keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Täältä hankit hyvän ylioppilaslakin

Ylioppilaslakkini Wiipurilaisen osakunnan vuorilla.

Vaikkei uskoisi, kohta on taas edessä ylioppilaslakin käyttösesonki. Kylmiä Vappuja varten voi turvautua samaan konstiin kuin äitini joskus itsenäisyyspäivänmarssilla: sujauttaa lakin sisään patalapun lämpöä eristämään. Muussa tapauksessa laadukas puuvillasametti ja vuori riittänevät. Itselläni vuori on - eräistä sukuyhteyksistä johtuen - teetetty Wiipurilaisen osakunnan väreihin. Lakkini on ostettu helsinkiläisestä Wahlmanin hattuliikkeestä, josta moni toverinikin tiesi lakkinsa hankkia. Itselläni ei kuitenkaan 1990-luvun laman jäljiltä ollut varaa kaikkein kalleimpaan ja hienoimpaan malliin, siihen missä hikinauha olisi ollut käsin ommeltu, joten minun oli tyydyttävä koneommeltuun lakkiin. Mutta sekin on kestänyt monet kesän karkelot mainiosti.

Kun sain kuulla, että Wahlmanin hattuliikkeen toimitusjohtajana on edelleen Laila Karttunen-Airas, siis perustajan Elis Robert Wahlmanin tyttärentytär, pyysin häneltä haastattelun radio-ohjelmaani. Karttunen-Airas täyttää ensi vuonna 80 vuotta, mutta tekee edelleen paljon työtä kauppansa eteen - usein kuitenkin myös kotitoimistostaan käsin.

Ensikohtaamisessa Laila Karttunen-Airas vaikuttaa varautuneelta. Haastattelun edetessä hän kuitenkin lämpenee, kun saa kertoa ylioppilaslakkien ja tohtorinhattujen materiaaleista ja tekemisestä. Saan haastatella myös modisteja Pia Tanskasta ja Birgit Komulaista. Käsittämätöntä on, että liikkeeseen ei ole otettu uusia työntekijöitä kolmeenkymmeneen vuoteen. Komulainen tuli kauppaan 15-vuotiaana ja työvuosia on kertynyt nyt neljäkymmentä viisi. Karttunen-Airas aloitti työt isoisänsä kaupassa vuonna 1952 ja muistaa jopa Viipurissa ennen sotaa sijainneen alkuperäisliikkeen.

Kesken haastattelun Karttunen-Airas haluaa mitata pääni. Pia Tanskanen ottaa hyllyltä vanhan ranskalaisen formaattorin, eli kojeen, jolla asiakkaan päänmuoto jäljennetään pahvinpalaselle. Pääni paljastuu melko isoksi ja malliltaan ruotsalais-englantilaiseksi. Sen jälkeen katsomme mallikirjasta kummallisia päänmuotoja. Aasialainen pää on täysin pyöreä. Joukossa on myös erikoisia muodostumia, kuten sivuille laajenevia ulokkeita, eli kaiketi älynystyröitä. Päiden haltijoiden henkilöllisyyksiä naiset eivät kerro.

Päänmuotoni.

Ennen vanhaan formaattoria tarvittiin minkä tahansa silinterin valmistamiseen, mutta nykyään sitä käytetään tohtorinhattujen tekoa varten. Hatun rakenne on niin jäykkä, että yksi hattu ei sopisi usealle eri käyttäjälle, sillä päiden muoto on niin yksilöllinen.

Mutta periytyykö päänmuoto? Tiedustelen, olisiko liikkeen varastossa tohtoriksi 1970-luvulla väitelleen isäni päänmuoto edelleen tallessa.Tottakai on, naiset vastaavat, ja alkavat plärätä vihreää arkistolaatikkoa. Sieltä se lopulta löytyy, vieläpä kotimme vanhalla lankapuhelinnumerolla varustettuna. Asetamme jännityksellä isäni päänmuodon oman päänmuotoni päälle, ja ällistymme miten samanmuotoiset ne ovat.

Isäni päänmuoto.

Tapaus muistuttaa kuitenkin myös siitä, miten pelkkä päänmuoto ei automaattisesti johda tohtorintutkintoon, vaan sellaisen eteen olisi kirjoitettava noin alkajaisiksi muutama sata liuskaa tieteellistä tekstiä. Tohtorinhatun valmistaminen on myös urakka; siihen kuluu noin 40 tuntia työtä. Ja koska uusien tohtorien määrä ei näytä vähenevän, työt Wahlmanilla jatkuvat.


Pia Tanskanen ja Laila Karttunen-Airas.


Musiikit:
Telemann: Courante-Double sarjasta D-duuri. Jordi Savall ja Le Concert des Nations.
Melartin: Mademoiselle Rococo. Pia Ravenna ja Otto Dobrindtin johtama orkesteri (1929).
Palmgren: Preludi Des-duuri ”Sota”. Henri Sigfridsson.
Bach: Toccata d-molli. Ton Koopman.
Lincke: Berliner Luft. Lizzi Waldmüller (1941).
Sibelius: Lemminkäisen paluu. Los Angelesin filharmoninen orkesteri, joht. Esa-Pekka Salonen.

4 kommenttia:

  1. Kuuntelen. Heti kun se tulee Areenaan! :)

    VastaaPoista
  2. PS. Kun vilkaisee Keikarin blogia tämän blogin rinnalla, ei voi muuta kuin todeta: todellisia ilmiöitä olette kaikkien niiden blogien joukossa, joissa tapaan käydä joutohetkinäni! :)

    VastaaPoista
  3. Taas kerran sekä hauska että ihmeellinen ohjelma. :) Kyllä taas nauratti kovasti, kun herrasmiehen pää joutui formaattoriin ja kun tohtoreiden nimiä ei voitu paljastaa (vaikka radiossa ei edes näy kuvia kyseisistä päistä). Parhaimmassa tapauksessa hattuliikkeen omistajat olisivat joutuneet oikeuden eteen oudon tietovuodon takia, minkä seurauksena olisi taas syntynyt uusia hauskoja Janne-ohjelmia! "Herrasmies oikeudensalissa"...voin vain kuvitella. :D TAI, toimittaja olisi ehkä paljastuksen jälkeen saanut ikävän kirjeen tohtoripään omistajalta, ja siitä olisi tietysti taas seurannut pienen jatkokertomuksen. On piristävää osallistua hienouden aarteiden metsästykseen!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos Liisu ja Linn. Kyllä formaattori päässä oli erikoinen olo:)

    VastaaPoista