tiistai 8. huhtikuuta 2014

Ihmettelen Bistro Jeantyn menettämää Michelin-tähteä



Viininmaistelua Napa Valleyssa.

Terveisiä Kaliforniasta! Päätin lähteä maanpakoon juuri ennen kuin esiintymiseni TV1:n Strada-ohjelmassa viime perjantaina lähetettiin. Välimatkaa ei siltikään kertynyt tarpeeksi, sillä Strada on katseltavissa kaikkialla maailmassa Areenan kautta, ja pakkohan minunkin oli vilkaista mitä tuli sanottua. Thomas Hagström, Ivan Puopolo, Laura Satimus ja Juho Virolainen olivat tehneet hyvää työtä. Juttu blogikirjoittajista alkaa kohdassa 20'09"

Kun viimeksi ihmettelin helsinkiläisen Chef & Sommelierin saamaa Michelin-tähteä, ihmettelen tällä kertaa vastavuoroisesti sitä, miten Bistro Jeanty voi sen menettää. Sain nimittäin eilen tilaisuuden lounastaa San Franciscon lähellä sijaitsevassa Yountvillen pikkukaupungissa, joka sijaitsee Napan viinialueen keskellä, pitäisikö sanoa mahan korkeudella. Yountvilleä voi kutsua kulinaristien Disneylandiksi. Hienot ravintolat, viininmaistelubaarit ja pikkukaupat sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan. Matalien talojen välissä on viihtyisiä istutuksia ja kauniisti kivettyjä aukioita. Kaduilla on niin siistiä, että niiltä voisi syödä.

Syödä - tosiaan - siinäpä ongelma! Mennäkö Etoileen, Ad Hociin, Bottegaan, Bouchoniin vai peräti French Laundryyn? Viimeksi mainittu kolmen Michelin-tähden ravintola tarjoaa lounasta vain viikonloppuisin, mikä on onni, sillä tyynenmeren abalonilla herkuttelu maanantaina on ehkä liioittelua, ja maksaisi kolme sataa dollaria.

Hieman alempaa Washington Streetiltä bongaan kauniin Bistro Jeantyn, josta saan pöydän viehättävältä sisäterassilta. Muissa pöydissä on varakkaan oloisia nuoria aikuisia ja hyvin syöneitä eläkeläisseurueita. Ruokalistalla vilisee monipuolinen valikoima ranskalaisen keittiön perusruokia. Päädyn kuitenkin kokeilemaan päivän tarjoukset, sillä olen kiinnostunut, mitä ravintola saa aikaan tylsältä kuulostavasta kananrinnasta.

Rillettes. Tunnistaako joku mädin? En tullut kysyneeksi.
Alkupalaksi tulee lohipateeta (rillettes) ja paahdettuja leipäpaloja. Pateepurnukan dramaturgia on onnistunut: vieressä on vuonankaalia ja paahdettuja kapriksia, pohjalta löydän raikkaan wasabi-pannacottan. Vesilasia täydennetään tiheästi. Sitäkin iloisempi olen Rappahannockin Chardonnaysta, jossa on säväys tammea.

Eikä aikaakaan, niin eteeni tuodaan kananrinta: kiinteä, mehukas, maistuva. Täydellinen. Se lepää isojen mustatorvisienten ympäröimänä neljän parsan päällä. Camembert-kastike saa kaipaamaan piristettä, ja sellainen löytyykin läheltä. Kauniista saviastiasta kauhon ihanan paksua sinappia, joka on hattu e:n päälle.

Olisi pitänyt malttaa, mutta ei. Tarjoilijan ilme kirkastuu, kun sorrun jälkiruokaan, appelsiinivoissa ja -liköörissä uitettuun Crêpe Suzetteen. Huikentelevainen lounas maksaa 92,88 dollaria, jonka päälle annan runsaat tipit.

Erikoista on, että Bistro Jeanty muutama vuosi sitten menetti Michelin-tähtensä. Ruoan lisäksi palvelukin oli kohdallaan. Kun naapurissa huomattiin pöydän keikkuvan, yksi tarjoilijoista salamannopeasti leikkasi viinipullonkorkin viistoon ja työnsi sen pöydänjalan alle.
 
Bistro Jeantylla on enää Michelinin Bib Gourmand -tunnus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti