tiistai 25. kesäkuuta 2013

Vierailu Potsdamin musiikkijuhlilla herätti halun tulla uudestaan

Erika Roos lauloi Potsdamissa.

Berliinin Konzerthausissa vieressäni istunut nainen kysyi minulta pari vuotta sitten, tunsinko Potsdamin musiikkijuhlia. En ollut sellaisista kuullutkaan, mihin nainen sanoi, että minun oli ehdottomasti joku kesä käytävä siellä. Viime viikonloppuna päätin sitten tehdä pikavisiitin tapahtumaan, jonka esityspaikkoina 7.-23.6.2013 toimivat Potsdamin ylelliset linnat ja palatsit aivan Berliinin kyljessä. Festivaalia on järjestetty vuodesta 1954 - tämänvuotisena teemana oli Skandinavia.

Sunnuntaina 23.6.2013 paikalle pääseminen Berliinistä käsin oli kuitenkin poikkeuksellisen aikaavievää, sillä S-Bahnin lähijunalinjalla oli katkos Westkreuzin ja Wannseen välillä. Kahden juna- yhden bussimatkan jälkeen hyppäsin Potsdamin päärautatieasemalla taksiin ja ehdin juuri ja juuri iltapäivänäytökseen Neues Palais’n pikkuruiseen teatteriin. Ovella minut toivotti valkoisessa kesäpuvussa tervetulleeksi festivaalidramaturgi, tohtori Jelle Dierickx. Hän kertoi olevansa tyytyväinen kesän 13 000:een kävijään ja konsertteihin, joista 91 prosenttia oli ollut loppuunmyytyjä. Festivaali saa ainoana tapahtumana käyttää myös Sanssoucin linnan Ehrenhofia, pylväspihaa, ”jos vain käyttäydymme hyvin”, hän sanoi.

Sisäänkäynti Neues Palais'n teatteriin.

Kesän oopperateoksena oli Ruotsin Mozartiksi kutsutun Joseph Martin Krausin Proserpine pääosin ruotsalaisten laulajien esittämänä. Proserpinen libretto pohjautuu Ruotsin kuninkaan Kustaa kolmannen alkuperäisideaan. Kustaalla oli läheinen yhteys Potsdamiin, sillä hänen äitinsä Lovisa Ulrika oli Fredrik Suuren sisko.

Neues Palais’n linnateatteriin piti nousta sivusiivestä ylös leveää portaikkoa pitkin. Teatteri on todella pieni, jopa pienempi kuin Aleksanterin teatteri Helsingissä, ja on tyypilliseen tapaan tummanpunaisella plyysillä, valkoisella puulla ja kullatuilla kohokuvioilla koristeltu.

Kapeassa montussa soitti oslolainen Barokksolistene-orkesteri, johon kuului seitsemän viulua, kaksi alttoviulua, kaksi selloa, kontrabasso ja seitsemän puhaltajaa. Kapellimestari Olof Boman johti esityksen oikealta sivusta lavalle päin ja soitti myös cembalo-osuudet. Daniel Hanson oli valmentanut kuoron, Ensemble Sydin, ja Elisabeth Linton käyttänyt ohjauksessaan monipuolisesti pienen teatterin kaikkia mahdollisuuksia. Laulusolisteista erottuivat taidoiltaan erityisesti kaksi naista, nimiroolin laulanut Elisabeth Meyer ja Ceresin osan Erika Roos.

Raphaëlle Pacault, viulu, ja Vappu Helasvuo, alttoviulu, juttelivat esityksen jälkeen linnanpihalla.

Loppukiitoksissa tekstityslaitteeseen heijastettiin tieto siitä, että teatteri menee remonttiin ja avataan uudelleen vasta 2017. Uudistus tuo helpotusta sekä muusikoille että yleisölle, sillä ilmanvaihtoa ei ole oikeastaan lainkaan, mikä teki olon jo ensimmäisellä puoliskolla tukalaksi. Muusikot olivat edellisen viikon yli kolmenkymmenen asteen helteissä saaneet jo pelätä vanhojen soittimiensa puolesta.

Elisabeth Meyer ihastutti Proserpinen nimiosassa.

Näytöksen jälkeen sain esityksessä loistaneen, vuonna 1987 syntyneen sopraanon Elisabeth Meyerin kameran eteen ja kyselin häneltä tulevaisuuden suunnitelmista. Kun hänen keikkansa Donna Annana Helsingin Don Giovannissa syksyllä raukesi, ei muita töitä ole odottamassa - vielä. Linnateatterista Meyer kertoi pitäneensä, sillä tilan pienuuden takia yleisöön saa kontaktin ja pienetkin eleet kuuluvat ja näkyvät.

Oopperan jälkeen kuljeksin Sanssoucin suuressa puistossa. Kiinalainen paviljonki, Grosse Fontäne ja Neptunuksen luola hehkuivat ilta-auringon valossa. Festivaalin päätöskonsertti alkoi yhdeksältä Sanssoucin linnan Ehrenhofissa. Länsisiiven vierustan kioskeissa oli skandinavisen teeman mukaisesti tarjolla tanskalaisia voileipiä ja raparperidrinkkejä, johon käytettiin Finlandia-vodkaa. Hinnat olivat kohtuulliset: äyriäisrisotto 6,50, olut kolme euroa ja mikä parasta, pienestä espressomopoautosta sai kunnon kahveja oikean baristan tekemänä. Edustikoot hyvät kahvit vaikka pohjoista kahvilakaupunkia Kööpenhaminaa.

Muusikot kulkivat lavalle pylväskäytävää pitkin.

Kellon lähestyessä yhdeksää ruoka-alueelle alkoi muodostua jonoja, ja siellä täällä näki frakkipukuisia orkesterilaisia. Samaan pöytään osunut täti kertoi yrittäneensä jo perjantaina konsertiin, mutta ei enää ollut saanut lippua. Hänelle festivaali oli elämän ensimmäinen, vaikka hän asuu aivan lähistöllä.

Yhdeksältä ovaalinmuotoisten pylväsrivien keskelle rakennetulle lavalle nousi kapellimestari Joachim Gustafsson, joka lyhyellä varoitusajalla johti konsertin sairastuneen Antonello Manacordan sijaisena. Varmaankin niukasta valmistautumisesta johtuen Kammerakademie Potsdamin esityksissä oli paikoin läpisoiton makua, mutta se ei haitannut pääskysten lentelyn sulostuttamaa suvitunnelmaa. Kokonaan skandinaavisin aineksin ohjelmaa ei ollut rakennettu: mukana oli klassikkohittejä, kuten Mendelssohnin Kesäyön unelma ja Fallan Tulitanssi. Skandinaviaa edustivat Hugo Alfvénin laulu Skogen sover Isa Katharina Gericken esittämänä, Carl Nielsenin Aladdin-alkusoitto, Edvard Griegin Peer Gynt -sävelmät sekä kiinnostavimpana tanskalaisen Peter-Erasmus Lange-Müllerin musiikki Holger Drachmannin näytelmään De var engang.


Benoît Malmberg, taiteellinen johtaja, sekä Stefan Boström, tenori ja harjoittaja
Romeo&Julia-kuorosta.

Konsertin kuoroksi oli kiinnitetty ruotsalainen Romeo & Julia-kören, joka herätti huomiota historiallisilla puvuillaan ja teatraalisilla eleillään, ei niinkään laulutaidoillaan. Hauska lisä illan ohjelmassa oli näyttelijä Simone Solgan esittämä ”Feuerrede”, palopuhe, jossa hän vitsaili päivänpolitiikalla ja sai yleisön lämpimämmäksi kuin yksikään musiikkiesityksistä. Jonkinlaisena huipennuksena Fallan Tulitanssin tahdissa räjäyteltiin ilotulitusnäytös. Ylimääräisenä korvia pimentyneessä kesäillassa hiveli Griegin Aamutunnelma.

Yhden päivän perusteella sain tietenkin vain kalpean kuvan siitä mitä Potsdamin musiikkijuhlat voivat tarjota, mutta jo sen perusteellakin festivaali vaikutti useamman visiitin arvoiselta. Sunnuntain taiteelliset epätasaisuudet korvasivat rento tunnelma, hyvä ruoka ja juoma sekä loisteliaat maisemat. Ensi vuonna festivaali täyttää 60 vuotta, teemana on Välimeri ja oopperoiden käytössä uudenaikaisempi Hans Otto -teatteri.

Pylväiden reunustamalle linnanpihalle mahtui 1200 kuulijaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti