maanantai 28. tammikuuta 2013

Oikea rannekello oikeaan tilanteeseen vasempaan ranteeseen

Tietokirjailija ja kelloasiantuntija Joona Vuorenpää.

Herrain rannekellot ovat aihe, joka vaatisi pitempiaikaista opiskelua ja perehtymistä. Rannekellojen arveltiin jo katoavan, kun kaikki vilkuilivat ajankulua matkapuhelimistaan, mutta se on pötypuhetta, sillä ajannäyttäminen on vain yksi rannekellon tehtävistä. Ennen kaikkea se on koru, arvoesine, kiehtova mekaaninen laite ja puheenaihe. Jotkut sanovat, että se on miehen ainoa koru, mutta sehän nyt ei pidä paikkaansa, sillä kuuluuhan koruvalikoimaan myös solmioneula, mansettinapit, klubitakin kultanapit, miekka, tohtori-, sinetti- ja vihkisormukset sekä tussie mussiet eli rintakukan pidikkeet. Rannekello on näistä yleensä kallein ja niitä voi kernaasti olla useampia, toisin kuin vaikka vihkisormuksia.

Tapasin suomalaisen kelloasiantuntijan, Kellomies-kirjan kirjoittajan Joona Vuorenpään, jonka elämästä paljastui myös sellonsoiton opintoja - minkä jälkeen kunnioitin häntä vieläkin enemmän. Haastattelussa Joona Vuorenpään ranteessa oli erittäin harvinainen Omega Speedmaster II, vuoden 1969 ensimmäistä sarjaa, jonka hän löysi suomalaiselta kellokauppiaalta huonokuntoisena.

Vuorenpään mukaan herrasmies pärjää hyvin kolmella rannekellolla, mutta useampikin malli tulee tarpeeseen. Hän puolusti sivistyneesti myös kvartsikelloja, jotka ovat kuulemma huoleton valinta halonhakkuuseen. Onneksi itselläni on moderni keskuslämmitys.

Mekaanisten rannekellojen hinnat lähtevät tuhannen euron tietämiltä, joten kellokokoelmaan saa helposti kulumaan yli kymppitonnin rahaa. Se on silti kannattava investointi, sillä laatukellon jälleenmyyntiarvo on hyvä, erityisesti jos sitä vertaa autoon.

Miehen tarpeellisin ostos on puvun kanssa sopiva kello, jossa on usein jalometallikuori sekä alligaattorin- tai krokotiilinnahkainen ranneke. Lentäjänkello puolestaan on hyvä keskustelunherättäjä vaikka lentoemäntien kanssa: perinteisellä lentäjänkellolla voi laskea polttoaineen kulutuksen.

Kelloalalla on silti jonkinlainen imago-ongelma. Kuuluisia kellomiehiä ovat nimittäin Silvio Berlusconi, Dmitri Medvedev, Vladimir Putin sekä öljyemiirit. Valmistajien tulisi nyt lahjoa sellaisia herroja, jotka sopivat nuorisolle esikuvaksi. Barack Obamakin on tullut kuuluisaksi siitä, että hänellä on ranteessaan halpa kvartsikello, josta tosin sittemmin on tullut haluttu malli.

Kuuntele Joona Vuorenpään haastattelu Hienostelua-ohjelmasta 30.1.2013  - puhetta herrain rannekelloista.

Bonusvinkki: Katso Sveitsin ranskankielisen tv:n juttu suomalaisesta kellosepästä Kari Voutilaisesta.

Musiikit:
Ruffo: La Gamba. Hesperion XXI, joht. Jordi Savall.
Ligeti: Capriccio nro 1. Pierre Charial, posetiivi.
Scarlatti: Sonaatti G-duuri. András Schiff.
Eberl: Finaali sinfoniasta d-molli. Concerto Köln.
Barry: You only live twice. Nancy Sinatra ja John Barryn johtama orkesteri.
Prokofjev: Allegro giocoso sinfoniasta nro 5 B-duuri. Radion sinfoniaorkesteri, joht. Sakari Oramo.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Att köpa gamla ikoner i Helsingfors



Akseli Kemppainen i sin butik.


