, fleksiota ja supinaatiota harjoittaen.

Sain läheltä nähdä, millaisen tunteja kestävän valmistelun pelkkä ennakkoon ostettujen pääsylippujen lajittelu ja nimeäminen aiheuttavat. Kun seuraavan kerran jossain noudan lippuni kutsuvieraskassalta, suon tiskin takana istuvalle kulttuurityöläiselle hellän ajatuksen.

Kahvin ja leivoksen olen väliajalla nauttinut sen kummemmin niiden alkuperää miettimättä. Ensi kerralla maistunevat jonkun muun valmistamat mokka ja makea entistä paremmilta. Tehtäväni oli käydä supermarketissa ostamassa neljä kiloa suodatinkahvia, kahdeksan litraa maitoa ja sokeria, pakata kahvinkeittimet ja kantaa ne esityspaikalle, jossa kuitenkaan ei ollut juoksevaa vettä, vaan se piti noutaa lasikannuilla alakerran keittiöstä kahdella kannulla. Onneksi oli Tanja, sillä samaan aikaan piti hakea neljä tanssimattoa, jotka painoivat pienikaliiperisen takorautatykin verran, mutta eivät totelleet komentoja, ja jotka piti levittää, luututa ja teipata lattiaan. Sen jälkeen niille ei saanut astua, paitsi jos oli tanssija.


Hiiret. Kuva: Jukka Riikonen.

Siinä aamupäivällä mattoja teippaillessa ja tuoleja kantaessa saapuivat eri-ikäiset balettikoululaiset paikalle. Tein niistä havaintoja kuin metsän eläimistä. Aluksi näin yhden päällysvaatteisillaan kaukana oviaukossa. Sitten hain roskapusseja alakerrasta ja vastaan ryntäsi viisi punamekkoista. Palasin takaisin, ja lattialla istui kolme uutta villasukissaan. Joku kuori mandariinia.

Kun olimme kiinnittäneet seinille lappuja, joissa sanottiin että tanssimatolle ei saa astua, ja että kahvi maksaa euron, ja että yleisö päästetään sisälle vasta viisitoista minuuttia ennen esityksen alkamista, kello olikin niin paljon että yleisö piti päästää sisälle. Hiirillä oli hännät, kuutamoluistelijoilla samettitakit, kiinalaisilla päivänvarjot. Kuvaus, valot, alkujuonto, musiikki.



Masurkka. Kuva: Hanna Hirvikallio.


Seiskaluokkalaisten ja aikuisbalettilaisten Masurkka avasi juhlan upeasti. Sitten tultiin Pähkinänsärkijän hiiriin, jotka eivät olleet lainkaan niin pelottavia kuin alkuperäisessä teoksessa, vaan kerrassaan suloisia satu- ja esibalettilaisia värisevine korvineen.

Meira Düsselin Joutsenlammen venäläisessä tanssissa jokainen liike tuntui sopivan kokonaisuuteen, jossa ei ollut mitään liikaa, ei mitään liian vähän.

Sitten lavalla seisoi vakavia pieniä tyttöjä tummansinisissä samettitakeissa. Alkoi soida Claude Debussyn Clair de lune. Käsivarret avautuivat – tytöt tuijottivat kaukaisuuteen – kuuta kannattelivat. Taivaankappale lepäsi näiden tyttöjen käsivarsilla, taidemuseon salissa, kaupungissa, jossa kaikki muu seisahtui, ja kaikki katsoivat tyttöjä.

Aplodit särkivät esiin, planeetat ja Joensuu alkoivat taas pyöriä, ja tytöt juoksivat takaisin penkeilleen. Lavalle astelivat Lumihiutaleet, joiden aikuinen tekniikka muistutti, että taitoa tämä on, eikä pelkkää taikuutta, senkin höpsö mies siellä katsomossa!


Itämainen tanssi. Kuva: Maiju Ahlholm.

Väliajan jälkeen seurasi herkkukavalkadi Makeishaltijattaren valtakunnasta. Oli kahvia, teetä, kaakaota ja marsipaania. Pyörryttävän, sensuellin ja kauniisti kirjotun kokonaisuuden huipensi kaikki esiintyjät lavalle koonnut Kukkaisvalssi, jonka yhdessä versiossa nuorin esiintyjä oli 3-vuotias, vanhin 65.

Aplodit. Toivoteltiin jouluja, taputettiin taas. Sytytettiin valot, halattiin, puettiin, lähdettiin. Purku!

Kaikki oli kevyempää. Askel, kuu - ja tanssimatot.

Lumihiutaleet Joensuun taidemuseossa. Kuva: Hanna Hirvikallio.

1 kommentti:

  1. Olipa mukava käynti Joensuussa, josta tiedän niin vähän. Se vaikutti tosi kulttuurimyönteiseltä kaupungilta, ja jo esille laitetut kuvat tässä jutussa tarjosivat paljon ilmeikkyyttä ja kauneutta.

    VastaaPoista