maanantai 8. heinäkuuta 2013

Ranskalaisfestivaalilla saa heti vastaansa raivokohtauksen



Aixissa näkee punaista. Kuva pukuhuoneen ovelta.

Hulvattomassa Pallolaajennus-blogissa Jussi Leinonen tiivistää Ranskassa vallitsevan palvelukulttuurin - vai pitäisikö sanoa, ”toisen ihmisen kohtaamisen” - osuvasti: ”Vaikka ruoka on ollut hyvää, sen ostotapahtuma usein ollut vittumainen ja töykeä. [...] Ostotapahtumahan koostuu käytännössä kolmesta kohdasta, morjestuksesta (bonjour!), tilaamisesta (un americain oui!) ja maksamisesta (merci beaucoup au revoir!) joten luulisi siitä selviävän ilman vittuilua.”

Ranskan maabrändi on loistava, koska siihen kuuluvat eleganssi, tyylikkyys ja kaunopuheisuus. Brändi onkin vain brändiä, sillä konjakki on toista, vaikka nyt Provencessa: väistelet koirankakkaa, mädäntyviä jätteitä, yskit pakokaasuja, meinaat jäädä mopon alle (minkä seurauksena opit kaksi uutta kirosanaa), nautit virtsan tuoksusta (esim. bussissa), näet päivän aikana kaksi välikohtausta, jossa kalliisti pukeutuneet naiset alkavat huutaa ja sättiä toisiaan katukielellä (connasse on ääliötär).

Etuoikeuteni viime viikolla oli yrittää hoitaa työasioita aidon ranskattaren kanssa, sillä juttumatkalla Aix-en-Provencen oopperajuhlilla en voinut välttyä lehdistötoimiston eleganssilta. Festivaaleilla tapahtuman koosta riippuen työskentelee yksi tai useampi henkilö, joiden tehtävänä on auttaa paikalla juttujaan tekeviä journalisteja. Nämä lehdistöihmiset järjestävät lippuja, haastatteluja ja jakavat tietoa. Tai näin ainakin olin luullut.

Jo huhtikuussa olin pyytänyt Aix-en-Provencen festivaalilta neljää haastattelua. Kun viime viikon torstaiaamuna saavuin paikalle, niistä kaksi oli sovittu, mutta lehdistöpäällikkö sanoi heti että toinen - sopraano Evelyn Herlitziuksen kanssa - ”hyvin luultavasti perutaan”. Käsissäni olisi siis ollut yksi haastattelu, festivaalijohtaja Bernard Foccroullen, kahta raporttia ja tunnin radio-ohjelmaa varten. Ei hyvä. Yksi haastattelupyynnöistä oli festivaalilla työskentelevälle Viron filharmoniselle kamarikuorolle. Sitäkään he eivät saaneet järjestettyä, vaikka kuoro viipyy pikkukaupungissa viikkokausia ja siinä on useita kymmeniä laulajia. Neljäs oli Esa-Pekka Saloselle, minkä järjestämisen hankaluuden ymmärrän paremmin.

Haluatko tietoa? Älä ainakaan kysy lehdistöpäälliköltä
 
Minulla oli myös muutamia tavanomaisia kysymyksiä lehdistöpäällikölle, joiden aikana hän kehitti itselleen raivokohtauksen.

”Saisinko tietää vuoden 2013 budjettilukuja, sillä lehdistökansiossa oli vain vuoden 2012 budjetti?” - ”Ette.”

”Kuinka paljon vuoden 2013 budjetti eroaa vuoden 2012 budjetista?” - ”Se on suurin piirtein samanlainen.”

”Mikä mahtaa olla lipunmyynnin tilanne, kuinka paljon on loppuunmyytyjä tapahtumia?” - ”Tarkempaa tietoa ei ole. Lippuja on vielä, olemme tyytyväisiä tilanteeseen.” (Seuraavana päivänä festivaalin pääjohtaja Bernard Foccroulle kertoi, että kaikki uuden kamarioopperan näytökset ovat loppuunmyytyjä. Tieto ei ehtinyt raporttiini.)