Låt mig börja med att be om ursäkt, för inte har skrifvit på en tid - har nämligen haft så brottom både på byrån och på Esbo Musikinstitutets 50-årsfirandet, som a propos var en mycket känslorik kväll i Tapiolasali på torsdagen. Ni kanske märker, att jag inte den här gången skrifver på finska (hehee) utan på svenska, som jag har ingenting att göra med. Svenskan är åt mig ett helt främmande språk, men en mycket kär fritidsintresse. Så att alla ni som kan det bättre, och ni finns säkert många, var vänliga och ge mig alla möjliga stöd och korrigeringar i slutet av den här blogginlägg:) Tackar.

I dag var jag på stan för att försöka se några filmer i Docpoint-festivalen, som är på gång i Helsingfors. Men tusen också, på biljettkassan fick jag veta att både Slavoj Zizek -filmen och filmen om bin (sic) var slutsålda! Så blev det ingen Zizek den här söndagen, men i stället kan jag nu rekommendera ett radioprogram av Kalle Haatanen om honom och hans filosofi. Det kan lyssnas här.

Så blev det bara en hemmakväll, men det gör ingenting, för jag har skaffat mig en väldig fin ikon att titta på och mysa på köksbordet. Många gånger har jag afvundsjukt spasterat i Amos Andersons konstmuseum och beundrat hans egen privatkapell - nuförtiden är lägenhetena så dyra i Helsingfors, att bara få egentligen kan skaffa sig en privatkapell, men lyckligtvis finns det ett alternativ: ikoner.

För att få veta mera om ikoner, gick jag till butiken som heter Art Baron i Fredriksgatan, där jag umgicks med en sympatisk ung herr Akseli Kemppainen. Han visade mig olika ikoner och berättade om deras bakgrund. En liten resikon kan man köpa med bara femtio euro, men de dyraste i butiken var värd flera tusen. Och med allra högsta priser kan man säga himlen vara gränsen…

Till slutet skaffade jag mig en vacker vacker folksikon från slutet av 1800-talet. Där finns det många helgonen, bland andra Pelagia och Gurij, och förstås Jesus Kristus uppe i himlen. Färgarna är utomordentligt snygga nyanser av ljusblå, grönt och rött.


Och om det ännu inte blev klar, är lika främling med den ortodoxa kyrkan så som att vara svenskspråkig.

Musik:
Matteis: La Dia Spagnola. Lautten Compagney, dir. Wolfgang Katschner.
Gal: Preludium. Leon McCawley.
Mozart: Ouvertyr ur operan Enleveringen ur  seraljen. Concerto Köln och Sarband, dir. Andrea Keller.
Bruch: Kol Nidrei. Misha Maisky och Orchestre de Paris, dir. Semjon Bytshkov.
Vysotskij: Visan om själavandringen. Vladimir Vysotski och Melodija, dir. Georgi Garanjan.
Mendelssohn: Final ur symfonin nr 5 D-dur ”Reformationssymfonin”. Radions symfoniorkester, dir. Roger Norrington.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ottaisiko laulavan lemmikin?




Caniche eli villakoira.

  
En ole koskaan pitänyt itseäni soveliaana henkilönä lemmikinpitoon. Epäsäännöllinen elämä, vaihtuvat ihmissuhteet ja matkustelu koituisivat ennen pitkää minkä tahansa eläimen kohtaloksi. Ainoastaan akvaarioon voisi pulauttaa hitaasti liukenevan ravintomöykyn ja lentää sen jälkeen viikoiksi kesäasunnolle. Akvaariota jännittävämpää on silti jääpalojen leikki camparilasissa.

Viime aikoina olen tullut toisiin aatoksiin. Eikö elämässä menestymisen este olekin lemmikittömyys? Vai onko jossain päin maailmaa valtionpäämieheksi edennyt henkilö jolla ei ole kotieläintä? Sitä paitsi ylhäisaatelinen talvisali suorastaan vaatii sisäänsä jotain lämmintä, karvaista ja liikkuvaista.

Lähdin selvittämään, minkälaista olisi akustoida olohuone papukaijalla. Nehän ovat laulutaitoisia, joten iltojen ratoksi voisimme yhdessä hyräillä Beethovenin myöhäiskvartettoja. Kovin värikäs ei papukaija saisi olla, koska muuten se kilpailisi liikaa isännän taskuliinan ja empire-tapettien kanssa. Onneksi on olemassa myös harmaapapukaija.

