sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Jazzkonsertti olohuoneessa villitsi yleisön


Jenni Sarras pitää olohuoneessaan jazzkonsertteja.

Muutama viikko sitten sain houkuttelevan kutsun sähköpostiini. ”Oletko koskaan ollut yksityisellä jazzklubilla, jossa soittaa Suomen parhaat muusikot?” kirjoitti Jenni Sarras. Kirjeessä Sarras kertoi, että hän on järjestänyt olohuoneessaan jazzklubeja viime kesästä lähtien, ja kesäkuun 15. päivän iltana olisi jälleen luvassa uusi konsertti. Kiinnostuin heti ja vastasin myöntävästi.

Eilen sitten spaseerasin sovittuun aikaan kruununhakalaiseen kerrostaloasuntoon, jossa illan kaunis emäntä minut otti vastaan. Heti pääsin tutustumaan myös perheenjäseniin ja muihin kutsuvieraisiin, joita yhteensä oli paikalle saapunut runsaat kolmekymmentä. Nuorin osallistuja oli 8-viikkoinen vauva, vanhin Sarraksen 84-vuotias isoäiti.

Baarista sai kuohuviiniä.

Idea kotikonsertteihin syntyi kun Sarraksen hyvä ystävä, muusikko Jouni Järvelä ensimmäistä kertaa astui perheen olohuoneeseen. "Tämä on niin iso että täällä voisi pitää jazz-konsertin”, Järvelä sanoi. Viime vuoden heinäkuussa pidettyyn ensimmäiseen konserttiin Sarras sai esiintyjäksi Saturday Night Live Bandin johtajan Lenny Pickettin. Muita vieraita ovat olleet Olli Ojajärvi, Jussi Lehtonen, Jouni Järvelä ja Mikko Pettinen.

Muusikot ovat nauttineet kotikonsertoinnista, sillä kuulijat arvostavat jazz-musiikkia ja heitä saattaa joskus olla jopa suurempi lukumäärä kuin julkisella klubilla. Musisointi ei ole häirinnyt naapureita, mutta asiaa auttaa myös se että viereinen asunto on tyhjillään ja alapuolella liiketila.

Kun kello on puoli kuusi, Jenni Sarras toivottaa yleisön tervetulleeksi. ”Onko kaikilla juotavaa? Ensimmäinen vieras pissasi jo lattialle”, hän sanoo ja saa väen nauramaan.



Illan bändissä soittavat Kasperi Sarikoski pasuunaa, Jetro Sarikoski altto- ja tenorisaksofonia, Jonatan Sarikoski rumpuja, Juho Kivivuori bassoa ja Tuomas Kauppi pianoa. Bändin kolme veljestä ovat osa kahdeksanhenkisestä Sarikosken sisarusparvesta, joista Kasperi, 24, valmistui edellisenä päivänä musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta, Jonatan, 23, on free lance -muusikko, ja Jetro, 18, opiskelee Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla.

Soitto käynnistyy Jeremy Kernin stankulla All the Things You Are. Muusikot osoittautuvat todella eteviksi improvisoijiksi ja äänenvoimakkuus on kaupunkiolohuoneeseen sopiva. Yleisö istuu keskittyneesti jakkaroilla, penkeillä ja nojatuoleilla. Jalat vispaavat ja kuohuviiniä siemaillaan. Ensimmäinen setti huipentuu Antônio Carlos Jobimin bossanovaan Corcovado, jossa Kasperi Sarikoski vetäisee huikean virtuoosisen soolon.

Jenni Sarras ja Riitta Sarras.

Tauolla juttelen yleisön kanssa. Emännän äiti Riitta Sarras kertoo, että tyttären ensikosketus jazziin oli kolmisenkymmentä vuotta sitten Pori Jazzeilla. Silloin kolmivuotias Jenni karkasi katsomaan ankkoja, ja kadonneesta tytöstä kuulutettiin niin, että tieto levisi suorassa radiolähetyksessä koko maahan. Isovanhemmat kuulivat sen purjeveneellekin.

Riitta Hietala ja Else-Meeri Latsa.

Ikkunan vierustalla jazzista nauttii Else-Meeri Latsa, emännän isoäiti, joka toukokuussa muutti samaan taloon asumaan. Hän on ensimmäistä kertaa paikalla ja nauttii kuulemastaan. Latsan vieressä seurustelee Riitta Hietala, joka on ollut kotikonserteissa jo kolme kertaa.


"Antti" ja Seppo Sarras.


Parvekkeelta näkee juuri ja juuri merenrannan, jolla Seppo Sarras (oik.) pitää purjevenettään. Hänen seurassaan on Antiksi esittäytyvä mies.

Terhen Heikkilä kertoo harrastavansa klassista laulua.
Kotikonserttiin hän tuli poikaystävänsä seurassa.

Tauon jälkeen seuraa toinen setti ja sitten vielä kolmas. Kappaleiden kirjo ulottuu Richard Rodgersista Clifford Browniin. Hattu lähtee kiertoon ja muusikot saavat siitä kahisevan kolehdin. 3-vuotias Ellen aloittaa hillittömän tanssin eturivissä.


Ellen, 3, aloitti tanssin.

Lämpötilan aina vaan kohotessa Jenni Sarras ehdottaa, voisiko bändi soittaa Summertimen. Muusikot miettivät hetken: ”d-molli?” joku kysyy, ”ok”, kuuluu vastaus. He varoittavat, että kukaan ei osaa sanoja, joten biisi lähtee käyntiin instrumentaaliversiona. Lopuksi rumpali Jonatan Sarikoski kuitenkin yllättää ja puhkeaa laulamaan. Yleisö on liekeissä.

Pianisti Tuomas Kauppi.

Virallinen osuus on ohi, mutta yleisö huutaa tahdissa ”We want more!” Joku ehdottaa encoreksi kappaletta Take the "A" Train. Pianisti Tuomas Kauppi saa muilta luvan johdantoon, aloittaa soiton, ja ilta huipentuu mahtavaan jammailuun.


Sarikosken veljekset Jonatan, Kasperi ja Jetro.

Seuraavan kerran Sarras aikoo järjestää kotikonsertin syksyllä. Esiintyjänimiä ei ole vielä vahvistettu, mutta suunnitelmissa on saada paikalle muutama kovan luokan kotimainen taiteilija.

Lappu alaovella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti