torstai 17. lokakuuta 2013

Seppo Kimanen teki lähtöä Kuhmosta monta kertaa





Sain tutustua Kuhmon Kamarimusiikin perustajaan Seppo Kimaseen kymmenisen vuotta sitten, kun pääsin musiikkitieteen opintojen ohessa toimittamaan festivaalin ohjelmakirjaa Iltasoittoa. Työ ei kuulosta vaativalta, mutta sitä se on. Iltasoitto on aikakauslehden kokoinen julkaisu, joka sisältää jokaisen festivaalikonsertin ohjelman, eli lähes sadan musiikkitapahtuman tarkat teostiedot ja osien nimet. Niiden esiin kaivamisessa ja oikeinkirjoituksen tarkistamisessa on puuhaa kuukausiksi. Onneksi en aloittanut sinä vuonna, kun teemana olivat tšekkiläiset säveltäjät. Kun kaikki on valmista, ohjelma kirjoitetaan uudestaan englanniksi, jolloin mm. venäjänkielisten nimien translitterointi usein muuttuu.

Heti ensimmäisessä toimituskokouksessa Kimanen suhtautui minuun kunnioittavasti ja kiinnostuneesti, vaikka olin varmasti erittäin ärsyttävä nuorimies. Ehdotin pelokkaasti, että Iltasoittoon voisi pyytää kesän taiteilijoilta etukäteen kommentteja soitettavista teoksista. Näin yleisö saisi tietoa esiintyjien suhteesta kuunneltavaan musiikkiin. Ällistyksekseni Kimasen silmät välähtivät ja hän sanoi: ”Erinomainen idea, tällainen sopii juuri tämän kesän festivaalille”. Tuottaja Ritva Eerola lisäsi, että myös käytännössä kommenttien keruu olisi helppo toteuttaa, sillä ne kulkeutuisivat osapuolelta toiselle sopimusfaksien liitteenä. Iloksemme lyhyitä tekstejä alkoi kevään mittaan tippua suurelta osalta taiteilijakuntaa. Myöhemmin jonkin erikoiskysymyksen esittäminen taiteilijoille on tullut osaksi Iltasoiton toimitustyötä ja he ovat saaneet kertoa vaikkapa mielilukemisistaan, ruoanlaitosta tai matkakohteista. Kommentit on kursiivilla liitetty taiteilijoiden biografioiden loppuun.

Tällaiset muistot Seppo Kimasesta ja Kuhmon Kamarimusiikista ovat viime päivinä tulvahdelleet mieleeni, kun olen lukenut Kimasen juuri ilmestynyttä muistelmateosta Kimasen lento. Yli 400-sivuinen kirja on mitä parhainta luettavaa ja herättää nälän saada tietää lisää. Muutamista insidenteistä Kimanen jättää yksityiskohtia ruotimatta. Usein se on sivistynyt tapa kunnioittaa tapausten toisia osapuolia, joista kaikki eivät enää ole joukoissamme kertomassa omaa näkemystään. Sain toki Kuhmon Kamarimusiikissa nähdä Kimasen myös raivostuvan, mutta niidenkin tapausten myötä kunnioitukseni häntä kohtaa kasvoi, sillä hän halusi selvittää asiat, perusteli näkökantansa ja vieläpä esitti jollekin osapuolelle anteeksipyyntönsä. Kimasella on etelämaalainen temperamentti, itämaista sivistystä ja ultrajuoksijan kestävyys.

Jätettyään taiteellisen johtajan tehtävät Seppo Kimanen (oik.) kävi 2009 konsertoimassa Lentiiran kirkossa puolisonsa Yoshiko Arain kanssa. Vasemmalla nykyinen taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn. Kuva: Stefan Bremer.


Kuhmon Kamarimusiikin vaiheiden ohella muistelmista voi lähietäisyydellä seurata Euroopan lähihistoriaa vuoden 1966 Prahasta sotaa odottavan Dubrovnikin kautta Lontoon pommi-iskuihin. Kimanen, Goffriller ja Bernardel -sellot sekä Lupot-jousi ovat liikkuneet siellä missä tapahtuu. Herkullisia väläyksiä ovat lounas Viscontin kreivin palatsissa Venetsiassa, jonka päätteeksi seurue katselee parvekkeelta Canal Grandea pitkin lipuvaa regattaa, ja esiintyminen Kalevi Sorsan salaisilla illallisilla, joilla ilmeisesti sovittiin Kemiran räjähdysainekaupoista.

Kimasen muistelmia lukiessani ymmärsin, miten hankalana aikana sain hänen työtään seurata. Olin pöljä enkä ymmärtänyt lainkaan, minkälaisia emootioita esimerkiksi viimeisenä kesänä liikkui. Kuhmon Kamarimusiikin 2000-luku merkitsi sitä, että Kimasen päätös taiteellisen johtajan tehtävän jättämisestä oli kypsynyt. ”Normaali festivaalin jälkeinen väsymys ei tuntunut enää lainkaan haihtuvan tällä kertaa", Kimanen kirjoittaa. ”Monista pienistä vihjeistä muodostin käsityksen, että työni oli jotenkin niin eriytynyttä, ettei oma festivaaliorganisaationi aina ymmärtänyt mihin tähtäsin."

Toisaalta samanlaisia tuntemuksia ja epäröintiä oli ollut jokaisella vuosikymmenellä. 1970-luku: ”Halusin lopettaa koko touhun. Purskahdin itkuun pitäessäni loppupuhetta muusikoille ja yleisölle”. 1980-luku: ”Syvä uupumus alkoi”. 1990-luvulla vaivasivat Kuhmo-talon rakennuttaminen ja pettymys Virtuosi-osaamiskeskuksen käynnistämiskiemuroista: ”mittani tuli täyteen”.

Vilkkaan ajattelukyvyn omaava Kimanen on jatkuvasti asettanut tekemisensä itsekritiikin alaiseksi ja pystynyt sen takia uudistumaan ja herättämään työllään kiinnostusta. Kirjan luettuaan voisi todeta, että kaikki festivaalivuosikymmenet ovat olleet onnellisia samalla tavalla, ja onnettomia omilla tavoillaan. Tällaisia elämäntöitä ja -tarinoita ei montaa ole.

2 kommenttia:

  1. Koska luen kritiikkejä yleensä vasta koettuani kohteen itse, tutustuin tekstiin vasta nyt. Herrasmiehen arvio ja omat kokemukset täydensivät hienosti Kimasen kirjan lukukokemuksen. Hauskaa on ollut kuunnella tänä kesänä (2014) Kimasen erinomainen kvartetto-sarja radiossa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos viestistä! Hyvä lisäys tuo radiosarja.

    VastaaPoista