maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kamarimusiikki palasi kotiin



Petrus Laitinmäki, alttoviulu, Salla Karakorpi, piano, ja Janne Koskinen, klarinetti.

Musiikkikevään huippuhetkiä sain kokea lauantaina 1.3.2014, kun pitkään suunniteltu kotikonsertti Kulosaaressa asuvan sukulaistätini Tarja Reposen luona toteutui. Tarja on suuri musiikinystävä, valmistunut pianistiksi Sibelius-Akatemiasta ja tehnyt pitkän elämäntyön ulkoministeriön palveluksessa. Kauniisti soiva Yamaha-flyygeli on hänen kanssaan kulkenut muuttokuormissa kaukaisempiinkin maailmankolkkiin.

Kun sitten Tarjan kanssa lähdettiin konserttia ideoimaan, ajattelin että se kannattaisi rakentaa tuon flyygelin ympärille, varsinkin kun syksyllä olin Teatteri Kapsäkissä saanut kuulla erinomaista muusikkoa, pianisti Salla Karakorpea. Kuin kohtalon johdatuksesta törmäsin seuraavalla viikolla Sallaan ja hänen Luca-koiraansa Töölönlahdella, ja sain häneltä heti myönteisen ja innostuneen vastauksen.

Pianomusiikin kylkeen halusimme tarjota pikkuisen yhteismusisointia, joten pyysin mukaan vanhan koulukaverini Petrus Laitinmäen, taitavan viulistin ja alttoviulistin. Yhteisteokseksi valikoitui Mozartin trio Es-duuri pianolle, klarinetille ja alttoviululle, lisänimeltään Kegelstatt.

Kun esiintyjät oli buukattu, oli aika miettiä yksityiskohdat. Niistä tuli erilaisia kuin mihin virallisissa piireissä on totuttu. Ensinnäkään konsertin ajankohdaksi ei valittu torstai-iltaa klo 19, vaan lauantai klo 15. Silloinhan ihmiset liikkuvat: kaupoissa, suutarilla, päiväkävelyllä. Päivänvalossa löytää oudommankin osoitteen, ja tilaisuuden jälkeen ehtii kotiin julkisilla liikennevälineillä, jotka eivät vielä ole uinahtaneet harventuneisiin vuoroväleihin.

Konsertin aluksi emäntä toivotti väen tervetulleeksi ja kertoi muutaman hauskan anekdootin esiintyjistä ja teoksista. Kuului naurunhörähdyksiä. Hui kauhistus, tämä oli siis juontamista, jota monet "asiantuntijat" inhoavat. Sitten me soittajat istuimme paikoillemme ja soitimme ensimmäisen osan Mozartin triosta. Vieraat kuuntelivat hiirenhiljaa. Salla Karakorpi jatkoi soittamalla Debussytä ja kaksi Brahmsin Intermezzoa. Lopuksi soitimme viimeisen osan Mozartin triosta.

Taas: Hui kauhistus! Pilkoimme siis klassikkoteoksen kahtia, sijoitimme väliin Debussytä ja Brahmsia emmekä lainkaan soittaneet menuetti-osaa. Eipä tulisi nykyajan virallisessa konsertissa kuuloonkaan. Entä taputtiko yleisö väärässä kohdassa? Ei, vaan se taputti juuri silloin kun hyvältä tuntui. Illan emäntä taisi myös sanoa välissä jotain tunnelmaan sopivaa.

Ihmisillä ei ollut kiire naulakolle. He jopa jäivät pariksi tunniksi konserttipaikalle keskustelemaan toistensa - ja esiintyjien kanssa.

Näin tarjoiltiin ihmisille musiikkia jo 1700-luvulla. Mutta miksei enää nykyään? Miksi nykyajan viralliset, julkiset konsertit ovat kangistuneet kaavoihinsa?

4 kommenttia:

  1. Niin, miksei yleensä järjestetä vierailuja, joissa olisi puheenporinan lisäksi, ehkäpä pääasiana, jotain ohjelmaa. Tätä olen pähkäillyt ja osin toteuttanutkin. Niinpä meillä, jos on kutsuttu enemmän vieraita kerralla, on ollut aina jokin teema, välillä musiikki, välillä kirjallisuus.

    On pidetty siis tavallaan kotikonsertteja, tai "kirjallisuusiltamia". Kerran oli osin molempia. Tämä tarkoittaa, että paikalla oli pianisti, sellonsoittaja ja sopivasti vähän ennen tilaisuutta runokirjan julkaissut nuori naishenkilö, joka oli pyydetty lukemaan kirjastaan runoja. Yleisö, eli vieraamme, olivat tarkkaavaisia kuuntelijoita. Vaikka ohjelmaa oli noin tunnin verran, jäi runsaasti aikaa myös "vapaaseen suunsoittoon". Kenelläkään ei näyttänyt olevan kiirettä pois. Asiat tuli puhuttua.

    Erään toisen kerran oli "kutsut", johon jokaisen tulijan toivottiin tuovan mukanaan mielirunonsa, jonka hän sitten esitti toisille. Ilman runoakin oli tietysti lupa tulla. Mutta hämmästyttävän monella oli tosiaan joko kirja kainalossa tai paperi taskussa, ja kun tunnelma oli vapautunut (melkein kaikki olivat tuttuja toisilleen) siitä muodostui kiva yhdessäolo. Ja tällaista. Välillä on ollut pelkkää musiikkia.

    Kiva, että kerroit teidän kotikonsertista. Kävi ilmi, että Sinä soitat klarinettia. Sitä olenkin miettinyt, mitä instrumenttia soitat, sillä arvasin, että olet itsekin muusikko, ethän muuten olisi esillä niin paljon juuri musiikkiasioissa.

    Piano, viulu ja klarinetti - Mozart, Debussy ja Brahms! Taitavat soittajat. Siinä yhdistelmä, jonka ansiosta paikalla olijoilla oli varmasti hyvä fiilis. Ja tätisi osuus tilaisuuteen oli arvostettava ja tärkeä. Hän loi osaltaan lämpimän ilmapiirin, siitä olen varma. Sillä koti ilman emäntää on... mikä, kaikki sen tietävät!
    Kiitos kirjoituksestasi! Terveisiä tädillesi! Annnoitte minulle sykäyksen järjestää taas kutsut, vaikkapa ensi kesänä, se on hyvää aikaa sellaiseen. Ja se on mukavaa puuhaa, mutta kysyy kyllä aikaa ja voimia, se täytyy myös tunnustaa... Mutta voi sanoa, että se kyllä kannattaa. Jää pitkäksi aikaa hyvä mieli! Kaikille mukana olleille, uskon. Ainakin minulta on jo moni kysynyt "koska sä taas järjestät semmoiset pippolot?" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, että kirjoitin noin pitkästi, mutta asia on sellainen, että siitä kannattaa puhua. Kateellisena minäkin olen katsellut joitakin vanhoja englantilaisia elokuvia, joissa "joku soittaa pianoa, ja vieraat istuvat piirissä ympärillä". Hengen ravinto on vähintään yhtä tärkeää kuin ruumiin ravinto, olen sitä mieltä.

      Poista
  2. Hei, monet kiitokset kommenteista! Mukava kuulla että teksti- ja musiikki-iltamat ovat olleet onnistuneita. Unohdin myös omassa kirjoituksessani kokonaan mainita tätini tarjoamat herkulliset ruoat ja juomat.

    VastaaPoista
  3. kauneutta kaikkialla ja kaikki on ikuinen nyt

    VastaaPoista