Helsingin Lemmikkimessuilla tapasin Naken, jonka isäntä Tapio Korpi vaikutti sympaattiselta herralta. Pääsin Tapion ja Pirjon kotiin seuraamaan, miten elämä jakon eli harmaapapukaijan kanssa sujuu.

Koko tapaamisen ajan Nakke oli hyvin varautunut. Se pörhisteli höyheniään, tuijotti, naksautteli ja ujelsi. Sen laulua sain ihailla vain videoilta, sillä se ei käskemällä esiinny. Naken ohjelmistoon kuuluvat sävelmät Kwai-joen sillalla ja Popsi popsi porkkanaa, mutta ehkä oman papukaijan saisi koulutettua klassisempaan musiikkiin.

Papukaijan kanssa voi myös matkustaa. Kuljetushäkissä Nakella on oma valaisin, joka estää sitä nukahtamasta, sillä jos lintu nukahtaa, sen jalat lukkiintuvat ja se saattaa pudota häkin pohjalle.

Lopuksi ymmärrän, etten voisi kuitenkaan ottaa papukaijaa lemmikiksi. Sillä on nimittäin taipumus tutustua ympäristöön nokallaan järsimällä - rakastan liian paljon huonekalujani.

Kai se niin on, että lemmikittömät eivät menesty elämässä, mutta kumpi on syy ja kumpi seuraus?


Musiikit:
Telemann-Maute: Presto sinfoniasta G-duuri. Ensemble Caprice, joht. Matthias Maute.
Telemann: Vivace sonaatista C-duuri. Michala Petri, nokkahuilu, ja Pinchas Zukerman, viulu.
J. Chr. Bach: Allegro pianokonsertosta Es-duuri. Anastasia Injushina, piano, ja Hamburger Camerata, joht. Ralf Gothóni.
Raitio: Joutsenet. Sinfonia Lahti, joht. Osmo Vänskä.
Kollo-Uhlenius-Frey-Numminen: Papukaijani ei syö kovia munia. M. A. Numminen, laulu, ja Jani Uhleniuksen orkesteri.
Alford: Colonel Bogey. Boston Pops, joht. Arthur Fiedler.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

"Pelkkää asiaa jatkossa, kiitos!" ja muuta yleisöpalautetta


Todiste ruotsalaisen suklaan ostamisesta.


Teoksesta Hieno mies (Brummell & Co 1926, 92.)

”Sanasodassa on parasta vihan leimahtaessa tuleen lukea itsekseen ’Isä meidän’ kolmeen kertaan, ennenkuin sanoo mitään. Ja on parasta antaa yön kulua, ennenkuin ryhtyy toimiin. Se vaikuttaa rauhoittavammin kuin bromi tai piimä, jota viimeksimainittua myöskin suositellaan.”

Klikkaa alta "Lire la suite / Lue lisää" lukeaksesi Hienostelua-ohjelman saamaa yleisöpalautetta.

torstai 10. tammikuuta 2013

Skandaali Lappeenrannan laulukilpailuissa


Lappeenranta.

Viime sunnuntaina olin toimittamassa Lappeenrannan laulukilpailujen finaalia suoraan tv-lähetykseen. Kaikki yhdeksän finalistia olivat erittäin sympaattisia ja lahjakkaita nuoria laulajia, joiden tunnelmia takahuoneessa oli ilo seurata. En olisi kuitenkaan arvannut, että tekemäämme tv-ohjelmaan pesiytyy skandaali: suklaa.

Halusimme tv-ohjelmassa näyttää kilpailijain rentoutumista ja ilonpitoa vapaa-aikana, joten järjestimme pienen renkaanheittokisan konserttisalin aulaan. Sellaisen näyttäminen närkästytti joitakin, sillä onhan tavatonta jos klassisen musiikin ohjelmassa näkyy karkelointia. Omasta mielestäni jännittävä renkaanheitto nousi poeettiselta sisällöltään monen keskinkertaisen oopperalibreton yläpuolelle.

Palkinnoksi renkaanheittokilpailuun kävin ostamassa suklaalevyjä läheisen kauppakeskuksen marketista, sillä olihan Lappeenrannan laulukilpailujen alkuvuosina annettu palkinnoksi maineen ja kunnian lisäksi suklaata.

Lappeenranta.
Kun ostamani suklaalevyt tulivat julkisuuteen, nousi äläkkä. Olin nimittäin ostanut Maraboun suklaata, jonka rasistit tietysti haluaisivat kieltää, koska se tulee Ruotsista. (Vaikka se on hyvää.) Monen mielestä olisi pitänyt ostaa toista merkkiä: Fazerin suklaata, perusteena yrityksen kotipaikka Suomi. Perustelu on erikoinen tv-ohjelmassa, joka pääosin koostuu eri puolilla Eurooppaa sävelletyistä musiikkikappaleista. Sitä paitsi jos olisin Ruotsin kansalainen, minun pitäisi ostaa kotimaista. Ja pakkohan palkintosuklaata oli ruudussa näyttää, koska itse kahden minuutin seremonia oli ikään kuin osa illan draamaa.

Kohu ei Marabouhun päättynyt, vaan seuraavaksi minua epäiltiin tuotesijoittelusta. Sehän on tapa, jossa Marabou maksaisi ohjelmantekijöille rahaa heidän suklaansa näyttämisestä. Mutta minulla on kuitti tallella, ostin suklaat omalla rahalla. Ja tuotemerkit saavat nykyään Yleisradiossa näkyä (jopa ruotsalaiset).

Välillä tuntuu, että klassisen musiikin ohjelmia on vaikea tehdä, kun kohu nousee suklaasta ja kesäpelistä. Pääosa ohjelmasta oli kuitenkin oopperalaulua, joten katsokaa lähetys täältä.

Ai niin, Anna Immoselle ja Reetta Haavistolle olisi mielestäni pitänyt antaa joku palkintosija.

Lappeenranta-salin pukuhuonejärjestelyjä.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Miten pukeutua Tristan ja Isolde -televisiointiin?


Pukuni Tristan ja Isolde -televisioinnissa.

Vaikka vuosiluku 2013 tuntuu närkästyttävän uudenaikaiselta, kannattaa sitä kuitenkin juhlia tasan 200 vuotta sitten syntyneen Richard Wagnerin merkkivuoden tähden. Wagner oli yksi 1800-luvun pahimmista hienostelijoista. Hän rakasti pehmeitä materiaaleja, silkkisiä tohveleita, baskereita ja huiveja ja nuuhki ranskalaisia parfyymeja. Ylellinen elämäntapa ajoi Wagnerin velkoihin, joista hänet pelasti oopperahullu Baijerin kuningas Ludvig II.

Wagnerin elämäntyylistä kertoi kiinnostavia yksityiskohtia musiikkitieteen professori Eero Tarasti 2.1.2013 esitetyssä Hienostelua-ohjelmassa, jonka voi kuunnella täältä.

Richard Wagner -juhlavuosi tarjoaa paljon hänen musiikkiaan tv- ja radiokanavilla. Suomen Yleisradion Teema-televisiokanava esittää sunnuntaina 6.1.2013 klo 10.00 Helsingin juhlaviikoilta taltioidun Tristan ja Isolde -oopperan, jonka juontajana minulla oli ilo toimia.

Mietin pitkään, miten tehtävää varten voisi pukeutua. Koska kyseessä on matinea-esitys, valitsin yhdistelmäpuvun harmaat housut ja mustan takin, jonka italialainen Ermenegildo Zegna on valmistanut mittojeni mukaan. Malli on muutaman vuoden vanha, joten takin käänteet ovat ehkä nykymakuun turhan leveät.

Solmion valinta olikin hankalampi kysymys. Päädyin tilaamaan sen lyonilaisesta silkkikutomosta André Claude Canovalta, jota voin lämpimästi suositella. Jotain kotoistakin oli saatava mukaan, joten pochette (taskuliina) on ruotsalaisen Stenströmin valikoimasta - kuten myös paita, jossa on tarkoituksellisesti puoli tuumaa liian iso kaulus kuristavan tunteen välttämiseksi.

Oopperan kotikatsomossa voi noudattaa pukukoodia, johon kuuluu jotakin lämmintä, kuten vaikka silkkinen kotitakki. Aamumallin voi vaihtaa iltapäivämalliin toisella väliajalla. Juomaksi tarjoillaan samppanjaa ja Wagnerin suosimaa kasvisruokaa. Lihavaihtoehdoksi käyvät makkaraperunat. Rakkausdueton aiheuttamat kyyneleet kuivataan puuvillaisilla liinoilla.