tiistai 15. lokakuuta 2013

Pelastaako musikaali Kansallisoopperan alakulon?



Suomen Kansallisooppera kertoi maanantaina ottavansa syksyllä 2015 ohjelmistoonsa Andrew Lloyd Webberin menestysmusikaalin Oopperan kummitus. Ihmettelen päätöstä, sillä havaintojeni mukaan pääkaupunkiseudulla tai muunkaan valtakunnan teatterikaupungeissa ei tunnu viime aikoina olleen pulaa musikaaleista. Pidän monipuolisuudesta, mutta perusteita Kansallisoopperan suuren näyttämön antamiseksi (jälleen) musikaalin käyttöön minun on vaikea nähdä. Oopperassa olisi valtakunnan käyttökelpoisin näyttämö akustisten oopperoiden esittämiseen ja uusien ilmaisutapojen hiomiseen. Toivon kansallisnäyttämöiltä työnjakoa.

Oopperan kummituksen ottamista ohjelmistoon on kutsuttu jopa ”rohkeaksi”. Minusta se ei ole rohkeaa, sillä teoksen mediahuomiota on testattu vuodesta 1986 maailman suurimmissa kaupungeissa ja tuloksena on musikaalihistorian taloudellisesti menestynein teos. Edellytykset lipunmyynnin sujumiselle ovat erinomaiset, ja taiteellinen riski on jo valmiiksi pieni, sillä kyllähän huonokin teatteri myy, se on nähty moneen kertaan.

Hyvään kritiikkiin kuuluu vaihtoehtojen esittäminen, joten antakaa minun suositella jotakin rohkeaa, melkeinpä uhkarohkeaa. Ottakaa ohjaajaksi Calixto Bieito. Jos ei tehdä uutta, ottakaa hänen toteuttamansa Toshio Hosokawan Hanjo, jonka Jitsuko Hondan roolia taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi on laulanut. Tänään Kansallisoopperan yleisössä istui rouva, joka tuli suosittelemaan minulle Berliinissä pyörivää modernisointia Rimski-Korsakovin Tsaarin morsiamesta. Ottakaa se. Yleisö ei ole tyhmää.

Pari viime aikoina viettämääni iltaa Kansallisoopperassa ovat olleet jokseenkin alakuloisia. Perjantaina 11.10.2013 tuli uusinta-ensi-iltaan Mozartin Taikahuilun versio, jossa terhakimmatkin huumorinkukkaset lakastuvat. Ilonpilkahdus oli kuitenkin nuori sopraano Tuuli Takala Yön kuningattarena. Kokeneemmat solistit tuntuivat säästelevän itseään tai kärsivän lentsusta.

Tiistai-iltana 15.10.2013 istuin puolityhjässä Alminsalissa, jossa esitetään kahta pienoisoopperaa, Francis Poulencin Ihmisen ääntä ja William Waltonin Karhua. Johanna Rusanen-Kartano tuntuu olevan loistavassa laulukunnossa. Waltonissa hehkui Riikka Rantanen. Jos teokset ja tulkinnat ovat oivallisia, niin missä on yleisö? Ehkä PianoEspoossa, Pohjoismaisilla musiikkipäivillä, juhlimassa Finlandia-talon 40 vuotta täyttäviä urkuja tai kuuntelemassa Olli Leppäniemeä tai Kiril Kozlovskyä.

Kun tarjontaa on paljon, olisiko paras tapa saada ääni kuuluviin jotenkin muuten kuin sähköisesti vahvistamalla?

3 kommenttia:

  1. Oppilaskonsertissa.

    VastaaPoista
  2. Hei vaan, on täysin ymmärrettävää, että monista oopperan ystävistä tuntuu typerryttävältä, että SKO ottaa ohjelmistoonsa maailman menestyneimmän musikaalin. Itse (musikaalientusiastina) näen sen kiinnostavana pelinavauksena ja haasteena toisille musikaalia tarjoaville teattereille. Tulkitsen sen myös oopperan taloudellisesti niukan tulevaisuuden pelastavaksi pieneksi rahasampoksi, jonka turvin voi tarjota oikeasti rohkeaa ja taiteellisesti yleisöä haastavaa/innostavaa/kunnioittavaa ohjelmistoa.

    Vaikka kyseinen musikaali ei ole minun suosikkini, en tahdo heittää kirvestä kaivoon vaan uskon ja toivon, että SKO pystyy tekemään siitä kiinnostavan version. Ajatuksiani ja perustelujani voi lukea omasta blogitekstistäni samasta aiheesta: http://rakkaudestamusikaaliin.blogspot.fi/2013/10/phantom-valtaa-suomen-kansallisoopperan.html

    Ja muuten, Tuuli Takala olisi erinomainen ja todella hyvä vaihtoehto The Phantom of the Operan naispääosaan Christineksi - rooli vaatii nimittäin vahvaa ja kirkasta sopraanoa ja hyvää ja kiinnostavaa lavapresenssiä, joita kaikkea Takalalta käsittääkseni löytyy.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvistä kommenteista! Olen itsekin kiinnostunut näkemään Oopperan kummituksen sitten kun se Helsinkiin valmistuu.

    VastaaPoista