keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Vierailulla Valamon konservointilaitoksessa

Johtava konservaattori Riikka Köngäs.

Hiljan minulla oli kunnia vierailla Valamon konservointilaitoksessa, joka sijaitsee samannimisen luostarin suojissa. Ensin muutama sana itse luostarista: hieman erikoiselta tuntui nähdä tällainen, ilmeisesti pohjoismaisen mallin mukainen luostari monen vuorella sijainneen välimerellisen luostarin jälkeen. Valamossakin munkit toki kilvoittelevat - järven rannalla sijaitsevissa rivitalohuoneistoissa, ja voivat johtajan luvalla suhata ostoksille Joensuuhun. Minulle maallikkona paikka muistuttaa miellyttävää lomakeskusta, jonka keskellä kohoaa vuonna 1977 valmistunut kirkko. Kurssikeskuksessa voi opiskella munanmaalausta tai luutöitä ja valtavasta kaupasta voi ostaa vaikkapa oliiviöljyä tai muovimunia.


Valamon konservointilaitos.

Viineistä en suosittele ainakaan puolikuivaa Vaeltajaa, joka maistuu lähes pilaantuneelta. Luostarihotellin huoneessa ei ole televisiota, mutta toimiva langaton verkko. Sehän toki yhdistää yksinäisen asukin maailman muihin vaeltajiin.

Sitten itse konservointilaitokseen, joka kaiketi voisi toimia myös itsenäisesti, ilman kytköstä itse luostariin. Konservointilaitoksen johtava konservaattori Riikka Köngäs oli miellyttävä tuttavuus. Hän esitteli minulle laitoksen 1980-luvulla valmistuneita tiloja, joissa oli valoisaa ja viihtyisää. Sain katsoa vierestä, kuinka Jenna Parkkila-Mäki konservoi vanhaa merimaalausta. Kohteliaasti voi todeta, että sen tunnearvo oli omistajalle varmaankin suuri.

Köngäs kertoili myös konservaattorien käyttämistä aineista - muutamia hyvin hienojakin he käyttävät, kuten kallista leväjauhetta ja kaviaarin sivutuotteesta eli sammen uimarakosta keitettävää sampiliimaa. Siveltimistä Köngäs suosii näädänkarvaista. Tarpeellisin väline on kuitenkin pumpulipuikko.

Valamon pääkirkko on vuodelta 1977.

Laitos ei konservoi pelkästään ikoneita, vaan kaikenlaisia maalauksia. Noin puolet töistä tehdään ortodoksiselle kirkolle, ja muita asiakkaita ovat yksityiset ihmiset, kaupungit ja museot. Kiehtova oli Köngäksen kertoma tarina Uspenskin katedraalin ikonista, jonka rosvo oli kaivanut maahan, mutta joka pahoista vaurioista huolimatta saatiin kuntoon ja palautettua omalle paikalleen.

Kahvikupillisen äärellä puhuimme vielä siitä, miten vanhan täytyy olla sopivasti vanhaa - konservoinnin tarkoituksena ei nimittäin ole saada taideteoksesta uuden veroista.

Illalla tein kävelyn luostarin valaistulla metsäpolulla ja söin Trapesa-ravintolassa ison aterian kala- kasvisruokaa paaston takia. Messussa käydessäni panin merkille, ettei käytössä ollut kirkkoslaavi vaan suomi. Niin ne ajat muuttuvat.


 



Musiikit:
Corrette-Rameau: Les sauvages. Florilegium.
Bach: Gavotte en Rondeau. Ismo Eskelinen.
Haydn: Rondo all’Ungarese. Ronald Brautigam ja Concerto Copenhagen, joht. Lars Ulrik Mortensen.
Gorecki: Laulu nro 2 ”Äitiseni, älä itke, älä” sinfoniasta nro 3. Dawn Upshaw ja London Sinfonietta, joht. David Zinman.
Lehtinen: Muuttuvat laulut. Georg Ots ja Rauno Lehtisen johtama orkesteri.
Fagerlund: Urbana klarinettikonsertosta. Christoffer Sundqvist ja Göteborgin sinfoniaorkesteri, joht. Dima Slobodeniouk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti