torstai 8. elokuuta 2013

Vanha musiikki soi Vantaalla


Cembalisti Anna-Maaria Oramo ja BRQ Vantaa -festivaalin taiteellinen johtaja Markku Luolajan-Mikkola viettivät iltaa Laurentiuksen tuvan edustalla ennen konsertin alkua.


Nyt se on sitten ohi, se kirjoitusvapaa, ja aika kastaa kynä musteeseen! Eipä se ollut edes ehtinyt kuivua, kynänkärki nimittäin, joten ehkä ensi vuonna pidän pidemmän loman. Jotkut teistä tietävät missä olen ollut, muille en kerro. Paitsi sen, että eilen keskiviikkona juhlistin kaunista elokuun iltaa Vantaalla, pääkaupunkiseudun vanhimmassa kulttuuriympäristössä, Pyhän Laurin kirkon seutuvilla, jossa autotkin ajavat kolmeakymppiä tiilenpunaista raittia pitkin.

Ikivanhan joen partaalla on meidän päivinämme joka vuosi pidetty vanhaan musiikkiin erikoistunutta festivaalia, joka tänä vuonna on kuoriutunut esiin uudella nimellä: BRQ Vantaa. Nimessä on karheutta, pysyvyyttä, ja se jättää tilaa muusikoiden puhaltamille vokaaleille.

AD Jaakko Veijola on suunnitellut festivaalin visuaalisen ilmeen. Markku Luolajan-Mikkola on ollut hänen sellonsoitonopettajansa. Festivaalin uusi nimi ”BRQ Vantaa” syntyi miesten yhteisessä ideapalaverissa.

 
Helsingin Barokkiorkesterin toiminnanjohtaja Kerttu Piirto tuli kuuntelemaan sisarorkesteria.

Kapellimestari Veli-Antti Koivuranta vieraili festivaalilla ensimmäistä kertaa.


Ville Matvejeffin johtama Suomalainen barokkiorkesteri käynnisti konsertin alkusoitolla Händelin oopperasta Xerxes, minkä jälkeen kuultiin Carl Philipp Emanuel Bachin sinfonia nro 5 h-molli. Vanha ammattimainen ote oli tallella, vaikka istumapaikalleni viulut eivät tyydyttävästi kuuluneetkaan. Fughetoissa ihailin bassopuolen taitoja.

Ennen väliaikaa sai kantaesityksensä Olli Virtaperkon (s. 1973) uutuus ”Ambrosian Delights”, konsertto ”knifoniumille” ja barokkiorkesterille. Knifonium eräänlainen retrosoitin: analoginen syntetisaattori.

Yleisö tuntui olevan Olli Virtaperkon retroteoksesta innoissaan. Omiin korviini se kuulosti tyhjäniloiselta kavalkadilta. Erotin pitkästä sävellyksestä kuutisen jaksoa - ehkä niitä oli enemmänkin - mutta kolmannen jakson sointusen jälkeen odotin jo aplodeja. Silti teos jatkui vielä saman verran pitempään. Kun teema-ainekset ja sävelkulut olivat epäkiinnostavia, ylläpitävänä voimana tuntui olevan erilaisten konstien vuorolaulu. Niinpä emme säästyneet cembalokompilta, jänniltä lyömäsoittimilta, jazz-improlta, sointukentiltä, glissandoilta emmekä Magnus Lindberg -pastissilta.

Toivoin jo salaa, että retro joskus vielä heitetään roskiin. Heittäkää roskiin Jopot, Sarvis-astiat, Kekkos-julisteet, vinyylilevyt ja ironia. Polttakaa puukengät, rikkokaa paksusankaiset rillinne Kallio Block Partyssa ja jättäkää koko 1950-luku kääntöpöydälle älkääkä palatko takaisin. Nuoret älykkäät aikuiset, voimmeko tavata tässä päivässä? Keksitään jotain uutta?

Säveltäjä Olli Virtaperko kirkon edustalla ennen konserttia.

Väliajan jälkeen palattiin sitten oikeaan historian hekumaan: Franz Xaver Richterin sinfoniaan B-duuri ja Henry Purcellin sarjaan oopperasta Fairy Queen. Viimeksi mainitussa orkesteri ja Ville Matvejeff olivat parhaimmillaan. Elokuun suloihin minut lopullisesti kietoivat Petra Aminoffin huilusoolot.

BRQ Vantaan konsertit jatkuvat sunnuntaihin 11.8.2013 asti. Suomalaisen barokkiorkesterin keskiviikon konsertti on kuunneltavissa YLE Areenassa.

Toiminnanjohtaja Márta Schmidt pitää festivaalin langat käsissään.


2 kommenttia:

  1. Tavataan tässä päivässä ja kuunnellaan barokkimusiikkia.

    VastaaPoista
  2. Joo, se on tätä päivää, mutta retro ei.

    VastaaPoista