maanantai 18. helmikuuta 2013

Unelmakoti löytyi Kaivopuistosta

Marmoripalatsi vuodelta 1918.

Viime viikolla sain eteeni varsin mukavan työtehtävän: läksin radio-ohjelmaani varten tutustumaan Helsingin Kaivopuistossa sijaitsevaan Eliel Saarisen suunnittelemaan yksityistaloon, niin kutsuttuun Marmoripalatsiin, joka nyt on tullut myyntiin. Lapsesta saakka olen ihmetellyt tuota harmaanvalkoista kivilinnaa, joka kohoaa Puistokadun, Ison Puistotien ja Itäisen Puistotien risteyksessä. Siinä se on levännyt kauniina kaikki Kaivopuiston Vappu- laskiais- ja konserttiriehat.

Aluksi etsiskelin sisäänkäyntiä Ison Puistotien puolelta. Eihän siellä sellaista ollut, oli kierrettävä Itäisen Puistotien puolelle ja luikahdettava ajoportista suurille puuoville. Avaamaan tuli Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Esa Pentikäinen, sympaattisen oloinen nuorimies, joka valitellen kieltäytyi paljastamasta, minkälaisia ostajia talolle on ilmoittautunut. Palatsi sopisi toki yksityisasunnoksi, sillä sellaiseksi se on alun perin suunniteltukin, mutta myös galleriaksi, sillä alkuperäiset omistajat August ja Lydia Keirkner omistivat huomattavan taidekokoelman.

Sisällä palatsissa minut esiteltiin valkoiseen työtakkiin pukeutuneelle konservaattori Kirsi Karpiolle, joka oli tekemässä yksityiskohtaista selvitystä rakennuksen sisätilojen värityksestä. Yllätyin kun kuulin, että ovi josta olin astunut sisään, todella oli pääovi. Mikään erityisen loistelias sisäänkäynti se ei kylläkään ollut: huonekorkeus siinä oli tuskin kolmea metriä ja portaikko jokseenkin tylsästi koristettu. Tunnelma muuttui heti peremmälle astuttaessa: ensimmäinen varsinainen sali oli nimittäin keskiajan ihanteiden mukaan suunniteltu keskushalli, jossa huonekorkeus on viisi metriä ja valo tulvii päätyikkunoista. Katonrajan reliefit kuvaavat metsästystä ja Keirknerin omistaman ruukin työläisiä. Hallissa on aikanaan sijainnut flyygeli, palmu, itämainen matto sekä karhuntalja takan edessä. Tanssiaisia varten hallissa on myös puolittain avonainen turkkilainen parvi, jonne orkesterin voi sijoittaa. Karpio paljastui musiikin tuntijaksi, sillä hän ehdotti sopivaksi tanssimusiikiksi poloneesia. Kävi ilmi että hän oli soittanut barokkihuilua aina siihen asti kun oli lähtenyt Rooman Villa Lanteen.



Hallin jälkeen avautui kapea salonki, jonka Keirknerit olivat sisustaneet 1700-luvun tyyliin rokokoo-sohvakalustolla ja aikakauden maalauksilla. Salongista on kulku myös parvekkelle, josta on näkymä Kaivopuistoon. Oikealla puolella on August Keirknerin kirjasto, jossa vaikutuksen tekivät upeat kirjakaapistot intarsioineen, jotka vieläpä jatkuvat ovenkarmeihin!

Toisella puolella oli ruokasali, josta tosin huomasin yhden puutteen: siinä ei ollut ikkunoita kuin vain yhdellä syrjällä. Kulmittain Kaivopuistoon antaviin ikkunoihin oli kyllä takka valon- ja lämmönlähteenä. Salin toiselta seinältä johti ovi palveluskunnan portaikkoon ja keittiöön, jotka nekin olivat tilavan oloisia.

Palasimme turkkilaiselle parvelle, jonka kautta jatkoimme pääportaikkoa piano nobileen. Keskushallissa oli upea kattoikkuna, josta tulviva valo teki oikeutta taideteoksille hieman Ateneumin keskussalin tapaan. Isännän työhuone oli suuren kaupunkikaksion kokoinen. Sen englantilaistyyppinen takka oli niin suuri, että sen huomaan mahtui kaksi täyskokoista nojatuolia.

Kierroksen lopuksi minua varten oli suunniteltu yllätys, sillä pääsin ajamaan talon hissillä näkötorniin. Aavemaiseksi hissiajelun teki se, että korin lyhty oli epäkunnossa. Perillä näkötornissa en ollut uskoa silmiäni: näkymät ulottuivat Kaivopuiston yli meren ulapalle saakka! Puistokadun kauniit rakennukset ja kadunpuolen lumettuneet lehmukset sulostuttivat tunnelmaa. Näkötornin azzurron-sininen väritys on myöhempää maalausta, mutta täydellinen valinta ympäristöön.

Varsin surullista on, että Marmoripalatsin rakennuttaja, ruukinpatruuna August Keirkner kuoli juuri ennen talon valmistumista vuonna 1918. Keirkner omisti Ähtärissä sijainneen Inhan rautatehtaan. Keirknerin leski Lydia asui talossa vuoteen 1937 asti, jolloin jalkaväenkenraali Rudolf Walden osti rakennuksen asunnoksi itselleen ja perheelleen. Waldenin-ajan jälkeen talo siirtyi lyhyen vuokrasuhteen kautta valtion omistukseen. Sen jälkeen siellä ovat toimineet Helsingin hovioikeus, työtuomioistuin, markkinatuomioistuin ja tuomarinvalintalautakunta.