”Asun hotellissa, jonka internet-yhteys toimii heikosti. Saisinko käyttää festivaalialueen internet-yhteyttä lähettääkseni ajankohtaisraportin huomenna Suomeen?” - ”Periaatteessa kyllä, mutta tuossa vieressä on kahvila, jossa on internet-yhteys.”

”Saanko nauhoittaa aplodit Rigoletton ensi-illasta?” - ”Minä en halua tietää, onko teillä nauhuri siellä mukana vai ei.” - ”Mutta saanko nauhoittaa pelkät aplodit?” - ”Minä en halua tietää!”

”Voisinko saada nähdä, minkälaiset ovat ulkoilmateatterin takatilat?” - ”Ei, sillä voisitte nähdä lavasteet etukäteen. Olisitte voineet tehdä kierroksen kuukausi sitten, mutta ei nyt.”

”Straussin Elektran kenraali on tänä iltana. Voisinko päästä seuraamaan sitä?” - ”Hyvä herra, ette voi vain marssia tänne ja vaatia pääsyä kenraaliharjoitukseen!”

Ymmärrän, että monilla oopperataloilla on periaatteena, että journalisteja ei päästetä harjoituksiin, mutta en odottanut raivokohtausta.

Roskakasa, mopo ja Aixin yliarvostetuin ravintola, Les Deux Garçons.

Ratkaisin hankalat jutunteko-olosuhteet muutamalla valkoisella valheella. Marssin Provencen teatterin taiteilijasisäänkäynnille ja näin heti ruudulta, että menossa oli Elektran harjoitus, montussa Esa-Pekka Salonen. Kysyin aulavahtimestarilta ”Olikos se nyt niin, että nämä harjoitukset päättyvät tunnin kuluttua?” ”Ei, ne päättyvät vasta yhdeksän maissa.” Tulin ovelle roikkumaan yhdeksän maissa ja voilà, Esa-Pekka Salonen tuli muusikkojen mukana ovesta ulos ja sain sovittua haastattelun. Kiinnostavaa oli, että Salonen kysyi heti ”Etkö ole saanut toimistoni vastausta?” No en todellakaan. Arvasin heti, että tulppana oli ollut festivaalin lehdistötoimisto.

Rigoletton ensi-illan jälkeen oli juhlavastaanotto esiintyjille ja - kuten La Provence -lehdestä luin - toimittajille. Juhlien alettua selvitin missä oli teatterin takaovi ja menin sinne norkoilemaan. Takaovella seisoi vartija, joka ei vaikuttanut ruudinkeksijältä. Esitin huolestunutta ja väitin, että juhlissa on eräs ystäväni joka ei vastaa tekstiviestiini ja joka minun pitäisi löytää. Vartija kohautti olkapäitään ja päästi minut sisään. Näin pääsin lopulta keskelle taiteilijoita, ottamaan blogikuvia ja sopimaan haastatteluja.

Poislähtö Aix-en-Provencesta maistui makelta. Lauantaina tein ohjelmaa Marseillessa - lopputuloksen kuulette syyskuun 11. päivä.

Ohjelma Aix-en-Provencesta haastatteluineen lähetetään 4.9.2013. Evelyn Herlitziuksen tai Viron filharmonisen kamarikuoron haastattelua ette kuule.


13 kommenttia:

  1. Reippaan viiden ranskalaistyövuoden jälkeen olen havainnut seuraavaa:
    Ranskalaiset halveksivat mm. amerikkalaisia näiden tavasta ihastella ja innostua aiheista. Ranskassa kuitenkin vain negatiivisten tunteiden näyttäminen on sosiaalisesti sallittua; samanlainen raivokas käytös suomalasella työpaikalla olisi yhden sortin sosiaalinen itsemurha.

