perjantai 19. syyskuuta 2014

Max Raabe soittoniekkoineen säväyttää Helsingissä


Max Raabe. Kuva: Frank Eidel.


Turun Logomossa ja Helsingin Finlandia-talossa on saatu tällä viikolla nauttia 1920- ja 1930-lukujen parhaista viihdesävelmistä berliiniläisen Palast-orkesterin ja laulusolisti Max Raaben konserteissa. Kokoonpanolla on tänään perjantaina (19.9.2014) vielä yksi konsertti Finlandia-talossa, minkä jälkeen nämä herrat ja yksi neiti jatkavat Göteborgiin, Kööpenhaminaan ja Tukholmaan.

Jos ette ole tätä ennen kokeneet, kannattaa tehdä visiitti. Paitsi että Raaben ja kumppanien esitykset tarjoavat pakopaikan entisaikain kuvitteelliseen onnen maahan, ne ovat hillittömän hauskoja ja ennen kaikkea korkealla ammattitaidolla aikaansaatuja.

Hörökorvainen Raabe saapuu lavalle moitteettomassa frakissa, jonka hännystakki on vartalonmyötäinen ja housut korkeavyötäröiset. Rintataskusta tursuaa valkoinen liina hieman liian vallattomasti. Kun hän aloittaa laulunsa Neumann M149 -mikrofoniin, ei voi kuin ihmetellä. Mikä tekstin käsittely, mikä legaton vaivattomuus, mikä sointi!

Orkesterivälikkeiden ja -johdantojen ajaksi Raabe asettautuu nojaamaan flyygelin eteen niin, että vastavalossa hänen torsostaan piirtyy täydellinen vanhan ajan konserttiaffiishin kuva. Jos lavalla vielä saisi tupakoida, hänen sormiensa välissä savuaisi tupakka pitkän imukkeen päässä.

Raaben juonnot ovat eleettömyydessään pitelemättömiä. Hän pudottelee viisauksia hitaasti, kyllästyneen oloisena, silmiään muljautellen, jokaista sanaa huolellisesti artikuloiden. Sisältö saattaa olla tällainen: ”Eläintarhassa… on mielenkiintoista… seurata lajityypillistä käyttäytymistä… pariutumista… ja ruokailua. Ja onhan siellä myös eläimiä.” Joskus yleisön naurattamiseen ei tarvita kuin yksi ainoa lause: ”Naapurit… voivat joskus… olla mukavia.” Entisaikain tunkkaisuus nousee nenään, kun hän flirttailee sovinismilla: ”Naiset tarvitsevat miehiä.” (Kiusaannuttava hiljaisuus). ”Avaamaan samppanjapullon.” (Yleisö nauraa). ”Ja asioiden selittämiseen.” (Yleisö räjähtää nauruun.)

Kuka tämä tyyppi oikein on? Orkesterin nettisivut kertovat, että 51-vuotias Raabe opiskeli alun perin klassista laulua Berliinin UDK:ssa (taideyliopistossa). Radion ja vanhempien levyhyllyn innoittamana hän uppoutui 1920-luvun viihdemusiikkiin ja lauloi sitä ensimmäiset kerrat ystäviensä kotibileissä isänsä silinteriin ja hännystakkiin pukeutuneena. 1986 hän perusti aikakauden musiikkiin erikoistuneen Palast-orkesterin opiskelutoveriensa kanssa. Menestys alkoi, ja nykyään kokoonpano esiintyy niin Berliinin Waldbühnellä kuin New Yorkin Carnegie Hallissa.

Raaben 12-henkinen Palast-orkesteri koostuu neljästä saksofonista, kahdesta trumpetista, pasuunasta, viulusta, kontrabassosta/sousafonista, rummuista, kitarasta/banjosta ja pianosta. Muusikoiden soitto ja heittäytyminen koomisiin rooleihin on ihailtavaa. Pianisti Ian Wekwerth tekee äkkinäisistä pään käännöksistä ja pirullisista hymyistä taidetta. Rumpali Vincent Riewe piirtää kapulallaan hurjan ison ja hitaan kaaren iskeäkseen sitten pieneen peltiin pienen sähähdyksen. Ainoa naissoittaja, viulisti (ja kaunotar) Cecilia Crisafulli pyörittelee silmiään ujosti kun Raabe laulaa suutelemisesta. Mieleen tulee mekaaninen nukkeorkesteri, rajankäynti ihmisen ja koneen välillä, aikakausi joka vakiinnutti radion ja science fiction -elokuvan.

Konsertti alkoi Heymannin ja Gilbertin klassikolla ”Wenn ich Sonntags in mein Kino geh’”. Sitten seurasi ”Heute nacht oder Nie” sekä Cole Porterin ”Let’s do it”. Väliin alkoi tulla tangoa (“Eine Nacht in Monte Carlo”) ja kuubalaisia rytmejä.

