sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Viikonloppu Helsingissä tarjosi musiikkia ja tanssia


Saara Ansamaa ja Viola Räisänen viihtyivät kotikonsertissa.

Olipas aurinkoinen viikonloppu Helsingissä! Jopa niin aurinkoinen, että oli etsiydyttävä suojaan liialliselta UV-säteilyltä.

Perjantai-illan sain viettää miellyttävässä seurassa etelähelsinkiläisessä Villa Lunassa, jossa soitin Bernhard Crusellin klarinettikvartettoa D-duuri herrojen Petrus Laitinmäki (viulu), Mikko Metsälampi (alttoviulu) ja Holger Kaasik (sello) kanssa. Kotikonsertin miljöö oli mitä kaunein residenssi, josta oli näkymät Viaporin merilinnoitukseen saakka. Siellähän Crusell vietti poikavuotensa ja oppi klarinetinsoittoa leskikuningattaren rykmentissä ennen sen siirtämistä Tukholmaan.

D-duuri-kvartettonsa hän omisti kreivi Löwenhielmille, joka kuului Kustaa III:n lähipiiriin ja toimi pitkän aikaa myös kuninkaallisen oopperan johtajana. Löwenhielm soitti harrastuksenaan klarinettia, joten on mahdollista, että hän nautti Crusellin opetusta ja soitti tämän säveltämiä duoja opettajansa kanssa. D-duuri-kvartetto soi 1920-luvulla rakennetuissa korkeissa Jugend-saleissa erinomaisesti. Luulen, että tämän kokoinen esityspaikka on ollut teosten alkukoti - ei siis mikään liioitteleva kenkälaatikkosali.

Petrus Laitinmäki (vas.), Holger Kaasik, Mikko Metsälampi ja Janne Koskinen konsertin jälkeen.

Lauantaina pakenin liiallista auringonsäteilyä Balettioppilaitoksen kevätnäytökseen Kansallisoopperan Alminsaliin. Alkutervehdyksen esittivät koulutussunnittelija Wilfried Jacobs ja rehtori Hannele Niiranen, joka kertoi jättävänsä rehtorintyön. Avausnumerona nähtiin Jacobsin suunnittelema Ouverture Händelin musiikkiin, jossa valtava joukko eri-ikäisiä tanssinopiskelijoita esitti vaativan yhteisnumeron. Kokonaiskuvaa esityksestä oli hankala saada, sillä Alminsali ei kenties ole paras paikka tällaisten joukkonumeroiden seuraamiseen, mutta onneksi katseen sai usein kiinnitettyä muutamaan todella lahjakkaaseen yksilösuoritukseen.

Joukkoesityksen jälkeen seurasi kolme sooloa, joista ensimmäinen teki suurimman vaikutuksen: Sara Antikainen lyhyessä Ulpu Puhakan modernissa soolossa, jonka sinetöi lopussa tanssijan silmien liike. Sen jälkeen nähtiin Erika Vilanderin persoonallinen soolo ja vielä Maiju Marvaila taituroimassa Joutsenlammen variaatiossa. Parin joukkonumeron ja väliajan jälkeen oli vuorossa toinen näytös Bournonvillen Sylfidistä, jossa Madge-noidan vaativassa roolissa säväytti Oskari Nyyssölä. Konsta Roos oli sympaattinen ilmestys Jamesina. Oopperan puvustamo oli näyttänyt taitonsa hänen tartaani-kankaisessa esiintymisasussaan.

Sunnuntaina pääsin katsomaan Helsingin tanssiopiston kevätnäytöstä - se on ihme, sillä liput Etelä-Haagassa, Suomalaisessa Yhteiskoulussa pidettäviin näytöksiin, ovat kiven alla. Luultavasti helpompi olisi päästä Bayreuthiin! En siis aio paljastaa, millä tavalla lipun sain, mutta älkää kuvitelkokaan pääsevänne paikalle, ellei joku sukulaisenne tai luottoystävänne lavalla esiinny.