    Ai niin, seksuaalisorientoituneet ilmaukset ovat sallittuja, tuskin missään muualla tapaa niin paljon julkisilla paikoilla himokkaasti kähmiviä pariskuntia. Muuten varsin iloton ja totinen kansa.

    VastaaPoista
  2. Jälleen kerran tuli todistettua se, että ranskalaisuus ei ole eleganssia, vaan lähinnä täydellistä lobotomiaa vastaava aivohäiriö.

    VastaaPoista
  3. Mainio tarina journalismin maailmasta.

    Paras kohta oli tuo vartija. Mietin, että millaisiin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota, kun arvuutellaan onko joku ruudinkeksijä vai ei? Vai arvelitko vain, että vartija=ei-ruudinkeksijä?

    Laitetaankohan ruudinkeksijä-vartijat etuovelle?

    VastaaPoista
  4. No ainakin vartijan ohi pääseminen tuolla tavalla osoittaa aika tehokkaasti sen räjähdekemian arvosanan heikkouden.

    VastaaPoista
  5. Hieno tarina muuten, mutta siitä ei selvinnyt, mitä "raivokohtaus" tarkoitti. Huudettiinko em. repliikit sinulle?
    Minulla on varsin positiivisia kokemuksia ranskalaisista - mutta ehkä herasmieselegantistasi riippumatta - tai ehkä juuri siksi - sinua ei pidetty erityisen ruudinkeksijänä...?

    VastaaPoista
  6. Voi olla että jätit pois kirosanoja, mutta tuo ei kuulostanut raivokohtaukselta pelkän tekstin perusteella. Jos se tuli huutamalla niin sitten, mutta muuten tuo kuulostaa vain huonosti informoidulta työntekijältä. Tylyltä tuo tietysti kuulostaa, ainakin jos on tottunut kuulemaan vuolaasti pahoitteluja aina jos jokin ei ole mahdollista.

    VastaaPoista
  7. Mie en tiijä mistää mittää

    VastaaPoista
  8. Hei, kiitos kommenteista. Pahoittelen vartijan mollaamista, enkä suinkaan pidä kaikkia vartijoita tyhminä. Ammatti vaatinee hyvää ruumiinkuntoa ja aistiherkkyyttä. Jätin myös tarkemmin kuvailematta lehdistöpäällikön reagointia, koska ajattelin ettei se nyt olisi tarpeellistakaan, mutta yleisesti voi sanoa että äänenvolyymi nousi loppua kohden ja rouvan kasvot tulivat kovasti lähelleni.

    VastaaPoista
  9. olisi aiheellista, että toinen osapuoli saisi vastata näihin kirjoituksiin. Suomi on pieni maa, tunteekohan kirjoittaja Ranskan koodit, kaikki ei ole valmiina

    VastaaPoista
  10. Hahahaa... ihan ranskalaista perusmeininkiä vain... Se tuntuu tietenkin absurdilta ja järkyttävältä, jos on kotoisin maasta, jossa asiat toimivat sovitulla tavalla. Oman kokemukseni perusteella, Ranskassa mikään ei tapahdu JUURI NIIN kuin etukäteen sovitaan, mutta, kuten tekstistäsi käy ilmi, on siellä paljon ihmisiä, jotka YRITTÄVÄT pitää asioita järjestyksessä (myös toisten puolesta) ja AINA tavattoman mutkikkaalla tavalla... :) Seuraus on tietenkin säälittävä sotku. Mutta, sinähän itse keksit miten Ranskssa pitää menetellä: näytellä, näytellä ja näytellä. ;)

    VastaaPoista
  11. Pieni lisäys: Itse pidin kovasti Ranskasta ja maan ihmisistä, ja tulipa äsken mieleen, että he viettävät tänään kansallispäivää, joten eläköön ranskalaisuus!

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista