torstai 12. joulukuuta 2013

Pappi avaa vaatekaappinsa


Sami Marte ja Emriikka Salonen alboissaan, Salosella on albansa päällä messukasukka.

Viimeisin radio-ohjelmani herätti kuulijain piirissä ilahduttavan paljon myönteisiä kommentteja. Mukavinta oli kun eräs rekka-autonkuljettaja soitti minulle tien päältä kiitokset heti ohjelman päätyttyä. Nämä suurten maantielaivojen kuljettajat nauttivat kunnioitustani: uupumatta he taittavat tuhansien kilometrien taipaleita jakaakseen edelän hedelmät ja pohjoisen porkkanat herkkusuille ympäri maailman - saattoipa tälläkin kuljettajalla olla kyydissään juuri se hunajapomelo, jota tänään aamiaiseksi maistelin.

Yhtä kaikki, nyt on Yle Areenassa kuunneltavissa ohjelma, jossa evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntapastori ja oopperalaulaja Emriikka Salonen avaa vaatekaappinsa ja kertoo työpukineistaan. Koska luterilaisessa kirkossa työskentelee myös miespappeja, mukaan liittyi pastori Sami Marte, jolla voin paljastaa olleen nauhoituksen ajan jalassaan sinisävyiset farmarihousut. Viralliseen papin kävelypukuun kuuluvat kuitenkin mustat suorat housut, yhdistetakki (tai kokopuku) ja musta niin kutsuttu pantapaita, jonka valkoinen irtokaulus kuvastaa Mooseksen laintauluja. En täysin ymmärrä miksi laintaulut pitää ripustaa kaulaan, mutta ainakin ne ovat siinä näkyvällä paikalla ja saattavat kuulemma sopivassa tilanteessa pelastaa ylinopeussakoilta. Kyselin, auttaako pantapaita uusien ihmissuhteiden solmimisessa esimerkiksi baaritiskillä, mutta Marte kertoi ettei hän käy baareissa. Papeille tunnetumpi nautinta-aine lieneekin kahvi, jota nautitaan kuumissa kerrostaloasunnoissa ristiäisten jälkeen tai seurakuntasalissa erinäisten palvelusten päätteeksi.

Juhlatilaisuuksissa kuten Itsenäisyyspäivän vastaanotolla papit saattavat pukeutua vanhaan kunnon kaftaaniin eli polvitaipeeseen ulottuvaan mustaan takkiin.

Papin työasua voi hyvällä syyllä kutsua kerrospukeutumisen malliesimerkiksi. Mustan kävelypuvun päälle pappi kietaisee valkoisen kokotakin eli alban, joka sidotaan trendikkäällä, punotulla vyöllä. Sen jälkeen kaulaan ripustetaan kapea kangaskoriste, stoola. Stoolia roikkui vaatekaapissa eri värisiä. Jos saisin itse valita, käyttäisin aina punaista, mutta pettymyksekseni värejä ei saa valita oman mielen mukaan, vaan ne määräytyvät kirkkovuoden perusteella. Punaista käytetään esimerkiksi Tapaninpäivänä, mutta se ei viittaa joulukoristuksiin vaan Pyhään henkeen, jolla ilmeisesti on samanlainen vaatemaku kuin itselläni.

Messuissa liturgina toimiva pastori vetää päälleen vielä messukasukan eli eräänlaisen ison ponchon, joissa saattaa välkehtiä mitä taidokkaimpia koristuksia, yleensä ristiaiheita. Puvun, alban ja kasukan yhdistelmä tekee papin työasusta melkoisen lämpimän, mikä on toki mieluisaa talvisella hautausmaalla, mutta tuskaa keskuslämmitetyssä kerrostalokolmiossa. Olin järkyttynyt, kun kuulin että yleensä papin vaatteet eivät ole luonnonkuiduista tehtyjä, vaan sisältävät merkittäviä määriä muovijohdannaisia. Tällaisesta kohtelusta pitäisi pappiskunnan jo nostaa hiekkalapionsa ojoon ja ryhtyä kapinaan. Kyllä työnantajan pitäisi vaatettaa paimenensa laadukkaisiin materiaaleihin, kuten pellavaan, puuvillaan, silkkiin ja merinovillaan, jotka tuovat lämpöä mutta myös hengittävät raskaan työn käänteissä. Asussaan viihtyvää pastoria olisi seurakuntalaistenkin ilo katsella.

Espoon tuomiokirkon ehtoollisvälineistö.
Vierailuni Emriikka Salosen ja Sami Marten luona huipentui Espoon tuomiokirkon ehtoollisvälineistön ihailemiseen. Upeat 1800-luvulta peräisin olevat hopea-astiat juhlistavat messun kuin messun ja ovat sen verran painavia käsitellä, että ehtoollisen toimittamisesta tulee väkisinkin hidasliikkeinen ja sitä kautta arvokkaan oloinen tapahtuma.

Evankelis-luterialinen kirkko ei olekaan niin vähäeleinen ja arkinen kuin monesti väitetään. Jalometallit ja koristekirjailut kohottavat mielen pohtimaan Raamatunlukuja, henkäisemään rukouksen tai hiljentymään urkujensoittoa kuulemaan.




Musiikit:
Zelenka: Il furibondo Capricciosta nro 5 G-duuri. Ludwig Güttler, Kurt Sandau ja Virtuosi Saxoniae.
Kanadalainen kansanlaulu: Land of the silver birch. Tapiolan kuoro, joht. Erkki Pohjola.
Bach: Gigue Ranskalaisesta sarjasta nro 6 E-duuri. Mika Väyrynen, harmonikka.
Katalonialainen sävelmä: Lintujen laulu. La Capella Reial de Catalunya, joht. Jordi Savall.
Rydman: Abrakadabra. Kari Rydman ja yhtye.
Rautavaara: Lintukoto. Radion sinfoniaorkesteri, joht. Sakari Oramo.


Espoon tuomiokirkko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti