keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Helsingissä juhlittiin uuden oopperaseurueen syntyä


Ville Matvejeff, New Generation Operan perustaja ja taiteellinen johtaja.

Helsingin helteissä juhlittiin keskiviikkona 5.6.2013 uuden oopperaseurueen syntyä. Porukan nimi on New Generation Opera, jonka taiteellisena johtajana toimii kapellimestari Ville Matvejeff. Tarkoituksena on kehittää oopperailmaisua uusiin suuntiin, ja ensimmäisessä tuotannossa, Mozartin Don Giovannissa, joka saa ensi-iltansa Helsingin Juhlaviikoilla 18.8.2013, käytössä on useita kännykkäkameroita joiden kuvaa välitetään esitystilanteessa kahdelle jättinäytölle. Keskiviikon bileissä saatiin näyte siitä, miten homma toimii, ja ainakin itse vankiuduin tuijottamaan hauskaa duettoa jossa Mozartin musiikki ja kännykkävideo kohtasivat.

Yhteistyökumppaniksi seurue on saanut Nokian, jonka HD-älypuhelimia esityksessä käytetään. Katajanokalla kohoteltiin maljoja uusille oopperakoitoksille.

Nokialaiset Maija Taimi (vas.) ja Kristina Björknäs iloitsivat Ylen ohjaajan Harri Anttilan seurassa.

Helsingin Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom nautti kesäillasta.


Ensimmäiset harjoitukset ovat pitäneet tuotanto- ja viestintäpäällikkö Alina Tiitsin kiireisenä. "Mahtavaa tehdä tällaisella porukalla töitä", hän sanoi.

Basso Timo Riihonen aloittaa ensi kaudella Kielin oopperassa
ja saa tehdä siellä mm. kuningas Marken roolin. Don Giovannissa
hän on Komtuuri.

Sopraano Anna Danik tekee ensi kaudella Ebolin roolin Chemnitzin oopperassa.
Juhlaviikkojen Don Giovannissa hän on Donna Elvira.

Mezzosopraano Niina Keitel ja Tapani Plathan. Keitelin kesään kuuluu Sipi Simpukan rooli
Norppaoopperassa, minkä jälkeen hän tekee Carmenia Kansallisoopperassa.
Plathan on Juhlaviikkojen Leporello.
Harri Anttilan seurassa Satu Strömberg, ooppera
Skaalan toiminnanjohtaja.

12 kommenttia:

  1. Minkä vangitsevan dueton kuulit ja ketkä sen esittivät? Mielenkiintoinen projekti! qTäytyykin tilata liput juhlaviikoille..

    VastaaPoista
  2. Hanke kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta. Ooppera kaipaakin juuri tätä. Hienoa! Ehkä nuoremmatkin ihmiset innostuvat yleisöön kun on hiukan nuorempia ihmisiä esittämässäkin?

    VastaaPoista
  3. Kyllä kyllä. Duetto oli Don Giovannin ja Zerlinan "Là ci darem la mano" - siis Don Giovannista. Malin Christensson ja Waltteri Torikka esittivät.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jannelle hienosta jutusta ja seurasta!

    Malin Christensson ei ole vielä saapunut Suomeen, sillä hän on ollut koko kevään esittämässä Figaron häitä Gustavo Dudamelin kanssa Los Angelesissa. Illalla esiintyi loistava Zerlina-coverimme Sanna Matinniemi, joka on muutoin mukana esityksissä ensemblessamme. Malin nähdään Suomessa heinä-elokuussa harjoituksissa ja esityksissä.

    Hyvää kesää - ja tervetuloa Don Giovanniin!

    Terv.
    Ville Matvejeff & New Generation Opera

    VastaaPoista
  5. Olisipa mahtavaa nähdä nuorta Sanna Matinniemeä Zerlinana. Olin vaikuttunut hänestä Lappeenrannan kisoissa ja haluaisin mieluusti nähdä hänet myös oopperanäyttämöllä. Jes New Generation Opera! Uusia kasvoja kehiin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos korjauksesta, hyvä cover teillä!

    VastaaPoista
  7. Kai Kielin ooppera, ei Kiehlin?

    VastaaPoista
  8. No niinpä tietysti, kiitos korjauksesta. Palkkaan seuraavaksi blogille oikolukijan.

    VastaaPoista
  9. Blogiasi on mukava lukea Janne. Voiko Sanna Matinniemeä kuulla Juhlaviikoilla? Kuka laulaa oopperan nimiroolin?

    Rauno

    VastaaPoista
  10. Kiitos, Rauno! Nimiroolissa on siis Waltteri Torikka, Leporellona Tapani Plathan. Matinniemen esiintymisistä kannattaa kysyä suoraan Juhlaviikoilta.

    VastaaPoista
  11. Niin oli uutisissa juttua. Piti ihan googletella ja tänne eksyin. Hienoltapa näytti ja kuulosti. Taitaa tämä "uusi sukupolvi" olla sieltä parhaasta päästä. Hienoa W.Torikka ja S.Matinniemi. Luulisipa nuorempien katsojien, sekä miesten että naisten, heräilevän.

    VastaaPoista
  12. Mitä jatkoa voi New Generation Operalta odottaa?

    VastaaPoista