keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Luokkaretki moottoripyöräkeräilijän luo

Ekonomi Felix Björklund.

Kun lähdin haastattelemaan ekonomi Felix Björklundia moottoripyörien keräilystä, aavistin, että saan nyt kurkistaa varakkaan ihmisen elämään. Ensinnäkin piti nähdä vaivaa, sillä merelliselle asuinalueelle Sipooseen ei noin vain löytänyt. Käännyin Porvoontieltä ensin liian aikaisin, sitten oikean tienhaaran jälkeen epäilin vielä pitkään, voiko se olla tämä. Kiemurteleva, kapoinen tie vaikutti johtavan pikemminkin malmikaivokselle kuin kotilinnaan.

Hetken ajettuani viihtyisä asumaseutu alkoi kumpuilla tien vieruksilla, ja Björklundien talokin löytyi helposti. Mitään prameita puistokujanteita tai valeikkunoiden tasapainottamia julkisivuja ei tienoolla näkynyt, pikemminkin männiköiden verhoamia itäpäätyjä ja kulmien taakse piilotettuja sivuovia.

Felix Björklund otti minut iloisesti vastaan avonaisen autotallinsa edustalla, mukavaan puuvillaneuleeseen pukeutuneena. Siinä tallin edessä komeili kaksi putipuhdasta BMW:tä, toinen hänen itsensä, toinen vaimon. Oma kulkupelini, tehdasvärinen Fiat Albea, ei varsinaisesti koristanut näkymää, varsinkin kun sen pintaa samensi pitkän talven lika ja alla vanuivat puolityhjät nastarenkaat. Lisäksi pysäköin aluksi Björklundin vaimon auton eteen, vaikka juuri hänen piti kohta päästä lähtemään.

Tässä kohtaa mieleeni palasi kirja englantilaisesta luokkayhteiskunnasta, jonka mukaan yläluokkaa edustinkin - minä! Arvaatte, että pidän tuosta kirjasta. Autoni oli likainen (koska James ei ole taaskaan pessyt sitä), autossani oli nastarenkaat (koska Mark ei ole vieläkään vaihtanut niitä), ja pysäköin sen väärin (koska en yleensä itse pysäköi autojani).

Mieli yläluokkaisuudesta lämpimänä aloin haastatella Björklundia hänen moottoripyöräkokoelmastaan (jonkalaista en yläluokkaisena jaksaisikaan kerätä, koska moottoripyörät ovat meluisia). Hän tekee rasittavia ajomatkoja eri puolilla maapalloa ja joutuu niitä varten järjestämään pyörien laivaukset jopa Meksikoon asti. Hänen matkapyöräänsä, BMW R1200 ST, mahtuu yllättävän paljon tavaraa, esimerkiksi syötävää, juotavaa ja puvuntakki. Silti ooppera-avokkaat pitäisi aina vaihtaa naulakolla ja hiusvahaa lisätä vessassa (tässä kohtaa englanniksi käyttäisin sanaa loo, ei lavatory).

Haastattelun päätyttyä Björklund esitti ystävällisen kutsun tulla nauttimaan kahvia ja wieneriä yläkerrosten asuintiloihin. Nousimme parit portaat, minkä jälkeen edessämme avautui viihtyisä sali merinäköaloineen. Mitä mukavimmaksi seuraksi Björklund osoittautui. Siinä hän tarinoi, vitsaili ja oli itseironinenkin. Tuli myös ilmi, että kotirannassa on venepaikka ja merestä nousee kuhaa. Kun tirsuvan herkullista wieneriä kehuskelin, isäntä kertoi, että se on läheisestä leipomosta noudettu. Nielaisin ja pidätin kyyneltä.

Seuraavana päivänä aurinko taas nousi, ajoin pesukaistalle ja isoveli vaihtoi kesärenkaat.


Musiikit:
Brassacin markiisi: Premier tambourin sarjasta Rakkauden valtakunta. Chatham Baroque.
Gabriel Linsén: En sommardag i Kangasala. Tapiolan kuoro ja Tapiola Sinfonietta, joht. Erkki Pohjola ja Jorma Panula.
Mendelssohn: Etydi F-duuri. Annie d’Arco (lev. 1951).
R. Strauss: Serenadi Es-duuri. Seattlen sinfoniaorkesteri, joht. Gerard Schwarz.
Gainsbourg: Harley Davidson. Serge Gainsbourg.
Sandström: Finaali konsertosta pasuunalle ja orkesterille ”Moottoripyöräkonsertto”. Christian Lindberg ja Ruotsin Radion sinfoniaorkesteri, joht. Leif Segerstam.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti