keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Tilataan käsintaottu miekka


Puukkoseppämestari JT Pälikkö


Miekkoja näkee nykyään lähinnä vaakunoissa, paraateissa ja koko illan elokuvissa. Minnekään tämä tyylikäs taisteluväline ei kuitenkaan ole kadonnut, vaan sellaisen voi tilata historiallisen asun täydennykseksi tai isomman kirjepostin avaamiseen asiaan erikoistuneelta sepältä.

Helsinkiläiset voivat tilata miekkansa läheltä, entisestä Viaporin linnoituksesta eli Suomenlinnasta, jossa ahjoaan on vuodesta 2001 kuumentanut puukkoseppämestari JT Pälikkö. Miekkojen lisäksi Pälikkö takoo puukkoja, veitsiä, keihäitä ja jonkun verran kirveitä. Tilauksia menee historian harrastajille ja ammattilaisille eri puolille maailmaa Uudesta-Seelannista Yhdysvaltoihin. Kuuluisalle kanadalaiskirjailijalle Christian Cameronille Pälikkö on tehnyt Kopis-miekan Maratonin taistelun vuosijuhliin.

Pälikön kanssa kahvitellessa tulen siihen tulokseen, että itselleni sopivin miekka on intialainen sosun pattah, johon tulee poikittainen kiekkoponsi, lyhyet väistit ja rauskunnahkainen huotra. Sosun pattahin kantajan ei yleensä ole tarvinnut ottaa osaa surmatöihin, sillä 1,3 kiloa painavalla miekalla on läimäisty viholliselta kilpi alas, minkä jälkeen toinen taistelija on tehnyt likaisen työn esimerkiksi pistomiekalla.

Miekan työvaiheita. Kuva: JT Pälikkö.
 
Miekan työvaiheita. Kuva: JT Pälikkö.


Sosun pattah. Kuva: JT Pälikkö.

Sosun pattah. Kuva: JT Pälikkö.

Tapaamisen aikana Pälikkö kertoo mielenkiintoista tietoa Helsingin keskustassa sijatsevasta Kolmen sepän patsaasta. Pälikön mielestä patsaan nimi on väärä, sillä siihen on ikuistettu vain yksi seppä - kaksi muuta ovat sällejä eli päällelyöjiä. Seppä antaa vasaralla rytmin alasimen reunaan, ja sällit lyövät lekoilla. Tarvittaessa seppä lyö korjauslyönnin väliin. Pälikkö myös ihmettelee, miksi sepän kouraan on pantu välivasara. Sillä ei koskaan lyödä, vaan sitä käytetään tasoittamiseen laittamalla se kappaleen päälle ja lyömällä siihen. ”On ollut taiteilijan kämmi tehdä vähän liian fiiniä työtä”, Pälikkö virnistää.

Nykyään sällien työn tekee iso sähköllä toimiva konevasara, jonka ääni on huumaava. Kuunnelkaa vaikka.

Suomenlinna.


Musiikit:
Anonyymi: Proteron. Ensemble Melpomen.
Bach: Allegro sonaatista nro 2 D-duuri. Pieter Wispelwey ja Richard Egarr.
Skrjabin: Etydi Des-duuri. Matti Raekallio.
Hatshaturjan: Spartacuksen ja Fryygian adagio. Skotlannin kansallisorkesteri, joht. Neeme Järvi.
Young: Thunderstruck. AC/DC.
Wagner: Miekantaontakohtaus oopperasta Siegfried. Manfred Jung, Heinz Zednik ja Bayreuthin musiikkijuhlien orkesteri, joht. Pierre Boulez.

2 kommenttia:

  1. Herrasmies voisi tutustua urheilumiekkoihin esimerkiksi entisessä harrastusseurassani, perinteikkäässä Ylioppilasmiekkailijat-seurassa. Harjoittelupaikkana on Kisahalli, kannattaisi käydä pistäytymässä (alan vakiovitsi)!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia vinkistä, pistäydyn heti Hienostelun ensi kaudella. Olisiko vinkkiä hyväksi haastateltavaksi?

    VastaaPoista