Paso Doblessa rumpali Vincent Riewe soitti kuuluisat kastanjettisoolonsa nousten seisomaan ja taivuttaen pulskean vartalonsa latinoasentoihin. Sen jälkeen rauhoituttiin trioon, jossa viulisti Crisafulli ja kitaristi Ulrich Hoffmeier yhdistivät voimansa.

Ensimmäisen setin huipennus oli ”Mein Bruder Macht im Tonfilm die Geräusche”, jossa puhaltajat matkivat autoja, hälytysajoneuvoja ja sumutorvea. Esitys päättyi kakkostrumpetistin paukauttamaan muovipussiin, minkä jälkeen ehtii juuri ja juuri kuuluville Raaben lakoninen toteamus selvällä suomen kielellä: ”Tauko”.

Paussin jälkeen seurasi kaksi instrumentaalinumeroa, joissa muun muassa rumpali Vincent Riewe jatkoi hurjia soolojaan. Sitten Raabe siirtyi parin Weill-Brechtin laulun pariin ja jatkoi Cole Porterin kautta hittiin ”Mein kleiner grüner Kaktus”. Kuubalaisessa rumbassa piti hieraista silmiä: pasunisti Jörn Ranke ja kitaristi Ulrich Hoffmeier tarttuivat viuluhin ja tulivat lavan eteen Crisafullin kera soittamaan kauniin trion!

Virallisen ohjelman viimeinen numero oli ”Rosa, reizende Rosa”, jossa rumpali Riewe soitti päämelodian putkikelloilla, joista aluksi tipahti ”vahingossa” yksi, ja lopussa kaikki. "Loppu", sanoi Raabe, jälleen suomeksi.

Villiintynyt Finlandia-talon yleisö ei päästänyt orkesteria poistumaan ilman ylimääräisiä. Kun Raabe palasi mikrofonin eteen, hän totesi lakonisesti ”If you don’t mind”. Encorena kuultiin hittivalssi ”Lulu”, joka Raaben mukaan on saksalainen valssi eikä wieniläisvalssi, koska se soitetaan niin kovaa. Illan kliimaksi oli, kun orkesterilaiset soittivat melodian käsikelloilla – nousten aina oman sävelen vuorolla seisomaan. Kertauksessa kellojen melodia kahdentui tersseiksi.

Jälkimmäisessä ylimääräisessä Raabe palautti yleisön harmaaseen atomiaikaan. ”Years ago we got in contact with pop music”, hän sanoi. Sitä seurasi - ei enempää eikä vähempää – kuin Tom Jonesin Sex Bomb.

Finlandia-talolta poistuttuani ajattelin matkata kotiin hippomobiililla. Mutta ei sentään, hevosten tarina alkaa päättyä.

6 kommenttia:

  1. Kiitos kiinnostavasta kirjoituksesta. Myös perjantain konsertti upposi yleisöön (jota oli ilmeisesti täysi salillinen) kuin häkä. Ei voi muuta kuin ihailla orkesterin ja solistin ammattitaitoa, jokainen yksityiskohta on mietitty ja tarjoaa nautinnollisen kokonaisuuden. Max Raaben lavapersoonasta ei säröjä löydy hakemallakaan. Se on viimeistäkin elettä ja kulmakarvan kohotusta myöten täydellinen. Cole Porterin Let's Do It -kappaleen kohdassa "Not to mention the Finns" hänen ilmeensä oli fantastinen! Orkesterin velikullat täydentävät Raaben hillityn charmin. Teema näytti juhannuspäivänä orkesterin Berliinin konsertin taltioinnin ja päätin heti, että tämä on nähtävä livenä. Odotukset olivat korkealla ja ne täyttyivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! Myös Youtubessa näyttää olevan paljon Raaben esityksiä.

      Poista
  2. Mikähän se triona esitetty hieno Italiankielinen laulu oli ?

    VastaaPoista
  3. Olin vuosi sitten itsekin perjantain konsertissa, ja sekin oli kuvauksesi mukainen. :) Itse muuten löysin Max Raaben Youtubesta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa niin kammottava nimi, että pitääpä katsoa, mitä sen takana on (vastaavantapaiset pienet "hullutukset" ovat hyvä tapa kiinnittää minun huomioni). No, minusta tuli fani hyvinkin nopeasti, eikä nimellä ollut enää muuta väliä kuin tunnistusmielessä). Onneksi huomasin - olemattomasta mainonnasta huolimatta - jo hänen ensimmäisen Suomen kiertueensa (näkemäsi konsertti oli toinen reissu), ja ostin lipun hänen seuraavaankin konserttiinsa (7. ja 8.9.2016).

    Viis tästä muuten, mutta halusin (turhaankin?) varmistaa, että huomaat hänen paluunsa ajoissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, mutta Raaben konsertin takia voisi itsekin matkustaa.

      Poista