torstai 31. heinäkuuta 2014

Kartanokierros päättyy Kivilammin torppaan


Ulla ja Jukka Salonen viettävät vapaa-aikaa Kivilammin torpalla.

Viime viikkoina tekemäni kartanokierros kaipasi huipennusta. Mitä uutta keksiä, kun olin jo nähnyt Kustaa III:n makuuhuoneen, Ellen Thesleffin koristaman salin ja Malmgårdin kirjaston?  En enää jaksanut lähteä lahden toisellekaan puolen.

Sitten löysin jotain erikoista: alkuperäisessä kunnossa säilyneen torpan. Torpathan tarjosivat aikanaan kartanoille sekä työvoimaa että raaka-aineita, joten sellaisessa vierailu antaisi kesän kartanokierrokselle mainion päätepisteen.
Pasilasta noin sata kilometriä Turun- ja Porintietä ajettuani saavuin Suomen varhaishistorian merkittävimmälle kulkuväylälle, Hämeen Härkätielle, jota pitkin pääsi Turusta Hämeenlinnaan.
Sen varressa levittäytyvän Kivilammin torpan 11 rakennusta ovat peräisin 1700- ja 1800-luvuilta. Torpan nykyiset vuokralaiset, vantaalaiset eläkeläiset Ulla ja Jukka Salonen käyttävät paikkaa vapaa-ajan asuntonaan urheasti vuoden ympäri, vaikka sähköä tai juoksevaa vettä ei ole.
Kivilammi mainitaan vanhassa venäläisessä sotilaskartassa.
Jukka Salonen polveutuu torppariajan asukkaista: siellä ovat asuneet sekä hänen isoäitinsä että isoäitinsä äiti. Ensimmäinen merkintä Kivilammista on armeijan papereissa vuodelta 1523 ja torpasta vuodelta 1795, jolloin vanhin osa päärakennuksesta on ilmeisesti valmistunut. Samalta ajalta on maininta kievarin pidosta ja viinanpoltto-oikeudesta.
Paikka oli suosittu levähdyspaikka siellä sijaitsevan lähteen takia, sillä hevoset karsastavat avannosta nostettua vettä sen kylmyyden takia. Lähdevesi on sen sijaan aina neliasteista. Hevosten ja ihmisten kengissä paikalle on kulkeutunut paljon harvinaisten kasvien siemeniä. Tilalla kasvaa edelleen 106 erilaista kasvilajia, joiden joukossa on useita harvinaisuuksia. Kaikkien kasvien nimiä Salonen ei kerro, mutta mainitsee esimerkkeinä punaluumun ja rohtoraunion.

Torpan pihasta löytyi suuri hevosenkenkä.

Päärakennuksen ulko-ovessa on rakentajan puumerkki.
Torppaa käytti yöpymispaikkanaan myös vanginvartija matkallaan Kakolasta Hämeenlinnaan. Mukana kulkenut vanki on todennäköisesti suljettu Härkätien toisella puolella sijaitsevaan aittaan, jonka lattian yhdessä kulmassa on reikä tarpeiden tekoa varten. Ovessa on jäljet jykevistä lukoista.
Itsenäisyyden alun ajan torpparilakien yhteydessä Salosen isoeno ei korkean ikänsä takia lunastanut torppaa itselleen, ja paikka jäi Saaren kartanolle, jolle se edelleen kuuluu. Kartanon työntekijät ovat ylläpitäneet vanhoja hirsirakennuksia hyvässä kunnossa.
Vierailun päätteeksi saan nauttia näiden ystävällisten torpparien runsaan kahvipöydän antimista. Sellaisen voi siis loihtia, vaikkei sähköä tai juoksevaa vettä olisikaan.

Vanki suljettiin yöksi aittarakennukseen.
Musiikit:
Anon. 1400-luvulta: O wie gern und doch entpern. Oliphant.
Haydn: Finaali triosta nro 32 G-duuri. Suomalainen baryton-trio.
Merikanto: Poikien sotamarssi. Eero Heinonen.
Bach: Schlummert ein, ihr matten Augen kantaatista nro 82. Christine Schäfer, Jacques Zoon ja Berliinin barokkisolistit.
Kansansäv: Tuu tuu tupakkarulla. Arvo Ahlgren (1970), Elmi Tsokkinen (1957) ja Hulda Selin (1958).
Gossec: Moderato sinfoniasta F-duuri. Les Agremens, joht. Guy van Waas.

4 kommenttia:

  1. Todella hyvä ja tarpeellinen huipennus!

    VastaaPoista
  2. Mietin miten valitsit kartanot. Otitko yhteyttä useampaan ja saitko kieltäytymisiä vai olisiko halukkaista ollut enemmänkin? Mielenkiintoinen ohjelma-sarja. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, ja mukavaa että sarja miellytti. Kartanoiden valinta oli hankalaa, sillä kiinnostavia kohteita on tietysti niin paljon. Yksi kieltäytyminen oli, mutta yritän kysyä heiltä haastattelua vielä ensi vuodeksi. Yksi osa sarjan motiivia oli tietysti historian tallennus, sillä kartanonomistajien tarinat säilyvät nyt Yleisradion arkistossa tuleville sukupolville.

      Poista