maanantai 3. marraskuuta 2014

Syksyn parhaat punaviinit nautitaan merellä


Helsingin paras viinibaari on niin hyvä, että kun menet illalla sinne, heräät seuraavana aamuna Tukholmassa. Mutta ei hätää, seuraavana yönä se tuo sinut takaisin kotisatamaan.

Kyseessä on Silja Symphony -risteilijäaluksen viinibaari "Bon vivant", jonka suurenmoisesta palvelusta sain viikonloppuna nauttia. Mistä kummasta kaikki baarin ammattitaitoiset, mukavat, kohteliaat ja hauskat sommelierit ovat löytyneet? He puhuvat viineistä sujuvasti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Itse sain tavata ainakin Caroline Gullströmin, Jarin, Kaapon ja Mariannen. Aiemmin olen tavannut Peterin. Toivottavasti heille maksetaan hyvin.

Baarin tarjonnasta ihastuin esimerkiksi Lansonin Blanc de blancs "Extra age" -samppanjaan, jota laivalle oli tullut vain 15 pulloa. No, yksi niistä on nyt kotonani odottamassa syntymäpäivävieraita. Sommelierien ammattitaitoa kuvastaa se, että he oikeastaan suosittelivat samppanjan ostamista vasta myöhemmin, sillä se ei heidän mielestään ollut vielä valmista. Minusta se kyllä on jo taivaallista, kuin paratiisin omenaa haukkaisi.


Ei vääriä ääniä.

Symphony-aluksen nimi sopii musiikin ystävälle, ja punaviinilistalta löytyy lisäksi amerikkalainen Pinot noir nimeltään "Etude". On ilo suositella sitäkin - se sopii myös tottumattomalle viininjuojalle. Vanhoille ketuille vinkkaan Volnayta, jonka toffee-aromit viipyilevät suussa syntisen kauan.

Oheisesta listasta olen nuolella merkinnyt muitakin suosituksia - tällä kertaa punaviinejä syksyn ja talven merimatkoille. Ei sitten muuta kuin hyvää matkaa!

Bon vivant -baarin punaviinejä. Vasemmalla on hinta euroissa, oikealla hinta Ruotsin kruunuissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti