perjantai 29. marraskuuta 2013

Huono ryhti paljastuu Linnan juhlissa



Juhlat eivät ole täälläkään.


Taas kohistaan Itsenäisyyspäivän juhlista, ja erityisesti sen takia, että kalaashi on tällä kertaa päätetty järjestää Tampereella, jonne on Helsingistä henkisesti pitempi matka kuin Pietariin tai Tukholmaan. Mutta eihän sille mitään voi että keisarillinen palatsi pitää remontoida, eikä työväen presidentin kemuille Tamperetta sopivampaa juhlakaupunkia löytyne.

Olen monena viime vuonna liittynyt suomalaisten enemmistön joukkoon ja jättänyt Linnan juhlat katsomatta. Tylsistä pintajulkkiksista ja seipäänheittäjistä kohistaan, eikä todella kiinnostavia henkilöitä, kuten diplomaatteja tai yliopistoväkeä haastatella. Minua myös kiusaa katsoa, kuinka kauniit nuoret naiset ovat menettäneet ryhtinsä eivätkä kykene kunniallisesti kantamaan upeita iltapukujaan. Syynä on uusi elintasosairaus, eteenpäin kallistuneet olkapäät, mihin helposti opittava keppijumppa kyllä auttaisi. Miehillä väärin asettuneet olkapäät ovat frakin olkatoppauksiin verhotut, mutta yhtä ongelmalliset, tietokoneiden sormeilun kyyristämät ja epäsosiaalisen elämäntavan vääristämät.

Joskus viime vuosina jaksoin vielä seurata ruotsinkielistä tv-lähetystä, jonka ylläpitävänä voimana toimi professori Laura Kolbe kommentteineen. Häneltä ei jäänyt yhdenkään patsaan tai akanthus-lehden symboliarvo näkemättä.

Erikoisen itsenäisyyspäiväjuhlan lähestyessä päätin ottaa yhteyttä tähän arvostamaani tieteentekijään, joka toimii Helsingin yliopistossa Euroopan historian professorina. Hän työskenteli muutaman vuoden myös rouva Eeva Ahtisaaren avustajana ja sai sen takia seurata Linnan juhlia kirjaimellisesti aitiopaikalta.

Professori Laura Kolbe. Kuva: YLE/Kimmo Räisänen.

Ensinnäkin oli helpottavaa kuulla Kolbelta, että presidentin kutsusta saa kieltäytyä. Sitkeässä elää huhu, että se olisi täysin sopimatonta, vaikka juhlinnan yhteydessä on osoitettu mieltäkin. Esimerkiksi kenraali Gustaf Mannerheim jätti 1920-luvulla osallistumatta Ståhlbergin vastaanotoille. On kuitenkin harmillista, että kuka tahansa ei voi saada kunniaa kieltäytymisestä, koska kieltäytyäkseen pitäisi ensin saada kutsu.

Jos juhliin sitten pääsisi, kohtaisiko siellä etiketin tuntevaa ja hyväkäytöksistä juhlaväkeä? Tällainen epäilys herää kun kutsuvieraslistaa katselee: päätoimittajia, toimitusjohtajia ja tangolaulajia ei siellä pakoon pääsisi. Kolbe tarjoaa lohtua. Suomessa on hänen arvionsa mukaan moni tottunut kahvikutsujen ja tanssiaisten etikettiin jo pelkästään siksi, että maassamme elää poikkeuksellisen virkeä akateemisten juhlien perinne. Erityisiä käytössääntöjä ei juhlissa yleensä noudateta, vaan siellä kuulemma myös alempiarvoinen tai nuorempi voi alkaa puhutella kohtaamaansa vanhempaa tai korkea-arvoisempaa henkilöä. Rentoutta lisää se, että ihmiset ovat väenpaljouden takia niin lähellä toisiaan.

Usein kuulee sanottavan, että Linnan juhlat ilmentävät pienen tasavallan janoa kuninkaalliseen loistoon. Käsitys ei historian valossa ole perusteltu, sillä Linnan juhlat ainoastaan jatkavat tsaarinaikaista perinnettä, 1800-luvulla järjestettyjä valtiopäivätanssiaisia. Niiden loisto ja hehku eivät tasavallan perustamiseen kadonneet, vaan ovat jatkuneet pienin muutoksin nykyaikaan asti. Hassua sinänsä, että Helsinki on paikka, jonne Venäjän keisarikunnan aikainen tanssiaisperinne on jäänyt elämään, toisin kuin emämaassa, jossa ne eivät lukuisilta mullistuksilta ehjinä samalla tavalla säilyneet. Henkinen etäisyys Tampereen tämänvuotisiin juhliin on sen verran iso, että tanssiaisohjelmaa ei siellä järjestetä.

