torstai 19. kesäkuuta 2014

Oopperailta lama-ajan tyyliin


 
Lavastus oli hillitty.
Elämäntyylini ja käyntini roomalaisparturilla on herättänyt kritiikkiä lukijassa, jonka mielestä "jatkuvien YT-neuvottelujen, irtisanomisten ja kaiken alasajamisen Suomessa herrasmiehen hienostelut eivät ole tästä maailmasta."

En heti täysin ymmärtänyt, miksi minun laman takia pitäisi jättää käymättä parturissa. Eikö parturi juuri nyt tarvitsisi asiakkaita? Sitten muistin Espanjan kuninkaan. Juan Carlos poseerasi kuolleen norsun vierellä onnistuneen metsästyksen päätteeksi samaan aikaan kun viisi miljoonaa alamaista yritti iltaan asti pysyä hengissä työttömyyskorvauksella. Ja katsokaa mitä Juan Carlosille tänään tapahtui. Vallanvaihdossa väkijoukko hurrasi.

Tapahtuneesta oppineena päätin viettää lama-aikaan sopivan illan. Sellaisen oopperaillan, joka toivottavasti lieventää kansakunnan minua kohtaan tuntemaa epäluuloa.

Maailman oopperakaupungeista vähiten kimalteleva ja pompöösi on Berliini, jossa kaiken lisäksi on menossa Infektion-niminen uuden musiikkiteatterin festivaali. Matkustin paikalle halpalentoyhtiöllä ja nautin lennon aikana appelsiinimehun sekä pikkukalan muotoisia suolanaksuja. Lentokentältä jatkoin kahden laukun kanssa paikallisbussilla metroasemalle, jossa raahasin laukut kahdet portaat pitkin laiturille. Metromatkan jälkeen olin perillä majapaikassa, jossa vaihdoin ylleni yksinkertaiset oopperapukineet: harmaan yhdistelmätakin ja vaatimattoman näköisen valkoisen kauluspaidan.

Oopperatalolle, vanhalle ja rumalle Schiller-teatterille, lähdin kävellen. Illan oopperaesitys, italialaisen Salvatore Sciarrinon (s. 1947) Lohengrin, järjestettiin varsinaisen teatterin sivusiivessä, niin kutsutussa Werkstattissa eli työpajassa. Yleisölämpiön virkaa toimitti kapea ja kuuma käytävä, jonka ainoa hupi olivat neljällä eurolla myydyt saksankieliset ohjelmakirjaset. Itse esityspaikkana toimi suorakaiteen muotoinen, autotallia muistuttava tila, jonka toiselle sivulle oli kasattu kuorokorokkeita muistuttavat lauteet. Niille istuutuessani tunsin kuinka raakalaudan tikut melkein työntyivät takamuksen läpi, mutta huudon vaimensi suuhun osuva polvilumpio.

Salvatore Sciarrinon 55-minuuttinen Lohengrin vuodelta 1984 on eräs hänen tuotantonsa kulmakivistä. Lohengrin toimii näyttämöllä äänettömänä roolihahmona Elsan esittäessä hänenkin repliikkinsä. Teosta voi kutsua monologioopperaksi, ja sellaisena se on edukseen erottuva harvinaisen lajinsa edustaja.

Maineikas näyttelijä Ursina Lardi (s. 1970) huohotti, kiekui, naukui, vinkui, kuiski ja karjui niin että Elsan hahmosta tuli sellainen hullu, jota on vaikea edes hulluksi käsittää, koska se aidon hullun tavoin pyrki lajimääritelmänsä ulkopuolelle. Heti alussa oli kutkuttava havaita, miten Sciarrinon musiikki tai teatterikerronta ei tarjonnut minkäänlaista mahdollisuutta perinteisen transsendenssin koomaan vaipumiseen. Hetki hetkeltä katsoja oli tässä ja nyt. Elsan niekut vuorottelivat aluksi fagotin pulputuksen ja huilun mikrointervallien kanssa illoogisesti, mutta alkoivat pikku hiljaa muodostaa omaa järkevältä vaikuttavaa kieli- ja kontrapunktijärjestelmäänsä. (Michele Rovetta johti Staatskapellen ja orkesteriakatemian muusikoita.) Hulluuden kerronta syveni niin hirmuiseksi, että pian jo katsottiin silmät selällään miten Elsa kylpyhuoneessa hukutti Lohengriniaan (Konstantin Bühler).

Lopussa Lardi liikutteli sormiaan kuin hämähäkin jalkoja ja alkoi toistaa lastenlaululta kuulostavaa melodiaa. Tonaalisuuteen palaaminen kuulosti karmivammalta kuin rikkonainen Sciarrinon musiikki aiemmin.

Sciarrinon alkuperäisteoksen libretto perustuu ranskalaissymbolisti Jules Laforguen teokseen Moralités légendaires vuodelta 1887, jossa hän kirjoittaa ironis-parodisia versioita maailmankirjallisuuden klassikoista Hamletista, Salomesta ja Lohengrinista muiden muassa. Teos mahdollistaa monia tulkintoja, tämä ohjaus myös käänteisesti etenevän ajan. Joka tapauksessa Elsa on melkein saanut Lohengrininsa, mutta kaiken yllä vallitseva salaisuus, rakastaminen ja väärin tekeminen johtavat katastrofiin. Onko hullu Elsa tämä maailma, johon puhdas Lohengrin ei sovi, vai onko hulluus puhtaan rakkauden seuraus?

Lama-ajan oopperaillaksi tämä oli maistuvaa ohraleipää. Päätän jäädä Infektion-festivaalille vielä muutamaksi päiväksi.

4 kommenttia:

  1. Kuinka ihmeessä parin päivän matkaa varten pitää raahata KAKSI matkalaukkua? Naisena pärjään vähemmällä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olen aina ajatellut ottaa vähemmän tavaraa, mutta...:)

      Poista
  2. Tuo kuvaus oopperaillasta sai vedet valumaan silmistä, niin kovasti nauratti!
    Että se on hyvä! Onnittelen!

    VastaaPoista