keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Soitto palasi Segersbyn kartanolle



Kim Söderholm kotiurkujensa äärellä.


Kävin jokin aika sitten miellyttävällä syysretkellä Pernajan kartanoalueella, jolla sijaitsee Segersbyn tilan vanha päärakennus. Saadessani nähdä tämän hiljattain korjatun arvotalon tulin kovin iloiseksi, sillä uusi isäntäväki, Kim ja Li-Lo Söderholm, ovat kunnostaneet paikat niin, että 150 vuotta kestäneen elämisen jäljet saivat jäädä näkyviin. Sellainen ei nimittäin kaikkialla ole lainkaan itsestään selvää. Olen kuullut kauhujuttuja hämäläisistä maanviljelijöistä, jotka ovat jyränneet vanhan hirsitalon sisustat suoriksi, tasaisiksi, kiiltäviksi ja ennen kaikkea valkoisiksi. Ulkoapäin idylliseltä näyttävän talovanhuksen sisätilat saattavat ahkeran kotikunnostajan jäljiltä muistuttaa sisätautiklinikkaa.

Segersbyn kartanolla kaikki on toisin. Porvoon ja Loviisan välissä sijaitsevan tilan päärakennus on peräisin 1860-luvun lopulta. Talossa on aina asunut Kim Söderholmin äidin puolen Ruuth-suku, mutta vuodesta 1981 vuoteen 2007 se oli tyhjillään. Helsingistä tulleet Söderholmit asuvat Segersbyssä nykyään ympäri vuoden. Kim on eläköitynyt yrittäjä, Li-Lo käy töissä Porvoossa.

Musiikkisali on palautettu alkuperäiseen asuunsa.

Talossa on kaksi pääsisäänkäyntiä, joista toinen tuo keittiöön, ja toinen, paraatisisäänkäynti, suoraan musiikkisaliin vievään välikköön. Paraatiovesta avautuu heti kaunis kylmäkuisti, joka on maalattu taivaansiniseksi. Kuistin kaarevat ikkunat ja niiden valkoiset karmit ovat vanhempia kuin itse talo. Saattaa olla, että ne ovat peräisin samalla paikalla sijainneesta 1700-luvun rakennuksesta. Auringonvalo siivilöityy vanhoista aaltoilevista ikkunalaseista kauniisti sisään.

Eteisvälikössä on kohta, johon Kim ja Li-Lo ovat säästäneet vanhoja tapettikerroksia. Kuudesta kerroksesta vanhimmassa näkyy sinistä kukkakuviota. Muutkin vanhimmat ovat väritykseltään tummia, joten entisaikojen kehnon valaistuksen kanssa tilojen yleisilme on voinut olla synkeä.

Väliköstä pääsee heti suureen kulmahuoneeseen, musiikkisaliin, jonka aistikas väritys ja kahdelta puolen tulviva valo houkuttelevat taidenautintojen pariin. Seinät on rapattu vaaleanpunaisiksi, katossa roikkuu alkuperäinen vihreä kristallikruunu. Salin komistus ovat vanhat urut, jotka loviisalainen puuseppä tilaa varten vuonna 1879 rakensi. Söderholm kertoo, että edellisenä viikonloppuna salissa oli konsertoinut Sirkka-Liisa Jussila-Gripentrog runsaalle 30 kuulijalle. Enemmänkin väkeä saliin mahtuu: Söderholmin pojan häissä ihmisiä oli ollut 115.



Musiikkisalin vierellä on kirjasto, jonka niteet Söderholm sai takaisin Ruotsissa asuvalta sukulaiselta. Vanhimmat kirjat ovat 1500-luvulta, ja niiden aiheet ulottuvat kirkollisista teksteistä lääketieteen kautta maantietoon.

Talon sydän on keittiö ja sen jättimäinen leivinuuni - pienen pakettiauton kokoinen. Sen lämmittämiseen kuluu nelisen tuntia, minkä jälkeen pizzan voi paistaa neljässä minuutissa. Hauska yksityiskohta on uunin edustan lattialankkuihin muodostunut kuoppa, joka kertoo kuinka paljon keittäjä on paikalla seissyt.

Jotain moderniakin talossa on: leivinuunin vastapäiseen nurkkaan on rakennettu uusi keittiö, seinän taakse kylpyhuone ja tekniset tilat. Kaikkia uuneja ei ole kunnostettu, sillä vintin hormijärjestelmät ovat monimutkaiset ja Söderholm haluaa olla tulen kanssa varovainen. Kunnostuksen yhteydessä taloon asennettiin maalämpö, jota kovimmilla pakkasilla täydennetään asukkaiden villavaatteilla.

Ihmisten lisäksi talossa viihtyvät hiiret. Viime talvena niitä pyydystettiin 29, tähän mennessä satimeen on päätynyt neljä.

Segersbyn tilan päärakennuksesta on jälleen tullut suvun ja ystävien kokoontumispaikka. Söderholm muistaa lapsuudestaan, miten talossa asuneet tädit pudottelivat lasten iloksi vintiltä karamelleja ruokasalin katossa sijainneen reiän kautta. Vuosikymmenten saatossa reikä oli peitetty, mutta kunnostustyön yhteydessä Söderholm löysi sen uudelleen. Nyt on hänen vuoronsa pudotella karkkeja sen kautta lapsenlapselleen.



Isäntä löysi katosta vanhan karamellireiän.

Musiikit:
Händel: Lascia ch’io pianta oopperasta Rinaldo. Lautten Compagney.
Haydn: Menuetti ja trio D-duuri. Bart van Oort.
Mendelssohn: Presto konserttikappaleesta nro 1 f-molli. Kari Kriikku, klarinetti, Osmo Linkola, basettitorvi, ja Arto Satukangas, piano.
Panufnik: Maisema. Tampere filharmonia, joht. John Storgårds.
Wernicke-Walter: Das Fräulein Gerda. Die Metropol-Vokalisten ja Eugen Wolff orkesterineen.
Mozart: Rondo (Allegro) konsertosta huilulle, harpulle ja orkesterille C-duuri. Susan Palma, huilu, Nancy Allen, harppu, ja Orpheus-kamariorkesteri.

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että nostat tällaiset helmet esille! Olen täsmälleen samaa mieltä, pitää kunnostaa vanhaa historiaa kunnioittaen! Rakennuperintöasiasta kiinnostuneille voin suositella esim. seuraavat blogit: koskenrannalta.blogspot.fi, vihreakamari.blogspot.fi ja italianpunainenparitupa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkeistä, toivotaan että vanhain rakennusten kunnioitus on tulevaisuudessa itsestäänselvää.

    VastaaPoista