Lopuksi kysyn Kolbelta, onko juhlissa hauskaa. Kyllä on, hän sanoo heti. ”Erityistä hohtoa antaa se, että ihmiset pukeutuvat ja valmistautuvat niihin.” Ikävin vaihe on sisääntulo, jolloin valtiosali on varattu kättelyyn ja väki joutuu tuppautumaan takahuoneisiin. Mutta kun kaikki ovat saapuneet, tarjoilu, tanssi ja sirkuleeraus alkavat. Loppuvaiheessa väki pakkautuu kirjastohuoneeseen, jossa Kolben kokemuksen mukaan solmitaan ystävyyssuhteita. ”Siellä joutuu mitä eriskummallisimpiin seuroihin.”

Entä jos juhlissa on niin hauskaa ettei halua lähteä pois? ”Kyllä valomerkki tulee. Siellä on iso kasa sekä talon omaa väkeä että ulkoministeriöstä saatua protokollahenkilökuntaa, joka kyllä jossain vaiheessa puolen yön jälkeen antaa ymmärtää että juhlat ovat ohi.”


Musiikit:
Lully: Turkkilainen marssi balettikomediasta Porvari aatelismiehenä. Le Concert des Nations, joht. Jordi Savall.
Schubert: Sotilasmarssi D-duuri. Philip Jones -yhtye, joht. Elgar Howarth.
Palmgren: Musette. Arno Granroth ja Jouko Tolonen.
Borodin: Notturno jousikvartetosta nro 2 D-duuri. Emerson-kvartetti.
Preussilainen sävelmä: Marsch aus Petersburg, ”Suomi-marssi”. Karjalan Sotilassoittokunta, joht. Raimo Maaranen.
Crusell: Polacca concertinosta fagotille ja orkesterille. Karen Geoghegan ja BBC:n filharmoninen orkesteri, joht. Gianandrea Noseda.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Grappa on jalo juoma Italiasta


Ravintolapäällikkö Markku Halonen grappojensa äärellä.

Olipas miellyttävää tutustua neljään huippuhyvään grappaan pohjoisitalialaiseen keittiöön erikoistuneessa Sasso-ravintolassa Esplanadilla. Maisteluseurakseni sain Suomessa toimivan grappa-seuran kunniapuheenjohtajan Andreo Larsenin sekä Sasson ravintolapäällikön Markku Halosen.

Aiempi kokemukseni grappasta on Italian-opiskeluajalta, jolloin ystäväni kanssa teimme päivämatkan Bassano del Grappan pikkukaupunkiin ihastelemaan Andrea Palladion suunnittelemaa puusiltaa. Vierestä löytyi Nardinin tislaamo, jota kaksi musiikkitieteen opiskelijaa ei voinut ohittaa. Pian istuksimme talon isoilla ikkunalaudoilla allamme Grappa-joki, vieressä Palladion puusilta ja kourassamme jalot juomat. Huomautettakoon, että joessa ei nimestään huolimatta virtaa grappa (harmi kyllä), vaan se on saanut nimensä seudun viininviljelyksistä, sillä grappolo tarkoittaa rypäleterttua. Juoman nimi on saattanut tulla siitä tai sitten langobardeilta.

Grappan maineen palauttamiseksi on pitänyt tehdä jonkin verran töitä, sillä vielä muutama vuosikymmen sitten markkinoilla oli saaveittain huonolaatuista litkua. Talonpojat polttelivat sitä navetan nurkassa ja aloittivat mukillisella työpäivänsä. Sittemmin grapasta on tullut arvostettu digestiivi, joka nautitaan huoneenlämpöisenä aterian päätteeksi pienestä jalallisesta lasista, jossa on pallomainen pesä ja ylöspäin levenevä piippuosa. Italialaisessa baarissa grappa saatetaan kuitenkin kaataa mihin tahansa käden ulottuvilla olevaan lasiin. Juomaa on kiintoisaa kokeilla myös laakeasta Beaujolais-lasista. Silloin haistaminen tehdään kolmelta eri korkeudelta: ensin lasi asetetaan sydämen korkeudelle, sitten leuan, ja vasta lopuksi nenä voidaan työntää lasista sisään. Tällä tavoin eri vahvuisista aromeista saa paremman käsityksen.

Tohtori Andreo Larsen, grappa-seuran kunniapuheenjohtaja.
Grappa-nimelle on EU säätänyt muutaman vaatimuksen: Sen pitää olla italialaista, viinirypälemäskistä valmistettua ja alkoholipitoisuudeltaan tavallisimmin 40-60 prosenttista. ”Grappassa on viinin sielu ja maan henki”, Larsen tiivistää. EU:n ulkopuolella grappalla ei ole nimisuojaa, joten muualla maailmassa voi kaupasta löytää vaikka argentiinalaista grappaa.

Jos grappa on värillistä, se on kypsytetty puutynnyreissä. On myös marjoilla, kuten mustikalla maustettuja grappoja, mutta niitä Larsen ei arvosta. Vähintään kuusi kuukautta tynnyrikypsytettyä kutsutaan nimellä affinato, vuodesta puoleentoista nimillä vecchio tai invecchiato, yli puolitoista vuotisia nimillä stravecchio tai riserva. On myös useita kymmeniä vuosia kypsytettyjä grappoja, mutta niillä ei ole omaa nimeä.

Maistelun grapat numerojärjestyksessä vasemmalta oikealle.

Maisteluun Larsen ja ravintolapäällikkö Markku Halonen valitsevat Sasson lähes sadan grapan valikoimasta neljä juomaa: kaksi kirkasta ja kaksi tammitynnyristä keltaista väriä saanutta.

1. Nardini. Perinteinen talo, aloittanut grapan tuotannon 1700-luvun lopussa. Laatuun käytetty alueen neljää eri rypälettä. ”Ai että tämä on hyvää”, Larsen huokaa. ”Tämä on mittatikku, perusgrappa, johon kaikkia muita voidaan verrata.” Miellyttävä maku, tuoksussa pähkinää. Maussa viinirypäleen ydin, rypäleensiemenen vivahde.

2. Nonino. Friulissa toimiva talo on 1970-luvulta lähtien tehnyt työtä grappojen laadun ja maineen nostamiseksi. He luultavasti kehittivät monovitignon eli yhden rypäleen grappan ja pelastivat piccolit-rypäleen sukupuutolta. Laadussa käytetty Müller-Thurgau -rypälettä, joka toimii grappana erittäin hyvin. Huomattavan kuiva. ”Vahva, pitkä makumaailma, hyvin rikas”, Larsen ylistää. Jalo maku.

3. Berta. Piemontessa sijaitseva talo on erikoistunut jälkikypsytettyihin grappoihin. Ovat kokeilleet tynnyreiden materiaalina myös pähkinä- ja kastanjapuita, mutta maistamamme laatu on kypsytetty perinteisesti tammitynnyrissä. Rypäleenä Moscato, joka on makea ja helposti lähestyttävä. Väri on kauniin keltainen. ”Niin pehmeetä niin pehmeetä”, Larsen myhäilee. Hyvin pitkä jälkimaku, josta löytyy kukkia, hunajaa, banaania ja vadelmaa. Lopuksi aromit muuttuvat kermamaisiksi ja esiin tulee vaniljaa.

4. Poli. Venetossa toimivalla talolla on pitkä historia ja rohkeutta uudistua. Maistamamme laatu on kypsytetty tammisessa sherrytynnyrissä, joka tuo mukaan erityisen makumaailman. Kaunis keltainen väri. Maussa rusinaa ja korinttia.

Vasemmalla laakea viinilasi, oikealla yleisimmin käytetty grapan maistelulasi.

Itse valitsen maistelun parhaaksi grapaksi Bertan, sillä sitä uskaltaisin tarjota suvun varttuneemmillekin jäsenille. Larsen ja Halonen liputtavat kirkkaiden laatujen puolesta.

Maistelun jälkeen olo on kohottunut ja energinen - ei lainkaan tylsistyneen juopunut, vaikka veressä varmasti virtaa jonkin verran alkoholia. Vaikka on jo myöhä, vetäydyn harjoitushuoneeseen ja soitan puolitoista tuntia Brahmsin sonaatteja. Grappa on jalo juoma!



Musiikit:
Vivaldi: Allegro alla francese konsertosta C-duuri RV117. Concerto Italiano, joht. Rinaldo Alessandrini.
Field: Sehnsucht-Walzer E-duuri. Mícéal O’Rourke.
Galuppi: Allegro konsertosta D-duuri. Academia de li Musici, joht. Filippo Maria Bressan.
Verdi: Don Alvaron resitatiivi ja aaria ”La vita e inferno - Oh, tu che in seno agli angeli” oopperasta Kohtalon voima. Jonas Kaufmann ja Parman oopperan orkesteri, joht. Pier Giorgio Morandi.
Falla: Tulitanssi baletista El Amor brujo. Larry Adler, huuliharppu, ja Carroll Gibbonsin orkesteri (lev. 1935).
Respighi: Orgiastinen tanssi balettisarjasta Belkis, Saban kuningatar. Chad Shelton ja Minnesotan orkesteri, joht. Eiji Oue.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Tilataan käsintaottu miekka


Puukkoseppämestari JT Pälikkö


Miekkoja näkee nykyään lähinnä vaakunoissa, paraateissa ja koko illan elokuvissa. Minnekään tämä tyylikäs taisteluväline ei kuitenkaan ole kadonnut, vaan sellaisen voi tilata historiallisen asun täydennykseksi tai isomman kirjepostin avaamiseen asiaan erikoistuneelta sepältä.

Helsinkiläiset voivat tilata miekkansa läheltä, entisestä Viaporin linnoituksesta eli Suomenlinnasta, jossa ahjoaan on vuodesta 2001 kuumentanut puukkoseppämestari JT Pälikkö. Miekkojen lisäksi Pälikkö takoo puukkoja, veitsiä, keihäitä ja jonkun verran kirveitä. Tilauksia menee historian harrastajille ja ammattilaisille eri puolille maailmaa Uudesta-Seelannista Yhdysvaltoihin. Kuuluisalle kanadalaiskirjailijalle Christian Cameronille Pälikkö on tehnyt Kopis-miekan Maratonin taistelun vuosijuhliin.

Pälikön kanssa kahvitellessa tulen siihen tulokseen, että itselleni sopivin miekka on intialainen sosun pattah, johon tulee poikittainen kiekkoponsi, lyhyet väistit ja rauskunnahkainen huotra. Sosun pattahin kantajan ei yleensä ole tarvinnut ottaa osaa surmatöihin, sillä 1,3 kiloa painavalla miekalla on läimäisty viholliselta kilpi alas, minkä jälkeen toinen taistelija on tehnyt likaisen työn esimerkiksi pistomiekalla.

Miekan työvaiheita. Kuva: JT Pälikkö.
 
Miekan työvaiheita. Kuva: JT Pälikkö.


Sosun pattah. Kuva: JT Pälikkö.

Sosun pattah. Kuva: JT Pälikkö.

Tapaamisen aikana Pälikkö kertoo mielenkiintoista tietoa Helsingin keskustassa sijatsevasta Kolmen sepän patsaasta. Pälikön mielestä patsaan nimi on väärä, sillä siihen on ikuistettu vain yksi seppä - kaksi muuta ovat sällejä eli päällelyöjiä. Seppä antaa vasaralla rytmin alasimen reunaan, ja sällit lyövät lekoilla. Tarvittaessa seppä lyö korjauslyönnin väliin. Pälikkö myös ihmettelee, miksi sepän kouraan on pantu välivasara. Sillä ei koskaan lyödä, vaan sitä käytetään tasoittamiseen laittamalla se kappaleen päälle ja lyömällä siihen. ”On ollut taiteilijan kämmi tehdä vähän liian fiiniä työtä”, Pälikkö virnistää.

Nykyään sällien työn tekee iso sähköllä toimiva konevasara, jonka ääni on huumaava. Kuunnelkaa vaikka.

Suomenlinna.


Musiikit:
Anonyymi: Proteron. Ensemble Melpomen.
Bach: Allegro sonaatista nro 2 D-duuri. Pieter Wispelwey ja Richard Egarr.
Skrjabin: Etydi Des-duuri. Matti Raekallio.
Hatshaturjan: Spartacuksen ja Fryygian adagio. Skotlannin kansallisorkesteri, joht. Neeme Järvi.
Young: Thunderstruck. AC/DC.
Wagner: Miekantaontakohtaus oopperasta Siegfried. Manfred Jung, Heinz Zednik ja Bayreuthin musiikkijuhlien orkesteri, joht. Pierre Boulez.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Reklaamit neuvovat ostoksille




”Beethovenin jälkeen hän haluaa kuunnella folk-rock-levyjään - sinun stereoillasi. Silloin voit tarjota hänelle Tiparillo-savukkeen. Jos hän pitää niistä, 'she might start to play. No strings attached.'


Rakkaat retroilevat kaupunkilaisystäväni! Tänään Etelä-Ranskassa sataa, joten olen lueskellut mainiota kirjaa (tosin melko uutta), Les pubs que vous ne verrez plus jamais - "Mainoksia, joita ette koskaan enää tule näkemään". Näistä reklaameista voi saada myös muutaman joululahjavinkin. Mutta mahtuuko Daisy-kivääri Fjällräven-reppuunne?


"Olut on ravitsevaa." Vasemmanpuolinen äiti juo.

Ricardia juodaan "koko matka"!

 
No comment.