Maineikkaat tanssipedagogit tapasivat Sykin käytävällä: Hanna Renvall (vas.) ja Noora Kuurne.
Näytös oli huikea taidonnäyte oppilaitokselta, joka on pääkaupunkiseudulla kouluttanut tanssinrakastajia ja -ammattilaisia 45 vuoden ajan. Mutta mitä voisi kaksi ja puoli tuntia kestäneestä, kolmenkymmenen esityksen kokonaisuudesta nostaa esille? Ainakin 14-vuotiaan Sampo Lavosen, joka tanssi itse tekemänsä koreografian Zack Hemseyn musiikkiin. Hämmästyttävää osaamista ja liikkeen dramatiikkaa! Toinen huippuhetki koettiin nykytanssin edistyneitten aikuisoppilaiden esityksessä, jotka tanssivat Marianne Rouhiaisen koreografioita Mozartin Saksalaisista tansseista. Sen aikana tuntui jopa siltä kuin olisi istunut jonkin Euroopan metropoliksessa toimivan ammattilaisryhmän näytöksessä.

Kolmantena kohokohtana on mainittava Elli Laukkasen valmentama miesten nykytanssiryhmä Sisyfos-esityksellään. Nämä äijät kyllä räjäyttivät yleisön.


Lopuksi: mihin tulokseen voi päätyä, jos vertaa Balettioppilaitoksen ja Helsingin tanssiopiston erityiskoulutusluokan oppilaita? Esimerkkinä tanssiopiston puolelta voisi mainita Noora Kuurnen ja Taina Huovila-Währnin harjoituttaman 12-14-vuotiaiden ryhmän.

Tämän viikonlopun perusteella pitemmän korren vetää Helsingin tanssiopisto. Oppilaiden esiintyminen vaikuttaa vapautuneemmalta - ja piirun verran iloisemmaltakin. Silti: tämä setä liikuttui molemmissa, joten suurkiitos kaikesta, norjat nuoret, ja mitä parhainta kesää!

Helsingin tanssiopiston rehtori Leila Sillantaka emännöi kevätnäytöstä vuosikymmenten kokemuksella.


2 kommenttia:

  1. Se, ettei kaikkiin tilaisuuksiin voi saada lippuja, osoittaa mielestäni, että ne ovat kiinnostavia ja hyviä tilaisuuksia. Niinpä en ollut oikeasti kovin pahoillani, kun esim. viimeksi yritin jo viikkoa ennen saada tilattua liput Musiikkitalon konserttiin, ja se oli jo liian myöhäistä). Ajattelen, että se osoittaa, miten paljon ihmisiä kiinnostaa elävä musiikki. Olisi masentavaa, jos sali ammottaisin tyhjyyttä eitysten aikana. Sitä paitsi esim. Radionsinfoniaorkesterin konsertit äänitetään, ja niitä voi kuunnella kotona. Se lievittää suuresti harmintunnetta. Voi ottaa mukavan asennon sohvalla ja antaa kovaäänisten pauhata! Esiintyjätkin tulevat lähemmäksi, kuin jos katsoisi (kuuntelisi) heitä viimeisiltä, huonoiksi todetuilta paikoilta.

    [Tätä edellinen kirjoituksesi (kommentti) sai minut ajattelemaan niin ankarasti, etten ole selvittänyt sitä vieläkään itselleni. : ) ]

    VastaaPoista
  2. Ja hienoa, että tanssiopiston lapset, nuoret ja vetreät aikuiset saavat täyden salin kannustavaa yleisöä! - Kuulin juuri ohjaaja Ville Saukkoselta, että Sibelius-Akatemian (ja muun Taideyliopiston) La Bohèmen liput ovat aivan lopussa. Onnittelut siis niille, joilla lippuvaraus on.

    VastaaPoista