Talo oli Keirknerin aikaan myös pariskunnan huomattavan taidekokoelman kotipaikka, mistä johtuen palatsissa on yksityisgallerian piirteitä. Testamentin kautta 128 taideteosta päätyi lopulta Ateneumille. Joukossa on muun muassa Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen, Helene Schjerfbeckin, Albert Edelfeltin, Marc Chagallin, Ville Vallgrenin ja Gunnar Finnen teoksia. Valtiolle sittemmin siirtynyt talo on nyt siis myytävänä - hinta kivunnee 15 ja 25 miljoonan euron välille. Ilmoittautumisvaihe on päättynyt, mutta ilmoittautuneista ei anneta tietoja julkisuuteen. Lopullisesta ostajasta päättää korkean hinnan takia eduskunta.

Uudelta omistajalta vaaditaan Museoviraston määräysten noudattamista, sillä sisätilakoristelut ovat oleellinen osa talon ainutlaatuista arkkitehtuuria.

Omasta mielestäni talo kuuluisi jollekin taidemuseolle. Esimerkiksi Helsingin kaupungin taidemuseo saisi siitä oivallisen näyttelytilan.



Musiikit:
Stravinsky: Johdanto baletista Pulcinella. Anthony Marwood ja Thomas Adès.
Melartin: Kuutamobaletti näytelmämusiikista Prinsessa Ruusunen. Tampereen kaupunginorkesteri, joht. Leif Segerstam.
Beffa: Avec Swing sarjasta Ilotulitus. Vendôme-kvartetti.
Sibelius: Aallottaret. Radion sinfoniaorkesteri, joht. Sakari Oramo.
Ruotsalainen kansansävelmä: Kulkurin valssi. Henry Theel ja Rytmin solistiorkesteri, joht. George de Godzinsky.
Prokofjev: Allegro ma non troppo pianokonsertosta nro 3 C-duuri. Martha Argerich ja Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri, joht. Riccardo Chailly.

10 kommenttia:

  1. Täältä Dubain vinkkelistä katsottuna aika peruskämppä... vanha tosin

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos Dubain-terveisistä. Minua ovatkin aina korkeat ja suuret rakennukset pyörryttäneet. Marmoripalatsin kodinomaisuus teki vaikutuksen.

    VastaaPoista
  3. Vanhoillakin helsinkiläisillä menee helposti Marmoripalatsi (jolla muuten on vanhempi kaima Pietarissa) sekaisin saman kadun osoitteessa 10 sijaitsevan Viron suurlähetystön kanssa. Vaaleita rakennuksia molemmat, vaikka maallikkokin kyllä huomaa kumpaa rakennusta voi kutsua palatsiksi.

    PS Uusimmisaa jaksoissa sukupuolikysymys on aiempaa mukavammin esillä. Tässä jaksossa meno kuulosti kyllä jo kiusallisen tutulta, mutta se on henkilökohtainen ongelma.

    VastaaPoista
  4. itse asun täällä pariisissa jossa on yllin kyllin herraskoteja, ei tarvi kylmään koleaan hesaan raahautua.

    VastaaPoista
  5. Arvoisa Rienzi, kiitos huomautuksista. Hyvä Anonyymi, jos koleaa pelkää, ei kyllä Pariisissa kannata pysytellä. Siellähän oli tänään vain +1 astetta! Suosittelen talviasuinpaikaksi jotain kohdetta Marrakechin korkeudella. Helsingissä on tänään ollut upea, raikas pakkasilma. YT Janne.

    VastaaPoista
  6. Jos ostaisi tuon, niin muutama maalämpökaivo vaan pihalle ilman lämmityshuolia. Kaupunko tosin pakottaa varmaan kaukolämpöön.

    Voisi nauttia interiööristä kuin se on ja täräyttää hyvät stereot & kotiteatteri soimaan halliin. Pientä demppausta matoilla ja huomaamattomilla akustointilevyillä ja paljon tauluja seinille.

    Tai sitten vakavaraisen firman pääkonttoriksi, koska hinta on halpa verrattuna siihen miten yritykset muuten haaskaavat rahoja huonoihin diileihin.

    Tai tuo olisi muuten hyvä Nallen kesähuvila Helsingissä !

    http://www.kauppalehti.fi/etusivu/huikea+marmoripalatsi+yha+tyhjana+helsingissa/201405684582

    VastaaPoista
  7. Erikoista, että talo ei ole käynyt kaupaksi. Luulisi markkinoilla liikkuvan irtonaista rahaa ja eksklusiivisen asunnon tarvitsijoita.

    VastaaPoista
  8. Ateneumiin epähuomiossa siirrettyjen Keirknerin kokoelman palauttaminen oikealle paikalleen niitä varten alunperinkin pystytettyyn marmoripalatsiin on ilmeinen ja vastustamaton lopputulema.

    Mitään taloudellista järkeä ei ole käyttää tätä rakennusta muuhun kuin taidemuseokäyttöön. Kaikkein vähiten instrumentaalisessa tarkoituksessa pääkonttorina, tuomioistuimena tai muuna toimistona ja maasta tuskin löytyy enää sellaista yksityishenkilöä, jonka julkinen ja yhteiskunnallinen rooli edellyttäisi tai kykenisi täyttämään rakennuksen vaatimukset.

    Siispä Ateneumin osaksi näyttelytilaksi, jossa on jo Keirkenerin kokoelma runkona.

    VastaaPoista
  9. Terveisiä Ähtäristä! Osa Keirknerin taidekokoelmasta ja Inhan pytingin esineistöä on parhaillaan esillä täällä Pirkanpohjan taidekeskuksessa!

    VastaaPoista
  10. Terveisiä Ähtäristä! Osa Keirknerin taidekokoelmasta ja Inhan pytingin esineistöä on parhaillaan esillä täällä Pirkanpohjan taidekeskuksessa!

    VastaaPoista