tiistai 27. toukokuuta 2014

Tapasin Sinebrychoffin taidemuseon viimeisen asukkaan


Empire-sali. Kuva: Arno de la Chapelle / Sinebrychoffin taidemuseo.

Helsingin kaunein museo on mielestäni aina sijainnut osoitteessa Bulevardi 40. Siinä lehmusten, mukulakivien ja raitiovaunukiskojen vierellä kohoaa Sinebrychoffin taidemuseo, vuonna 1842 valmistunut kivitalo, jonka panimon perustaja Nikolai Sinebrychoff itselleen asunnoksi rakennutti.

Asuintaloa ympäröivissä tehdasrakennuksissa kuhisi yli sadan vuoden ajan maan merkittävimmän panimoyrityksen elämä. Kun tilat kävivät ahtaaksi, tehdas muutti Keravalle, ja lopulta myös suvun asuintalo siirtyi kokonaan Valtion taidemuseon käyttöön.

Museon kokoelmissa ovat valtakunnan arvokkaimmat ja kansainvälisesti merkittävimmät vanhojen mestarien maalaukset. Mieltäni lämmitää erityisesti Carl Fredrik von Bredan muotokuva säveltäjä Jean Martin de Ronista (1789-1817), joka opiskeli Bernhard Crusellin johdolla klarinetinsoittoa ja sävellystä. Ei pidä myöskään unohtaa miniatyyrejä, grafiikkaa, Fanny Sinebrychoffin hopeakokoelmaa, lasiesineitä, veistoksia ja ikoneja.

Kaiken kruunaavat museon salit, joista osa on sisustettu kodinomaisiksi. Suurimman vaikutuksen tekee Empire-sali, jonka kalusto on perimätiedon mukaan hankittu keisarillisesta hovista, Ropshan linnasta Venäjältä.

Erään onnekkaan sattuman kautta minulle järjestyi mahdollisuus haastatella Sinebrychoffin suvun jälkeläistä, vuonna 1938 syntynyttä Christian Hornborgia, joka on museotalon viimeinen asukas. Hän sai asua talossa kahteen otteeseen: aluksi lapsuutensa 1940- ja 50-luvuilla talon alakerrassa, kun hänen isänsä työskenteli yhtiön toimitusjohtajana. Toisen kerran hän itse muutti perheineen talon itäpäätyyn 1969, kun työskenteli panimon myyntiosastolla.

Christian Hornborg entisen kotitalonsa pihalla.
 Lapsuudestaan Hornborg muistaa sodanjälkeisen Helsingin tunnelman. Hietalahden tori oli täynnä halkoja, joiden lomassa asustivat puliukot. Luistelemassa käytiin Johanneksenkentällä ja ihmeteltiin ilotyttöjä. Sinebrychoffin tehdasmiljöö oli kuin pieni kaupunki, jossa työskenteli seppiä, tynnyrintekijöitä, hevosmiehiä ja tehtaanlääkäri. Aamuisin Hornborg heräsi oluttynnyreitä kuljettavien hevosten kavioiden kapseeseen.

Hornborg ehti tavata viimeisiä Sinebrychoff-suvun jäseniä, kuten pikkupojista tykkäävän "Ollyn", eli Olga Donnerin (os. Sinebrychoff), suurosakas Uno Donnerin puolison. Lapsirakas oli myös pyörätuolissa istunut Anna-mummo, (Sinebrychoff), jolta Hornborg sai sokeripaloja.

Kun Hornborg toiseen otteeseen asui talossa, hän järjesti kodissaan liikeillallisia ja sanoo tehneensä ruokapöydän ääressä monia merkittäviä "kaljakauppoja". Lähdön hetki tuli 1975, kun valtio osti päärakennuksen ja puistokin siirtyi kokonaisuudessaan Helsingin kaupungin hallintaan.

Yksi museon kakluuneista, jotka kuulemma yhä toimivat.
Hornborg on sukua Sinebrychoffeille, mutta tarkempia sukulaisuussuhteita hän ei aivan heti paljasta. Hornborgit ovat nimittäin tehneet laajan sukuselvityksen, mutta ovat samalla päättäneet, ettei sitä anneta julkisuuteen. Muutaman päivän kuluttua hän kuitenkin kutsuu minut katsomaan tutkimusta, sillä jokainen voi tietenkin kertoa omista juuristaan, vaikka laajempaa selvitystä ei julkistettaisikaan.

Tauluista selviää, että taidekokoelman perustaja Paul Sinebrychoff (1859-1917) oli Christian Hornborgin isoäidin äidin veli. Hänen isoisänsä Axel Fredrik Hornborg meni siis naimisiin Paulin siskon Annan tyttären Greta Camilla Kjöllerfeldtin kanssa. Hornborgin isä Ingjald Fredrik Hornborg (1904-1981) toimi panimon toimitusjohtajana ja meni naimisiin Greta Serlachiuksen kanssa.

Christian Hornborg on erinomainen tarinankertoja, mistä jokainen voi nauttia kuunnellessaan Helatorstaina 29.5.2014 lähetettävää radio-ohjelmaa YLE Areenasta.

Christian Hornborg entisessä makuuhuoneessaan.
Musiikit:
Rebel-Francoeur: Tambourins oopperasta Ballet de la paix. Les Surprises, joht. Juliette Guignard.
D. Scarlatti: Sonaatti F-duuri. Janne Rättyä.
Kuula: Preludi e-molli. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, joht. Juha Kangas.
Gade: Allegro molto e con fuoco oktetosta F-duuri. L'Archibudelli.
Keller-Sandström: Det är sommar. Alice Babs ja Bengt Hallbergin orkesteri.
Schubert: Alkusoitto musiikista näytelmään Rosamunde. San Franciscon sinfoniaorkesteri, joht. Herbert Blomstedt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti