keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Samppanja tuo kevään jos ei muu auta

Viapori eli Suomenlinna.

Jäisinä hohtavat jalkakäytävät ovat viime viikkoina kiusanneet minua niin paljon, että kevät oli saatava kuohumaan muilla keinoin. Ulos lähtiessäni pukeuduin taas lämpimästi (samalla tavoin kuin loka-, marras-, joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuussa); laitoin jämerät talvikengät, cashmere-villakangasulsterin, karvalakin, paksuimman kaulaliinan, ruotsalaiset villakintaat ja suuntasin kevääseen: ravintola Careliaan maistelemaan samppanjoita.

Perillä tapasin erään Suomen parhaista samppanja-asiantuntijoista: sommelier Tuomo Laitisen, joka maahantuo samppanjaa hyvin tuntemiltaan viljelijöiltä. Jutellessamme Laitisen kanssa minulle valkeni, että kylmä ilma sopii mainiosti samppanjamaisteluun. Chardonnay-, Pinot Noir- ja Pinot Meunier -rypäleiden kasvatuksen salaisuus on juuri ankara ilmasto, koska kylmässä niistä tulee riittävän hapokkaita. Champagnessa kylmä tuuli vinkuu hyljätyissä hiilikaivoksissa ja karkottaa varakkaat ihmiset talviksi Provenceen. Maaperässä on kalkkikiveä, mikä tasaa sopivasti sateiden vaikutusta.

Hienointa samppanjaa on turha lähteä etsimään, sillä juomia tehdään niin paljon erilaisia. Suuret merkit kuten Veuve Clicquot ja Moët & Chandon tuottavat toki tasaisen hyvää laatua, mutta viime vuosina trendiksi ovat nousseet niin kutsutut viljelijäsamppanjat. Suuret talot tekevät valtaosan samppanjoistaan sekoittamalla eri viljelijöiltä ja pelloilta saatavia viinieriä, mutta viljelijäsamppanja on yksittäisen viljelijän aikaansaannos ja sillä tavoin persoonallisempi.


Jaana Kokkonen, Iisa Nuotio ja Tuomo Laitinen.

Maisteltavaksi Tuomo Laitinen oli varannut kolme erityyppistä samppanjaa. Seuraamme liittyivät ravintolapäällikkö Jaana Kokkonen ja sommelier Iisa Nuotio.

Oheen kirjasin seurueemme luonnehdinnat.

1. Pierre Gimonnet Blanc de Blancs 2000 (valmistukseen käytetty ainoastaan valkokuorisia Chardonnay-rypäleitä)

”Aika paljon paahteisuutta. Kehittynyt. Täyteläisyyttä. Hyvin leveä, jopa yrttinen. Kermainen. On niin vanha, että sopii ruokien kanssa, toisin kuin joku nuori Blanc de Blancs, joka sopii aperitiiviksi. Toimii paistetun kalan tai kampasimpukoiden kanssa.” Kokkosen ja Nuotion suosikki. ”Aina yhtä miellyttävä”, kiteyttää Kokkonen.

2. Vilmart Grande Réserve (70% Pinot Noir, 30% Chardonnay)

”Vuosikerraton perussekoitus: juoma on noin neljän-viiden vuoden ikäistä. Pinot Noir antaa rehevyyttä ja tukevuutta, kun taas Chardonnay tuo keveyttä, raikkautta ja eleganssia. Kuplat aggressiivisempia. Päälle muodostuva mousse [=vaahto] on runsaampi. Mukava hedelmä. Hyvin rapsakka mineraalinen hapokkuus. Jättää hyvin raikkaan jälkimaun.”

3. Jean Vesselle Oeil de Perdrix (rypäleenä ainoastaan punakuorinen Pinot Noir). Nimitys Oeil de Perdrix on viinityyli ja tarkoittaa peltopyyn silmää, sillä kun lintu kuolee, sen silmä muuttuu verenpurkaumien takia punaiseksi.

”Väri on selkeästi punaisempi, roseeseen viittaava. Tyyliltään huomattavasti rehevämpi. Rustiikkisuutta, todella suuntäyttävä. Silti mukavat hapot. Erittäin nautinnollinen samppanja, vaikka ehkä enemmän ruokasamppanja, ei niinkään aperitiivi. Vaikka peltopyyn seuraksi!” Oma suosikkini.

Tuomo Laitinen ei näistä kolmesta nimennyt suosikkiaan, vaan sanoi että jokaiselle on oma paikkansa ja tilanteensa.


Maistellut samppanjat numerojärjestyksessä vasemmalta oikealle.


Musiikit:
Rameau: Kolmannen näytöksen alkusoitto oopperasta Hippolytos ja Arikia. Les Talens Lyriques, joht. Christophe Rousset.
Sibelius: Valse lyrique. Sinfonia Lahti, joht. Osmo Vänskä.
B. Mason: Scherzo notturno konsertosta käyrätorvelle, pasuunalle ja kamariyhtyeelle. Michael Thompson, David Purser ja London Sinfonietta, joht. Diego Masson.
Canteloube: Bailero. Renée Fleming ja Englantilainen kamariorkesteri, joht. Jeffrey Tate.
Carlton: Ja-da. Bob Brookmeyer, Jim Hall, Joe Benjamin ja Dave Bailey.
Haydn: Finaali (Vivace) sinfoniasta nro 91 Es-duuri. Freiburgin barokkiorkesteri, joht. René Jacobs.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti