keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Suora tv-lähetys koittaa taas perjantaina


Pianisti Jukka Nykänen. Kohta syödään kanaa.

Perjantaina saapi jälleen televisiosta seurata suorana lähetyksenä Radion sinfoniaorkesterin konsertin Helsingin Musiikkitalosta. Televisioitavan konsertin valmistelu on tietenkin jo pitkällä. Koska itse toimitan lähetyksessä toisen juontajan virkaa, olen lehteillyt lähdeaineistoja, istunut erilaisissa kokouksissa ja sopinut haastatteluita.

Teoksia esittelevän pianistin Jukka Nykäsen kanssa tapaamme aina muutamaa päivää ennen lähetystä ja keskustelemme tulevasta. Viimeksi taisimme samalla syödä puolikkaan kanan. Hankalaahan se aluksi on päättää, mitä tunnin mittaisesta sinfoniasta ja sen syntyoloista esiin nostaisi. Esittelyosuutemme ovat tietysti välineen luonteen takia lyhyitä, mutta on hauska ottaa haaste vastaan ja yrittää sanoa ja soittaa Mahlerin neljännestä sinfoniasta viidessä minuutissa edes jotain. Sinfonisten teosten kohdalla se ei välttämättä ole niinkään hankalaa, sillä parhaista teoksista voi usein kaivaa esiin pienen ydinmotiivin, josta kokonaisuus rakentuu. Pelkkä musiikkianalyysi ei silti sellaisenaan toimi.

Perjantain ohjelmassa on Mahlerin lisäksi Bachin soolokantaatti, josta päätimme kertoa ainakin sävellajeista. Kovin syvälle niihin ei päästä, kun täytyy muutama sana varata kantaatin alkuperäiselle esitysajankohdalle ja tekstin välittämille tunteille.

Mahlerin neljännessä sinfoniassa olemme kiintoisalla alueella: teos ei kuulu kummankaan mielimusiikkiin. Kannattaako tätä edes mainita lähetyksessä? Ajattelin aluksi, että sen voisi hauskana sivuhuomautuksena sanoa lopussa. Mutta voiko sittenkään? Varmasti moni kuulijoista on teoksesta pitänyt ja kokenut musiikillisia elämyksiä, ja jos sen jälkeen pudottaa pöytään jotain kielteistä, se ei ehkä tunnu kivalta.

Klassisen musiikin piirissä olen silloin tällöin havainnut, että ihmisten on hankala suvaita erilaisia makumieltymyksiä ja mielipiteitä esityksistä ja sävellyksistä. Esimerkkinä tällaisesta ilmastosta voisin nostaa esiin Jouni Kaipaisen kirjoittaman teosesittelyn. Hän siteeraa Mahlerin aikalaiskriitikkoa, joka oli pitänyt neljännen sinfonian kuunteluun käyttämäänsä tuntia "tuskallisimpana kidutuksena, mihin oli joutunut alistumaan". Kirjoittajan tuntemuksen Kaipainen kuittaa kirjoittamalla, että "eipä ollut ensimmäinen väärässä ollut kriitikko, eikä toki viimeinenkään". Mistä Kaipainen tietää että tuntemus on ollut väärä? Siitäkö että Mahler on myöhemmin kanonisoitu? Toivottavasti tämä on ajattelemattomuutta, vai elämmekö todella sellaisen musiikkigenren keskellä, jossa vallitsevat käsitteet "oikea" ja "väärä"? Testatkaa perjantaina, ja olkaa iloisia jos mielipiteitä on useita.

6 kommenttia:

  1. Yksityishenkilönä kuka tahansa voi ilmaista mielipiteitään, mutta on ymmärrettävää, että ammatillisessa roolissa moni pidättäytyy siitä. Mielipiteen ilmaisemisella sellaisenaan ei vain ole mitään arvoa, kun kerran moni joutuu soittamaan, opettamaan tai muuten käsittelemään musiikkia, josta ei erityisemmin pidä. Jos musiikkitoimittaja alkaa ilmaista antipatioitaan tai mieltymyksiään, tulee helposti vaikutelma, että hän tekee juttua itsestään eikä musiikista.

    Toisaalta toimittajat voivat kyllä kyseenalaistaa kanonisoitujen teosten, säveltäjien tai esiintyjien aseman, mikäli katsovat tarvetta olevan. Silloin vain pitää pystyä erityisen hyvin perustelemaan näkemyksensä. Eräs esimerkki typerästä hymistelystä ja perusteettomasta ihailusta ovat joidenkin säveltäjien ennen tuntemattomina pysyneet sävellyslöydöt, joita juhlitaan niin kuin ne olisivat suuriakin aarteita. Monesti kyseessä on jokin mitätön luonnos, jolla sävellyksenä ei ole juuri mitään arvoa. Silloin olisi virkistävää, jos joku sanoisi ääneen, että kannattiko tätä nyt niin rummuttaa.

    Tuntemukset sinänsä eivät toki ole oikeita ja vääriä. Minä en pidä Mahlerista, enkä muuten Lisztistä, vaikka pianistilta se lienee ehdottoman väärä mielipide. :-)

    VastaaPoista
  2. Sävellyslöydöt voivat olla kiinnostavaa musiikkia (tuoreehko esimerkki Pachelbeliltä: http://open.spotify.com/album/7brlXw44zFoxKlMlbItIxJ) mutta vaikkei olisikaan, antikvaarinen kiinnostavuus on joka tapauksessa. Jotkut keräävät esimerkiksi kaikki mahdolliset levytykset tietystä teoksesta ja olen havainnut, että he usein ilahtuvat horjahtelusta miltei enemmän kuin taas yhdestä tasalaatuisesta. Miksei niin säveltäjän teostenkin osalta.

    VastaaPoista
  3. Katsoin lähetyksen suorana televisiosta enkä olisi ollut mielissäni, jos olisitte maininneet, ettei Mahlerin neljäs kuulu suosikkeihinne. Kun kuitenkin teette ohjelmaa myös uudelle yleisölle, jolla ei ole mittavaa kokemusta konserttimusiikista tai käsitystä esimerkiksi Mahlerin sinfoniatuotannosta, on parempi vain tyytyä esittelemään teokset neutraalisti mutta myönteiseen sävyyn. Siitä kiitos!

    Mitä tulee käsiohjelman teosesittelyyn, niin on toki selvää ettei kenenkään tuntemus voi olla "väärä" eikä "oikea". Musiikin kokeminen on henkilökohtaista ja kokijalleen aina totta. Yleisellä tasolla voisi todeta, että lakonisten töksäytysten sijaan hedelmällisempää olisi perustella oma mielipiteensä musiikkiteoksesta tai esityksestä helposti ymmärrettävään muotoon puetuin esimerkein, joissa sanotaan itse musiikista jotakin. Silloin eri mieltä olevilla olisi mahdollisuus tarttua esille otettuihin asioihin ja vaikkapa todeta, että juuri ne asiat joista joku muu ei teoksessa pidä, ovatkin hänen mielestään teoksen ydin ja mainio juttu. Näin voi syntyä dialogia, jossa eri mieltä olevat ymmärtävät selvästi, että teokset tai esitykset voi kokea monin eri tavoin eikä siinä ole kerta kaikkiaan mitään "väärää".

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia viisaista kommenteista. Tulin tosiaan arvoisan Anonyymin kommentaarin vahvistamana siihen tulokseen, että klassisen musiikin ammattilaisena esitystilanteessa voi pitää mielipiteet omana tietonaan. Mielelläni jossain yhteydessä voisin mennä syvemmälle partituuriin ja osoittaa, mistä syystä neljäskään sinfonia ei puhuttele. Mutta tuloksena olisi taas vain mielipiteitä, ei tietenkään totuuksia. Ehkä paremmin perusteltuja, mutta vailla minkäänlaista lainkirjainta, kuten taiteeseen kuuluu. Ehkä yhden asian voisin nostaa esiin: olen kolmannen osan lopussa vilpittömän vaikuttunut musiikista (se on ehkä paras osa teoksessa). Miksi sen jälkeen Mahlerin pitää marssittaa lavalle laulaja, joka vielä kertoo, että "nautimme tässä nyt taivaallisista iloista"? Ja miksi teoksen fanittajien ei tarvitse perustella mielipidettään yhtä lailla? Joka tapauksessa perjantain esitys oli varmaankin niin hieno kuin olla saattaa ja yleensäkin voi tehdä hyvää istua tunti aloillaan, vaikka musiikki ei puhuttelisikaan.

    VastaaPoista
  5. Palaako Hienostelua-ohjelmasarja Yle Radio 1:een? Toivottavasti.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kysymästä, palaa toki. Hienostelua-sarja on tänä vuonna kesäsarja, joten ensimmäinen jakso kuullaan torstaina 22.5.2014. Siitä sarja jatkuu elokuun loppuun. Luvassa on paljon vuodenaikaan sopivia aiheita - ainakin yksi puutarha ja useita kartanoita.

    VastaaPoista