maanantai 22. huhtikuuta 2013

Onko Kansallisoopperan uutuudessa kyse seksistä?

Vielä kuukausi sitten Töölönlahti oli jäässä.

Kirjoitan tämänkertaisen blogiotsikkoni kysymyksen muotoon, sillä kuulen kernaasti, mitä mieltä arvon lukijat ovat huuruisesta tulkinnastani. Kuulin nimittäin Kansallisoopperan uutuusteoksen, Béla Bartókin Herttua Siniparran linnan, neitsyyden menettämisen ja sukupuoliaktin oopperallisena toteutumana.

Bartókin oopperaa moitittiin aikanaan syystäkin dramaturgian puutteesta, sillä libretisti Béla Balazs jätti tarinaan vain kaksi henkilöhahmoa; nimihenkilön lisäksi ainoastaan hänen morsiamensa (tässä versiossa nimeltään Judit). Charles Perraultin tunnetuksi tekemä alkuperäissatu on herkullisempi. Monella ohjaajalla olisi tässä pähkinä purtavaksi, mutta ohjaaja Vilppu Kiljunen on työryhmineen onnistunut pitämään jännityksen yllä varsinkin komean visuaalisen toteutuksen ansiosta.

Ooppera-akti etenee suurin piirtein näin: Herttua tuo linnaan uuden morsiamensa, minkä jälkeen he alkavat avata linnan ovia. Verta, kidutusvälineitä ja aseita paljastuu aluksi. Sitten tulevatkin aarrekammio ja ihana puutarha. Päästään huipennukseen, jossa linnaan johtavista portaista nousee yläosa pois: paluuta ei ole. Onko tämä orgasmin pieni kuolema ja neitsyyden menetys? Kliimaksissa morsiamen silmien eteen avautuu avara maisema; herttuan valtakunta. Tässä erityisesti Mikko Franckin johtama Kansallisoopperan orkesteri päästeli upeasti.

Huippukohdan jälkeen tulee jonkinlainen voipumus ja suuri hopeainen kyyneljärvi. Viimeistä ovea herttua ei haluaisi avata, mutta morsian vaatii sitä. Nainen saa tahtonsa läpi ja ovesta paljastuvat Herttuan entiset vaimot soittorasiamaisesti liikkuen. Judit painaa päähänsä kruunun ja liittyy vaimojen seuraan. Perraultin sadun motiiviongelma vaivaa myös Bálazsin librettoa, mutta hieman toisella tavalla. Miksi Siniparta lopulta myöntyy avaamaan viimeisen oven?

Mezzosopraano Niina Keitel teki Juditin osan hienosti, mutta Mikko Franck olisi voinut soitattaa orkesteria alussa hiljaisemmin, ettei Keitel olisi sen alle peittynyt. Vladimir Baykovin isoa ääntä orkesteri ei sentään uhannut.

Siniparran pariksi on kapellimestari Mikko Franckin ehdotuksesta liitetty Ruggero Leoncavallon Pajatso. Mielestäni Siniparta olisi yksinään riittänyt oopperakokemukseksi, mutta koska taiteenlajin esittämiskäytännöt nykyään tuntuvat vaativan lähes kolmetuntisen paketin väliaikoineen, pikkuteokset täytyy parittaa.

Pajatsossa ihmettelin väljähtyneitä joukkokohtauksia ja mieslaulajien uupumusta. Esityksen tähdeksi nousi slovenialainen sopraano Sabina Cvilak. Loppuratkaisu oli veitikkamaisesti toteutettu ja hävitti kurkkuun pyrkineet haukotukset.

Perjantain 19.4.2013 esityksessä katsomossa oli paljon tyhjiä penkkejä. Pitkiin oopperailtoihin on hankala yhdistää illastamista ystävien seurassa tai ehtimistä julkisilla liikennevälineillä kohtuullisessa ajassa kotikaupunginosaan. Ehdotan, että Kansallisooppera luottaisi Herttua Siniparran linnan voimaan ja esittäisi sitä sellaisenaan. Esitys voisi alkaa vaikka klo 18, minkä jälkeen yleisöllä olisi vielä aikaa nauttia illallinen jossain lähistön ravintoloista. Elokuvailtaankin riittää yleensä vain yksi teos.

4 kommenttia:

  1. Varsin hyvä arvio. Minua on tosin alkanut suunnattomasti ärsyttää Kansallisoopperan pakonomainen tarve tuoda oopperoita "tähän päivään". Tätä oli taas harjoitettu oikein innolla Pajatsossa. On se niin henkevää marssittaa lavalle ihmisiä KISS-t-paidoissa. Samoin väljähtäneet vitsailut isoilla hevosenpäillä, muovirinnoilla sun muilla alkavat olla niin nähty että toivon Brechtinkin jo haukottelevan. Kansallisooppera lienee tosin säästänyt huikean summan puvustuskuluissa kun ei ole tarvinnut kuoroa pukea. Taustalla on varmaan myös ajatus että arkisesti pukeutuneet esiintyjät saavat paikalle raahautuneen villapaitarahvaan iloitsemaan oopperan epäelitistisyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan kyllä modernejakin toteutuksia, mutta niitäkin voi tulla väsy seurata, kuten nyt. Itse kiinnitin myös huomiota näyttävään Kiss-t-paitaan. Ajattelin että se oli erittäin osuva valinta: Kiss-yhtyeen jäsenten voimakkaasti maskeeratut naamat (mm. Gene Simmons) häilyivät mielessäni kun Canio lauloi "Vesti la giubba".

      Poista
  2. Tämä on hyvä tulkinta, se vastaa mieltäni askarruttaneeseen portaiden yläosan katoamiseen. Seitsemännen oven arvoitus ratkeaisi sillä, että tapahtuma katsottaisiin Siniparran näkökulmasta - vaikka hän tahtoisi ikuista auvoa, esileikki, coitus ja post coitus etenevät kuten aina ja samaiseksi tämäkin nainen osoittautuu kuin aiemmat valloitukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti. Muistettakoon myös, että lopun tuhoutuminen on siis naisen syytä, koska hänellä on voimakas oma tahto.

      Poista