maanantai 8. heinäkuuta 2013

Don Giovanni pelasti päivän



Aix-en-Provencen oopperafestivaalin johtaja Bernard Foccroulle työhuoneensa ikkunan ääressä.


Perjantaina 5.7.2013 Aix-en-Provencen kadut tulvivat turisteja, kauppa-autoja ja mopoja. Hotellien oviin oli kirjoitettu kömpelösti Full, no rooms. Moottorien pärinä, kaikkialle tungeksivat matkailijat ja kirjavat rihkamakaupat tekevät pikkukaupungista kesäkuumalla epäviihtyisän. Ainoa tapa päästä lepuuttamaan jalkojaan ovat suttuiset kahvilaterassit, sillä epäkaupallista, julkista oleskelutilaa, puistonpenkkejä tai muuta sellaista ei helpolla löydy. Lomalle en tänne tulisi.

Onneksi on oopperafestivaali, joka taas illalla tarjosi vallattoman musiikkiteatterielämyksen. Mozartin Don Giovannista nähtiin Dmitri Tsherniakovin ohjaus kolmen vuoden takaa, jossa henkilögalleriasta oli rakennettu iso perhe. Kaikki tapahtui samassa lavasteessa; Commendatoren (Anatoli Kotscherga) viihtyisässä salongissa tammikalusteiden, räätälipukujen, vihreän tapetin ja viinaksien kuvittamana. Don Giovannin (Rod Gilfry) palvelijasta Leporellosta (Kyle Ketelsen) oli tehty perheen kaukainen sukulainen, joka alussa fanitti nimihenkilöä, mutta lopussa kääntyi tätä vastaan. Hyvin oli libreton repliikit saatu lopussa käännettyä päinvastaiseksi, esimerkiksi ei-huudon jälkeen hän repesi hullunnauruun.

Commendatore sai köniinsä - ei miekalla - vaan kun Don Giovanni työnsi hänet kirjahyllyä päin. Don Giovannin ja Leporellon dynamiikka muistutti tässä versiossa paljon yhden ihmisen kahta taistelevaa luonteenpuolta. Donna Annasta (Maria Bengtsson), Zerlinasta (Joelle Harvey) ja Donna Elvirasta (Kristine Opolais) oli tehty todella hyvät karakterisoinnit.

Kapellimestari Marc Minkowski sai Lontoon sinfoniaorkesterin kuulostamaan ihmeteltävän 1700-lukulaiselta. Oli hauska seurata, miten hän sinnikkäällä lyönnillä pelasti yhden katastrofipaikan. Muutamat sforzatot hän oli harjoituttanut pitkiksi, jopa loppua kohti voimistuviksi. Là ci darem oli liioitellun hidas ja pehmoinen - hauska keksintö, sillä näin siitä tuli osa oopperan koomista sanastoa. Sitä edeltänyt resitatiivi, jossa Don Giovanni viettelee Zerlinaa, oli hitaudessaan hypnoottinen, ja teki Zerlinan hurmiosta jopa uskottavan (minkä seurauksena se irtautui koomisuudesta?)

Yleisö oli kylmää eivätkä väliaplodit tahtoneet syttyä. Lienevätkö ne katoamassa oopperan esityskonventioista? Ohjauksissakin kiusaannuttavat hiljaisuudet pyritään yhä useammin kuromaan umpeen nopeilla siirtymillä. Lopussa esiintyjiä toki juhlittiin. Suurimmat mölyt irrotti amerikkalainen Kyle Ketelsen (Leporello). Rod Gilfrylle taputettiin vähemmän, vaikka hän Don Giovannina heiluskeli isossa ulsterissaan aidon juopporetkun tapaan. No, musiikillisesti Ketelsen veti pitemmän korren.

Hyvä kuvakulma: ei autoja, turisteja eikä "Provence"-nimistä puotia.

Ennen Don Giovannin näytöstä pääsin tapaamaan oopperafestivaalin pääjohtajan, belgialaisen Bernard Foccroullen, joka tunnetaan myös taitavana urkurina ja säveltäjänä. Hänen työhuoneensa sijaitsee kaupungin parhaalla paikalla: arkkipiispanpalatsin yläkerroksessa suoraan näyttämöä vastapäätä, niin että oopperat voi katsoa sohvalta suuret ikkunaluukut avaamalla. ”Minulla on silti aina paikka katsomossa”, Foccroulle kertoi. Hän myös paljasti yllättäviä asioita festivaalin tulevaisuudesta.

Foccroullen haastattelun kuulette syyskauden ensimmäisessä Hienostelua-ohjelmassa keskiviikkona 4.9.2013 klo 11.00 (YLE Areena ja Radio 1). Silloin on luvassa tunnin syväsukellus Aix-en-Provencen kuumuuteen. Sain mikrofonin eteen myös Lontoon sinfoniaorkesterissa kontrabassoa soittavan Jani Pensolan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti